Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus toimenpiteistä lapsen-murhain estämiseksi.
Annettu Helsingissä, 6 päivänä Toukokuuta 1861
Me ALEKSANDER Toinen, Jumalan Armosta, Keisari
ja Itsevaltias koko Venäjänmaan yli, Puolanmaan Tsaari sekä Suomen Suuriruhtinas, y. m.,y. m.,y. m., teemme tiettäväksi:
Huolella havaittuamme kuinka vallan paljo lapsen-murhia Suomessa tapahtuu, olemma Me, tutkiessamme niitä syitä joiden, on arveltu näihin murhiin useimmasti aihetta antavan, Armosta nähneet tarpeelliseksi, semmoisten rikosten estämiseksi säätää seuraavalla tavalla:
1:ksi. Kohta kuin on syytä luulla jonkun heitä palvelevan taikka heidän keskuuteensa kuuluvan naimattoman vaimo-ihmisen olevan kuormillisena, pitää vanhempien, isäntien ja emäntien häntä siitä kuulustella, ja jos nainen silloin kieltää olevansa raskaana, kätilöimellä tahi muulla ymmärrettävällä voimalla tutkituttaa hänen tilansa. Jos nyt epäluulo nähdään perustetuksi, on siitä kohta seurakunnan kirkkoherralle annettava tieto ja lapsensynnyttäjä vaadittava synnytyksen jälkeen papin tykönä ilmoittamaan lapsi kastettavaksi.
2:ksi. Ne vanhemmat, isännät ja emännät taikka muut, joidenka palveluksessa tahi läheisimmässä keskuudessa sikiönsä surmannut taikka salannut eli lymyyn pannut naimaton lapsensynnyttäjä raskautensa loppu-ajoilla on oleskellut, ovat Pahanteonkaaren 61 luvun 3 §:n ja Heinäkuun 12 päivänä 1750 annetun Kuninkaall. Kiellon mukaan siitä edesvastaukseen tuomittavat, että eivät ole pitäneet hänestä tarpeellista huolta, eivätkä rikoksen estämiseksi käyneet ensimäisessä pykäleessä mainituihin toimiin.
3:ksi. Seurakuntiin otettujen kätilöiten pitää, milloin heitä siihen vaaditaan, maksotta oleman sekä naineille että naimattomille köyhille lapsensynnyttäjille neuvona ja apuna; jos joku niistä on niin tuiki köyhä eli hätääntynyt, ettei hän voi hankkia itsellensä asumusta eikä henkensä elatusta, siitä asianomaisille ilmoittaa.
4:ksi. Kunkin seurakunnan vaivaishoitohallitus sopikoon hädän-alaisten lapsensynnyttäjä-vaimojen majoituksesta ja ylöspidosta synnyttämisen aikana joko seurakuntaan asetetun, oppinsa puolesta tutkitun kätilöinten, taikka muidenki seurakunnassa asuvain hyvämaineisten avio-vaimojen tahi leskien kanssa, että ne luoksensa ottaisivat tämmöisiä lapsensynnyttäjiä ja huolellisesti hoitaisivat sekä heitä itsensä, että heidän sikiöitänsä, siksi kuin äiti synnytyksen perästä on jällensä päässyt terveeksi ja voimiinsa.
5:ksi. Jos silloin nähdään, ettei semmoinen lapsensynnyttäjä voi sekä lastansa hoitaa että itsellensä elatusta hankkia; on ilmoitus siitä tehtävä vaivaishoitohallitukselle, semmoista enempätä toimenpitoa varten, kuin tarve vaatii.
6:ksi Auttaaksemme että seurakunnat huokeemmin voisivat vastata tästä mainituista toimista syntyvät kustannukset, tahdomma Me armosta myönnyttää, että niistä rahoista, jotka Maaliskuun 22 päivänä 1852 annetun Armollisen asetuksen mukaan, koskeva yleistä vaivaishoitoa Suomessa, ovat määrätyt köyhien lasten kasvatukseksi, käytettäköön joku, yksissä neuvoin kaikien läänissä olevain vaivaishoito- hallitusten kanssa, asianomaiselta Kuvernööriltä määrättävä osa, etupäässä köyhien lapsensynnyttäjien ylöspidoksi: jota paitsi Armosta olemme hyväksi katsoneet, Suomen valtavaroista säätää kaksituhatta neljäsataa ruplaa vuoteensa, kaikkien Suomenmaan läänien kesken kolmella sadalla ruplalla kullekin jaettuina, vastamainittuun tarkoitukseen käytettäviksi: jonka tähden ainoasti ne kustannukset köyhäin lapsensynnyttäjäin ylöspidosta ja hoidosta, joita ei näillä määrä-rahoilla saada suoritetuiksi, kohdastansa jäävät vaivaishoidon rasitukseksi, kuitenkin niin, että vaivaishoidolla on oikeus saada lapsen- synnyttäjältä kulunkinsa palkituksi, jos hänelle varoja sittemmin ilmaantuisi, taikka siitä oikeuden mukaan kaivata hänen vertti- eli raiskaamamiestänsä. Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot.
Helsingistä, 6 päivä. Toukokuuta 1861.