Kevät kiirehtii askeleitaan. Joet alkavat jo heittää jääpeitettään, ja satamat seuraavat varmasti pian esimerkkiä. Laivat ovat purjehdusvalmiina, jalus köyden lippu liehuu, matruusit varustautuvat lähtöön. Maamiehen mieli virkistyy, ja luonto herää eloon. Nyt on käsillä toiveiden vuodenaika tai pitäisi olla.
Mutta niin ei olekaan asian laita. Tänä vuonna ei kevät teekään tuloaan hymyhuulin. Sen katse on vakava, miltei uhkaava. Rahataloudellisiin vaikeuksiin ja viljatuotteiden pulaan liittyy nyt mahdollisen sodan uhka. Rahanarvon aleneminen ja vuodentulo antoivat jo kylliksi aihetta huo leen, siltä meistä ainakin tuntui. Nyt kysellään syvän levottomuuden vallassa, kohtaako maata vielä sekin onnettomuus, että se joutuu sodan näyt tämöksi, ja tuleeko koko kauppalaivastostamme, joka parhaillaan pur jehtii ulkomaan väyliä, politiikan vaihtelujen uhri.
50 vuotta kestäneen talven jälkeen on sisäisessä kehityksessämme koittanut kevät. Saako tämä kevät kehkeytyä kesäksi? Nyt olisi vietävä päätökseen puoli vuosisataa laiminlyödyt työt. Meidän lainsäädäntömme, hallitusmuotomme, taloudellinen yhteiskuntajäriestyksemme vaativat täydellisen uudistuksen. Tämän aikaansaamiseen olisi tarvittu muutamia levon ja rauhan vuosia.
Monet niin kutsutut maan hiljaiset ovat kysyneet, mitä meitä suomalaisia Euroopan politiikka liikuttaa. On jopa haluttu väittää, että ulkopoliittinen "johtava artikkeli" on suomalaisessa lehdessä pelkkä hors d'oeuvre. Kukapa ei tuntisi kulunutta lausetta: "Mitä Puolan asiat meihin kuuluvat?" Mitä tekemistä meillä on idän kysymyksen kanssa? Ja kuitenkin historia osoittaa meille yhtä selvästi kuin oman aikamme kokemuksetkin, että maamme kohtalot ovat aina riippuneet politiikan käänteistä. Esimerkiksi Kiinassa syntyvä ristiriitatilanne voi milloin tahansa tehdä Suomesta sotanäyttämön. Ruotsin suurvalta-aikaan Suomi oli sen akilleenkantapää; nyt on Suomi Venäjän suuren keisarikunnan haavoittuvin kohta. Me olemme vuodattaneet verta Ruotsin ja sen kuninkaiden kunniaksi, ja meidän köyhä maamme on ollut kuin kultainen omena, joka jatkuvasti lietsoo sotaa slaavien ja skandinaavien välille. Ja nyt siitä on tullut - Euroopan ja Aasian taistelunäyttämö.
Tässä suhteessa Suomen kansainvälinen asema on samantapainen kuin Belgian ja Sveitsin. Maasta, joka on alituiseen vaarassa joutua sotatantereksi, pitäisi inhimillisten näkökohtien vuoksi tehdä neutraali, ja sehän olisi myös sotivien osapuolten edun mukaista. On mahdoton käsittää, kuinka Suomi pystyisi ylläpitämään suurta armeijaa, saati sitten kahta. Suomen pitkää merenrannikkoa ei totta puhuen puolusteta vähin väin. Maa saatetaan säästää sanoin kuvaamattomilta, järjettömiltä kärsimyksiltä ainoastaan siten, että molemmat sotaa käyvät vallat julistavat Suomen puolueettomaksi maaksi - samoin myös sen kauppalaivaston, sotakieltotavaraa tietysti lukuunottamatta.
Eikö Suomen entiseltä emämaalta Ruotsilta sekä sen nykyiseltä ihmisiä rakastavalta hallitsijalta voisi toivoa tuontapaista huolenpitoa Suomen asioista?
15.4.1863
(suom. Suomen historian dokumentteja 2)