Tässä tilanteessa, jossa isänmaan tulevaisuus pannaan useilla tahoilla kevytmielisesti vaakalaudalle, tulisi jokaisen vilpittömän miehen pitää velvollisuutenaan pyrkiä kykyjensä mukaan torjumaan uhkaavat onnettomuudet.
Kirjoitan tätä, sillä uskon, että sanani saattaa auttaa maanmiehiäni näkemään maamme nykyisen tilan. On tietysti olemassa henkilöitä, jotka saattavat selittää sanojeni johtuvan ties mistä epäjaloista vaikuttimista. Mutta heidän alhainen ajattelutapansa ei saa estää kunnian miehiä tajuamasta, että minä olen puhunut sen, mitä totena pidän.
Maan nykyinen asema on lyhyesti sanottuna seuraavanlainen:
Sotako vai rauha, se on epävarmaa: jos sota syttyy, on rannikkojemme saarto varma; epävarmaa on taasen se, hyökkääkö vihollinen maahan vai ei.
Tällaisten olosuhteiden vallitessa kuvaillaan Suomen kansaa kaikissa Euroopan lehdissä kansana, joka sekä haluaa sotaa että odottaa siinä menestyvänsä ja joka kaiken lisäksi on valmis nousemaan kapinaan ja liittymään viholliseen.
Nämä puheet Suomen kansasta ovat ensinnä vuotaneet julkisuuteen täältä Suomesta Ruotsin lehdille lähetettyjen kirjeiden välityksellä, ja niitä ovat myös levittäneet Ruotsiin asettuneet entiset suomalaiset. Muun Euroopan lehdistö on tarttunut niihin hanakasti ja höystänyt niitä tapansa mukaan.
Maan sisäiset tapahtumat, nimittäin kansalaiskirjelmät ja oman kotimaisen lehdistömme asennoituminen, ovat lujittaneet käsitystä. Mutta jokainen isänmaanystävä tietää, että tämä lujittuminen on ainoastaan näennäistä. Kuitenkin Suomen ulkopuolella vallitsevaan yleiseen mielipiteeseen se on vaikuttanut niin kuin se olisi todellista.
Näissä olosuhteissa ei siis pidä ihmetellä, jos se usko, että sodan syttyessä ja vihollisen tunkeutuessa maahan Suomen kansa on valmis nousemaan kapinaan ja menemään Venäjän vihollisen puolelle, on voittanut jalansijaa myös Venäjällä, ja jos tänne nyt virtaavat venäläiset joukot tulevat maahan kuvitellen, että heitä ympäröi kapinaa hautova kansa.
Tällainen on siis tällä hetkellä maan tila. Kauhistuttava. Ja ne, jotka ovat saaneet sen aikaan, ovat ottaneet kantaakseen vastuun, jota tulevai suus tulee heiltä vaatimaan. Mutta vastuussa ovat osallisina myös ne, jotka eivät tee mitään muuttaakseen asiain tilaa, sekä vieläkin enemmän ne, jotka kevytmielisesti lujittavat olevia oloja.
Haluan nimenomaan muistuttaa, että ulkomaisten ja eritoten ruotsalaisten lehtien kieltäminen Suomessa on suuri syyllinen siihen, mitä maassa on tapahtunut. Varjojen pelko on taas kerran koitunut omaksi kompastuskivekseen.
On vaikea käsittää, miksei täällä Suomessa saisi lukea, mitä sellaiset persoonallisuudet kuin herrat Qvanten ja Wetterhoff maastamme puhuvat ja kirjoittavat, tai elää niitä jaloja vapauden lupauksia, joita Ruotsissa oleskelevat puolalaiset tuhlailevat tälle venäläiselle maankolkalle, tai nähdä kirjeitä, joissa heidän vertaisensa tämän maan kansalaiset vaativat sotaa kuin ainakin hyvää työtä, jonka ansiosta maa tulee onnelliseksi.
Ei uskota Suomen kansalla olevan tavallista tervettä järkeä lainkaan, jos ei luoteta siihen, että se pystyy asettamaan tällaiset hyväntekijät omaan arvoonsa, ja häväistään sen isänmaanrakkautta, kun uskotaan sen ryhtyvän kapinoimaan arvon herrojen kehoitteluista. Mutta sensuurin ankaria toimenpiteitä ei juuri voi muulta kannalta selittää.
---
Maan suomenkieliset lehdet ovat esittäneet huomautuksia Ruotsiin liittymistä vastaan, mutta niitä ei ole pahasti pantu merkille. Ne ovat kirjoittaneet täysin oikein, että välttämätön ehto olisi silloin Suomen jakaminen, sillä Venäjä ei tule koskaan suostumaan siihen, että Skandinavian raja kulkisi muutaman virstan päästä Pietarista. Eräässä ruotsalaisessa lehdessä meitä lohdutetaan sanomalla, että ainoastaan Ahvenanmaa tultaisiin erottamaan ruotsalaisille. Mutta mainitut suomalaiset lehdet olettavat yhtä oivaltavasti, että Ruotsiin liittymisestä koituisi suomalaiselle kansallisuus- aatteelle vaikeuksia. Ainakin ilman rajuja riitaisuuksia se ei pääsisi vaikuttamaan. Eikä tarvitse olla ennustaja vakuuttuakseen siitä, että silloin ei olisi kaukana ajankohta, jolloin tuollainen järjestelmä kumottaisiin. Sillä sopimukset eivät paljon paina tapahtumien voimaa vastaan. Ja Skandinaviaan kuuluva Suomi olisi Napoleonin sanojen mukaan Venäjän: maantieteellinen vihollinen, ja sellaisena se pysyisi.
Voihan sitä uneksia mistä liittoutumasta hyvänsä, mutta se ainakin on varmaa, että kansa, joka etsii kohtaloaan sodan mittelöstä pystymättä itse edes pikkusormen vertaa vaikuttamaan sen ratkaisuun, on kevytmielistä väkeä ja ansaitsee kevytmielisen kohtalon, pahan äkillisen kuoleman. Ja kuitenkin on tämä kevytmielisyys päässyt esiin kotimaan lehdistössäkin.
Jos minulla olisi siihen mahti ja valta, haluaisin teroittaa lähtemättömästi maanmiesteni mieliin, että kansan on luottaminen ainoastaan itseensä.
Tämä vakaumus sisältää sen, että kansan ei tule pyytää eikä tavoitella muuta kuin sellaista, minkä se pystyy omin voimin voittamaan ja pitämään.
On tietysti totta, että ei ole olemassa niin mahtavaa kansaa, ettei sen tarvitsisi alistua historian vääjäämättömän kulun edessä. Eikä pieni ja heikko kansa voi olla poikkeus säännöstä. Mutta sellainen kansa voi osoittaa voimansa alistumalla: sillä ei ole olemassa kohtaloa, jonka herraksi se ei voi päästä kehittymällä sisäisesti.
J. V. Snellman, Krig eller fred för Finland. Litteraturbladet 5/1863. Suom. Snellman, Kootut teokset VII.