Suomen kieli maan virastoissa
Vaikka me olemme jo useita kertoja aiemmin käsitelleet tätä kysymystä, emme voi olla tarttumatta siihen vielä kerran, sillä maan molemmat kirjallisuusseurat ovat antaneet asiasta lausunnon. Nämä lausunnot ovat niin seikkaperäisiä, että ne antavat meille aiheen käsitellä lähemmin kysymyksen käytännöllistä ratkaisua, jota sitä tarkoitusta varten asetettu komitea ei ole tehnyt.
Kaikki varmaan kannattavat komitean lausumaa perusajatusta, että luonnollinen oikeus vaatii suomen kielen asettamista tasaveroiseen ase maan ruotsin kielen rinnalle meidän maassamme sekä tästä peruslauseesta johtuvia seuraamuksia ja kehiteltyjä ehdotuksia. Näiden ehdotusten pohjalla saatettaisiin ryhtyä sellaisiin soveliaisiin valmistaviin toimenpiteisiin, että Suomen virka- ja palvelusmiesten keskuudesta saataisiin poistetuksi heidän valitettava taitamattomuutensa käyttää kirjallisesti suomen kieltä. Myös maamme tuomioistuimissa ja virastoissa pyritään muuttamaan tähän saakka vallinnutta käytäntöä sikäli, että niissä otetaan vastaan kaikenlaisia suomenkielisiä asiakirjoja sekä että viranomaiset antavat laatia, milloin he hyväksi havaitsevat, suomenkielisiä kirjelmiä sitä haluaville asianomaisille. Mutta mikäli komitean julkistettujen ehdotusten saamista lausunnoista on mitään päätteleminen, on meidän lisäksemme koko maa vastalauseiden esittäjien tavoin sitä mieltä, että nämä myönnytykset eivät vielä riitä.
Se, että suomen kieli pääsee nauttimaan kaikkia sille kuuluvia oikeuksia niin pian kuin mahdollista, on toivottavaa muutoinkin kuin luonnollisen oikeuden kannalta. Kysymys on erittäin tärkeä kansalliselle kehityksellemme, sillä jos me murskaamme sen padon, joka on tähän asti sulkenut Suomen kansan suuren enemmistön kaiken älyllisen yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolelle, tämän toiminnan laadun ja määrän täytyy edistyä moninkertaisesti ja kansakunnan elinvoiman lujittua suunnattomasti. Suomen kielen kohottamista Suomen kansan oikeus- ja valtiojärjestelmän välineeksi on katsottava avarammasta näkökulmasta kuin yksityisen oikeudenhakijan edun ja hyödyn kannalta. Sen toimenpiteen välittömänä seurauksena puolitoista miljoonaa maamme asukasta pääsee kansan henkisen kehitystyön piiriin. Tähän astihan tuo työ on pelkästään koskenut heitä, heillä itsellään ei ole ollut mahdollisuutta siihen vaikuttaa.
Koska me pidämme kysymystä tärkeämpänä kuin miksi komitean enemmistö on sen katsonut, emme voi hyväksyä komitean menettelyä sikäli, että se ei ole tarttunut ongelmaan vakavasti niin kuin sen olisi pitänyt eikä saattanut sitä pikaiseen päätökseen. On helppo huomata, että komitean suosittelemat toimenpiteet - että maan kaikki viranomaiset ottaisivat vastaan suomenkielisiä asiakirjoja ja että tuomarit ja muut virkamiehet saisivat laatia kirjelmiä suomen kielellä - merkitsevät murroskauden syntyä, ja tällaisista seuraamuksista olisi komitean pitänyt tehdä selkoa. Kuvitellaanpa millainen on tilanne silloin, kun suomenkielisiä asiapapereita täytyy ottaa vastaan, mutta virkamiehet saavat silti käyttää hyväkseen heille suotua vapautta. Heidän ei tarvitse laatia päätöstä anomukseen siinä käytetyllä kielellä, mutta jotkut heistähän saattavat silti noudattaa asiakkaiden toivomuksia. Joka ikisen tulisi käsittää, että tällaisesta murroskaudesta on tehtävä niin lyhyt kuin mahdollista.
Käsitellessämme tätä kysymystä meille juolahti mieleen ehdotus, jolla edistettäisiin tehokkaasti ongelman ratkaisemista. Pitäisi säätää, että tietyissä virastoissa ja tietynlaisten asioiden ollessa kyseessä suomen kieltä tulisi käyttää sitä toivovalle heti tai viimeistään kolmen vuoden kuluttua asetuksen julkaisemisesta, ja määrätä muille virastoille ja muille asioille jokin niille soveltuva ajankohta, jonka jälkeen niissä voisi ilman muuta asioida myös suomen kielellä. Tällainen asetus panisi varmaan asianomaiset viranhaltijat hankkimaan tarvittavat tiedot pikavauhtia sekä kiiruhtaisi murrosvaihetta.
On tunnettua, että monet asiat virastoissamme toimitetaan niin kutsutun mallin: mukaan. Tällainen tyyli ei vaadi varsinaista sepityskykyä eikä sellaista odotetakaan. Niin pian kuin suomenkielinen malli on luotu, pitäisi virantoimitusten sujua omalla painollaan, varsinkin kun ajattelee, että sentään jotkut alituomarimme ja suurin osa käräjäkirjurejamme osaavat puhua suomea. Nämä viranhaltijat voitaisiin velvoittaa käyttämään suomea heti tai viimeistään kolmen vuoden kuluttua asetuksen laatimisesta - ja näin olisi tie avattu jatkuvalle kehitykselle. Kielenmuutokselle soveliaiksi virka-asioiksi me luemme: kuvernöörinvirastojen ja alituomioistuinten yksinkertaiset velkomistapaukset sekä kiinnitykset - joiden velkomuksen perusteena oleva pohja-asiakirja on useimmiten laadittu suomen kielellä - laillistukset, avioehtosopimukset, testamentinvalvonnat, uhkasakkokiellot, sijoitusasiat, verolleostot, holhousasiat, kunnan virkamiesten ja elinkeinonharjoittajien työsopimukset, maistraattien ja kuvernöörinvirastojen rakennusasiat ym. Rikosasioista olemme sitä mieltä, että oikeudenkäynnin tulisi tapahtua syytetyn kielellä. Tämä ei suinkaan johtaisi "oikeusvaaraan", vaan tekisi oikeudenkäytön tasapuolisemmaksi. Sen vuoksi suosittelemme, että kaikki alituomioistuimet velvoitetaan suorittamaan suomenkielisten syytettyjen rikosoikeuden- käynnit suomen kielellä kahdeksan vuoden kuluttua. Siviilioikeuden visaisissa tapauksissa, joissa asianomaiselta ei voida kieltää edusmiehen käyttöä niin kuin on laita rikosasioissa, vaan nimenomaan edusmiehen käyttö koituu hänen oikeuksiensa parhaaksi takeeksi, suomenkieliseen oikeudenkäyntiin velvoittaminen voi alituomioistuimissa jäädä 10 tai 15 vuoden päähän asetuksen säätämisestä. Korkeammissa tuomioistuimissa ja virastoissa, joihin voidaan palkata suomalaisia kääntäjiä, tulisi suomen kielen käyt tö saattaa heti pakolliseksi niissä tapauksissa, joissa päätöstä on haettu suomenkielellä.
Sen sijaan ei meidän mielestämme ole aiheellista ryhtyä molempien kirjallisuusseurojen ehdottamalla tavalla määräilemään joko suomea tai ruotsia jonkin paikkakunnan ainoaksi viralliseksi kieleksi ja vaatia niiltä ihmisiltä, jotka haluavat asiansa käsitellyksi toisella kielellä, kaksinkertai nen lunastusmaksu. Kun reformeja toteutetaan yhteiseksi hyväksi, niiden vaatimat kustamlukset täytyy suorittaa julkisista varoista. Niille virkamiehille, jotka joutuvat näin tekemään työtä kaksinkertaisesti tai entistä paljon enemmän, tulee heidän kärsimänsä vahinko korvata vastaavan suuruisella palkankorotuksella.
Helsinfors Dagblad 18.3. 1863
(Suom. Suomen historian dokumentteja 2)