Talonpoika Mäki-Peska:
Korkeasti Vapaasukuinen Suomen Kenraalikuvernööri!
Teidän korkean ylhäisyytenne kautta pyytää Suomen talonpoikainen sääty hänen Majesteetillensa Keisarille, maamme Suuriruhtinaalle, ilmoittaa seuraavat alamaiset tunteet ja sydämmelliset mielialansa. Se miespolvi on Suomesta jo aikoja sitten mennyt multiin, joka meitä ennen kävi valtiopäivillä, ja aivan tottumattomana alkoi talonpojan sääty nämä valtiopäivät. Niille monille ja tärkeille esityksille, jotka rakkahin Ruhtinas on täällä meidän eteemme asettanut, olemme kyllä kokeneet tunnollisesti ja parhaan ymmärryksemme jälkeen sillä muotoa vastata, että siitä olisi Jumalalle kunnia, Hallitsijallemme suosio ja isänmaallemme onni ja menestys; mutta epäilemättä olemme monessa kohdin olleet puuttuvaisia, josta surumme olisi suuri, jollemme voisi toivoa, että sittenkuin hänen Majesteettinsa Keisari nyt on maallemme antanut määräaikaiset valtiopäivät, maamme edusmiehetkin paremmin tottuneina vasta sen tekevät, mitä me emme pystyneet tekemään.
Yhdessä asiassa rohkenemme kuitenkin jokaisen rinnalle astua. Vilpittömässä uskollisuudessa ja alamaisessa rakkaudessa korkeinta hallitsijaansa kohtaan on Suomen yhteinen kansa aina vahvana pysynyt, ja siinä rakkaudessa ja uskollisuudessa ei nykyinenkään talonpojan sääty tahdo ketään edellensä laskea. Siitä olemme jo ennen näillä valtiopäivillä hänen Majesteettiansa vakuuttaneet, ja siitä pyydämme vielä nytkin tällä kalliilla eron hetkellä saada häntä vakuuttaa.
Lakkaamaton rukouksemme on, että Jumalan suloisin rauha täällä ajassa ja suurin armonsa iänkaikkisuudessa ylenpalttisesti palkitkoon Hänen lempeytensä ja isällisen suosionsa meidän rakasta Suomenmaatamme kohtaan!
(Valtiopäivien päättäjäisten pöytäkirja)