TAUSTAA
Kruunu pyrki 1600-luvun alkupuolelta lähtien löytämään uusia verotusmuotoja ja aluksi se suosi erityisesti koko kansaan kohdistettuja veroja, jotka kullekin alamaiselle, varallisuudesta tai tuloista riippumatta olivat suunnilleen yhtä suuret. Kun leipäviljalle asetetun kulutusveron kantoa ei voitu käytännössä toteuttaa, vero korvattiin vuodesta 1634 lähtien henkirahalla, joka kaikkien täysi-ikäisten tuli maksaa. Tosiasiassa osa köyhintä väestöä onnistui kuitenkin sen välttämään. Vähitellen tuosta verosta vapautettiin erilaisia ryhmiä, nelilapsisista loisperheistä hovioikeuden asessoreihin saakka.
HENKIVERON KANTO 1800-LUVULLA
Henkivero, tavallisessa puheessa henkirahaksi, oli henkilökohtainen valtiolle mennyt vero, jonka joutui maksamaan jokainen 16-64 vuotias Suomen kansalainen. Henkiverosta saattoi vapautua eri perusteilla. Vero syntyi kolmesta eri veromuodosta:
1) Ruotsin ja Suomen valtiosäätyjen 1625 myöntämästä ns. myllytullista, joka oli maksettava kaikesta jauhatettavasta viljasta ja joka vuonna 1634 käytännöllisistä syistä muutettiin henkilökohtaiseksi veroksi eli ns. henkirahaksi.
2) Ns. Laamannin-ja tuomarinverosta, mikä perustui rahvaan ikivanhaan velvollisuuteen ylläpitää laamanneja ja kihlakunnantuomareita käräjillä.
3) Teinirahoista, jotka säädyt 1624 ottivat maksaakseen, kun entinen pitäjänkäynti - tapa, että koulunuoriso kiersi maaseudulla keräämässä almuja ylläpidokseen - lakkautettiin.
Kaikkien näiden maksujen korvaamiseksi säädettiin 20.2.1865 annetulla asetuksella henkivero. Se oli 1800-luvun loppupuolella 2 markkaa mieheltä ja markka naiselta. Vero oli maksettava vuosittain. Henkiveron suorittamisesta olivat vapautetut Lapin kuntien asukkaat; Kuusamon kuntalaiset maksoivat verosta vain puolet. Asetuksen myöntämät vapautukset henkiveron maksamisesta perustuivat joko köyhyyteen tai sotapalvelukseen.
Koska verosumma pysyi koko ajan samana sen suhteellinen osuus tuloista pieneni kun elintaso nousi. Näin verorasitus ajan mittaan keveni kaikilta, eniten suurituloisilta. Näiltä koottiin kuitenkin toisinaan erillinen suostuntavero, ensimmäisen kerran vuonna 1865 sitten vuoden 1800. Tämän tilalle alettiin suunnitella valtion tuloveroa. Se ei toteutunut ennen Suomen itsenäistymistä. Henkiveron kantamisesta luovuttiin Suomessa lopullisesti 1924.
Henkiveroa suurempi rasitus maalaisväestölle oli erilaiset muut veroluonteiset velvollisuudet kuten papin palkkaus, tienpito, kyyditysvelvollisuus, siltojen rakentaminen, jne.
Kaupungit saivat koota tarpeen mukaan kunnallista veroa ja erilaisia maksuja.
Suur