Keisarillisen Majesteetin Plakaatti
yhteisestä katumus- ja rukouspäivästä, joka, Suomen Suuriruhtinanmaassa tulleen kovan katovuoden tähden, on koko maassa juhlallisesti pidettävä ja vietettävä Joulukuun 8 p:nä nykyistä vuotta.
Annettu Helsingissä, 7 p:nä Lokakuuta 1867.
Me Aleksander Toinen jne., Tarjoomme Teille, Meidän rakkaille, uskollisille alamaisillemme evangelisesta Lutheruksen seurakunnasta Suomen Suuriruhtinanmaassa, erinomaisen lempemme, armollisen suosiomme ja hyvän tahtomme Jumalan Kaikkivaltiaan kanssa.
Herran käsi makaa raskaana Suomen kansan ylitse. Kaikista maan ääristä on tullut ylen huolettavia ilmoituksia mitättömiin menneistä viljoista. Valituksia kuuluu ei ainoastansa niiltä seuduilta, joissa ilmanalan kovuus useammasti tekee hävityksiä; myös niissäkin osissa maatamme, joissa asukkailla tavallisesti on riittävät varat henkensä elatukseksi, on vuodentulo mennyt tyhjiin: ei ainoastansa veltto ja huoleton maanviljeliä ole niittänyt akanoita jyväin asemesta, myöskin uuttera ja huolellinen on nähnyt toimensa ja harrastuksensa tyhjään raukeavan. Tässä on täytymys tunnustaa: Herralta on se tapahtunut, ja nöyrästi kumartua Hänen rankaisevan kätensä alle.
Mutta jos se on Herralta tapahtunut; jos se on Hänen kurituksensa, jonka havaitsemme siinä yleisessä hädässä, joka maata uhkaa; niin on kaikkien asukasten kristillinen velvollisuus ottaa siitä tarkka vaari ja vakaasti miettiä, miksi Herra tämän on lähettänyt, että etsimyksensä viisaat ja rakkaudella täytetyt tarkoitukset eivät tuhoon menisi, kuin myöskin katuvaisilla ja parannukseen taipuvilla sydämillä paeta Hänen turviinsa, joka yksinänsä voi auttaa.
Herra on pyhä ja vanhurskas Jumala, joka vihaa ja rankaisee syntiä; mutta ei Hän rankaise kiukussa kadotukseksi, vaan Hän tahtoo rangaistuksen kautta saattaa syntisiä ajattelemaan, niin että he syntipoluiltansa palaisivat elävän Jumalan tykö. Yksivakainen itsensä koettelemus ja vilpitön synnintunnustus on se, jota Jumala lähinnä tarkoittaa rangaistuksellansa. Älköön siis kukaan nurisko Jumalata vastaan, arvellen viattomasti kärsivänsä, vaan jokainen nuriskoon syntejänsä vastaan. Kun Kaikkivaltias Jumala tarpeelliseksi näkee ojentaa kurittavan vitsansa kokonaista kansaa kohden, niin silloin täytyy kaikkien yhdistyä siihen yhteiseen synnintunnustukseen: me olemme syntiä tehneet meidän isäimme kanssa, me olemme pahoin tehneet ja jumalattomat olleet.
Vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on kansan häpeä. Jumalanpelko on kansan siveyden ja sen ohessa sen ajallisen ja ijankaikkisen onnellisuuden perustus; mutta missä Jumalanpelko on sydämestä poissa, siinä velttoontuu Jumalan kunnian ahkeroiminen vanhemmissa, opettajissa ja kasvattajissa, siinä sammuu rakkaus, joka on lain täyttämys, se rakkaus, joka ei katso omaa parastansa, vaan toisen, joka vaatii keskinäisesti kantamaan toinen toistensa kuormia, rankaisee, nuhtelee, rakentaa ja lohduttaa. Missä ei Jumalaa peljätä ja rakasteta yli kaikkien muiden, siellä vallitsevat sen siaan itserakkaus, maailman rakkaus ja ihmisten palveleminen, ja Jumalan ylönkatsojat joutuvat lihan himon, silmäin pyynnön ja elämän koreuden orjiksi. Tämä siis selittää sen lisääntyvän nautintohimon, joka todenperäisettä työttä ja ahkeroimisetta tahtoo olla hyvillä päivillä, sen turhuuden ja ylöllisyyden halun, joka saattaa velkaantumiseen, petokseen ja varkauteen, sen kopeuden ja ylpeyden Jumalaa ja ihmisiä kohtaan , joka osottaa itsensä kiittämättömyydessä Jumalata kohtaan myötäkäymisessä, nurkumisessa Hänen hallitustansa vastaan vastoinkäymisessä, vertaistensa oikeuden ylönkatseessa ja loukkaamisessa sekä tylyydessä ja kärsimättömyydessä ihmisten keskinäisessä elämässä.
Kaikkea semmoista vastaan täytyypi Jumalan, kun Hänen rakkauttansa on ylönkatsottu, Hänen pitkämielisyyttänsä ja laupeuttansa väärinkäytetty, nousta rangaistuksilla. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille antaa Hän armon. Hän masentaa ne, jotka Häntä vastaan ovat, että Hän osottaisi armonsa ja laupeutensa kaikkia niitä kohtaan, jotka katuvaisina kääntyvät Hänen puoleensa ja uskovaisilla sydämillä ottavat sen pelastuksen vastaan, joka Jesuksessa Kristuksessa on tapahtunut; sillä Herra on armollinen ja laupias, pitkämielinen ja suuressa hyvyydestä ja katuu rangaistusta.
Se maan vaiva, jolla Jumala viisaudessansa on hyväksi nähnyt etsiä Suomen kansaa, on siis voimallisena herätyshuutona katumukseen ja parannukseen. Uhkaava hätä on yleinen ja suuri: mutta Herra Jumala, joka niin useasti ennen on armollisesti auttanut niissä moninaisissa koettelemuksissa, jotka maatamme ovat kohdanneet, ei nytkään ole siltä apuansa kieltävä. Hän voi siunata vähäisetki varamme, jos vaan jokainen hurskaalla huolenpidolla ja rehellisellä työnteolla tekee mitä voipi. Mutta tässä pitää kaikkien maan asukasten panna viimeisetki voimansa liikkeelle, kukin osaltansa hankkiakseen keinoja ja neuvoja hädän poistamiseksi tahi helpottamiseksi: tarvitsevaisten itsensä ei pidä heittäytyä toivottomaan epäilykseen ja sillä muotoa olla niitä vähäisiä varoja hyväksensä käyttämättä, joita ahkeran työnteon kautta vielä voi ilmaantua heille; ja parempionnisten pitää itsensä kieltävässä veljellisessä rakkaudessa ojentaa enimmän hädänalaisille maanmiehillensä auttavan käden. Valmistaaksemme Teille, rakkaille alamaisillemme, tilaisuuden yksimielisesti, niin kuin yhdellä sydämellä ja yhdellä suulla tähän Jumalalta rukoilla siunausta ja armahtamista, sekä Häneltä anoa hädän huojennusta, kärsivällisyyttä, voimaa ja kestäväisyyttä koettelemuksessa, olemme Me katsoneet esivallalliseksi velvollisuudeksemme, säätää ylimääräinen katumus- ja rukouspäivä, koko Suomen Suuriruhtinanmaassa juhlallisesti pidettäväksi ja vietettäväksi sunnuntaina ensinnätulevan Joulukuun 8 päivänä.
Me käskemme ja velvoitamme siis kaikkia Suomessa asuvia alamaisiamme Lutheruksen uskontunnustuksesta, edellämainittuna päivänä, tulevan Joulukuun 8:na, pitämään yhteistä katumus- ja rukouspäivää ja sinä päivänä luopumaan kaikista maallisista askareista sekä, kristityille soveliaan valmistuksen perästä, varhain ja yksimielisesti astumaan ylös Herran huoneesen, siellä rakentuaksensa hengellisestä opetuksesta, psalmeista, rukouksista ja esirukouksista: ja pitää muuten kaikki, mikä armossa on määrätty ja säätty tavallisten suurten rukouspäiväin oikeata viettämistä varten, tämänki erinäisen rukouspäivän suhteen noudatettaman ja vaariinotettaman. Samalla kuin siihen luotamme, että tätä hyvässä aikomuksessa annettua jumalista Käskyämme yleisesti noudatetaan, panemma Me toivomme Jumalaan, että Hän armollisesti on kuuleva kansansa rukoukset. Ja Me jätämme Teidät, kaikki ja kunkin, Jumalan Kaikkivaltiaan haltuun, Armollisesti. Helsingissä, 7 p:nä Lokakuuta 1867.
Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä, Suomeen asetettu Senaatinsa.