Keisarillisen Majesteetin Plakaatti
neljästä yhteisestä, julkisesta, kiitos-, paasto-, katumus- ja rukouspäivästä, jotka koko Suomen Suuriruhtinanmaassa ovat juhlallisesti pidettävät ja vietettävät vuonna 1869.
Annettu Helsingissä, 23 p:nä Marraskuuta 1868.
Me Aleksander Toinen jne., Tarjoomme Teille, Meidän rakkaille, uskollisille alamaisillemme evangelisesta Lutheruksen seurakunnasta Suomessa, erinomaisen lempemme, armollisen suosiomme ja hyvän tahtomme, Jumalan Kaikkivaltiaan kanssa.
Muuttumaton armossa ja totuudessa on Herra Jumala: ne, jotka häneen turvaavat, ymmärtävät että hän uskollinen on. Hän kuulee köyhäin halauksen ja viheliäisten huokaukset eivät ole häneltä salatut. Kaikkivaltias on Herra: hänen kätensä ei ole lyhetty, niin ettei hän auttaa voi. Laupias ja armollinen on Herra, kärsiväinen ja aivan hyvä. Ei hän aina riitele, eikä vihastu ijankaikkisesti. Ei hän meidän synteimme perästä tee meille, eikä kosta meille pahain tekoimme jälkeen.
Näin todistaa Jumala itsestänsä pyhässä sanassaan, ja että hän pitää mitä hän on luvannut, sen olette Te, rakkaat alamaiset, tämänkin pian loppuvan vuoden kuluessa saaneet havaita. Kolkko ja uhkaava oli sen alku. Maamme huokasi semmoisen katovuoden seurausten alla, joka oli yleisempi ja hirmuisampi kuin muu sitä ennen miesmuistissa ollut. Vara-aitat, joihin jo monena kovana vuonna sitä ennen oli ylen määrin turvattu, olivat tyhjinä, eikä ihmissilmät enää mitään neuvoa nähneet, jolla sadoille tuhansille nälkään nääntyville asukkaille voitaisiin leipää saada. Silloin nousi hädässä olevan Suomen kansan sydämestä rukoushuuto Kaikkivaltiaan Jumalan tykö, joka on ainoa tosi Auttaja, ja Psalmistan sanat kävivät toteen: koska raadollinen huusi, kuuli Herra häntä; ja autti häntä kaikissa tuskissansa. Hän, joka kääntää ihmisten sydämet niin kuin vesipurot, taivutti parempivaraiset kanssaihmiset, sekä omassa että ulkomaassa, rientämään nälkäisten avuksi, ja runsaita lahjoja virtasi sekä läheltä että kaukaa, niin että, vaikka tuhansiakin, avaralta ahdistavan hädän tähden, tauteihin ja puutoksiin nääntyi, niin pelastettiin kuitenkin satoja tuhansia kuolemasta. Laupeuden Isä ja kaiken siunauksen Jumala ojensi taasen kesän tullessa armiaan kätensä kauvan hedelmättömäin peltovainioiden ylitse, niin että ne, vallan mukavain ilmojen ollessa, antoivat ylipäätä hyvän, monissa paikoin runsaankin sadon. Iloisena ja toivoa täynnä astui nyt kovilta koettelemuksilta alaspainettu viljelijä taasen peltotyöhönsä, ja nähdessään kauniina kukoistavan laihon kylvövainioillansa, syttyi hänen sydämeensä taasen luja usko ja luottamus.
Kun katselemme, kuinka Jumala näin erinomaisesti kuulee meidän rukouksemme ja armollisesti meitä auttaa, niin pitäisihän jokaisen meistä yhdistyä näihin Psalmistan sanoihin: kuinka kallis on sinun hyvyytes, Jumala, että ihmiset sinun siipeis varjon ala uskaltavat! Kun kokemus meille tämmöistä osoittaa, niin pitäisihän kiitollisen sydämen tuntea itsensä vaadituksi ulospuhkeamaan: kiitä Herraa, minun sieluni, ja älä unhota mitä hyvää hän minulle tehnyt on! Kun olemme saaneet näin arvaamattoman runsaat apulahjat, niin pitäisihän sydämemme syttyä kiitollisuuteen myös niitäkin armahtavaisia kanssaihmisiä kohtaan, jotka Jumalan kädessä ovat olleet hädän helpoittamisen aseina! Mutta Jumalata tulee kiittää ja ylistää ei ainoasti huulilla ja suusanoilla, vaan työssä ja totuudessa. Kun Jumala armollisesti lakkauttaa isällisen kurituksensa, niin tahtoo hän tällä armahtavaisuudellansa houkutella syntisiä parannukseen. Olkoon siis se hätä, josta olemme päässeet, herättänyt kaikkia yleisesti ja jokaista erittäin vakaiseen itsensä koettelemiseen ja vilpittömään synnin katumukseen; olkoon se suuri Jumalan laupeus, jolla Hän päältämme poisti raivosti liikkuvan maan vitsauksen, taivuttanut kaikkien sydämet vilpittömään päätökseen tehdä parannuksen hedelmiä. Apostoli Paavali sanoo, että jos ei joku tahdo työtä tehdä, niin ei hänen syömänkään pidä, ja kun Vapahtaja Jesus Kristus oli kerran siunannut vähäiset varat monien tuhansien ravinnoksi, antoi hän itse käskyn tähteiksi jääneiden murujen talteen panemisesta. Kokekoon siis jokainen, kutsumukses- sansa, työnteolla, ahkeruudella ja huolellisuudella ansaita jokapäiväisen leipänsä, sekä kohtuullisuudella nautita ja säästäväisyydellä pitää niitä lahjoja, joita Herra hänelle antaa. Mutta oikean mielenlaadun, totisen elämän viisauden, antaa yksinänsä Jumala, jolta kaikki hyvä ja täydellinen lahja tulee. Sentähden pitää ihmisen tärkeinnä huolena oleman, ensinnä etsiä Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa; rukoilla Jumalalta parhainta lahjaa, joka on Hänen Pyhä Henkensä, sekä sen Hengen armo- vaikutuksille avata sydämensä, niin että Jumalan totinen pelko asuisi maassamme ja että Hengen hedelmät, jotka ovat: vanhurskaus, rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus, siellä kukoistaisivat ja kasvaisivat.
Kehoittaaksemme Teitä, rakkaita alamaisia, semmoiseen ahkeruuteen jumalisuudessa ja kaikissa kristillisissä avuissa, sekä samalla hankkiaksemme Teille tilaisuutta yhteisesti ja yksimielisesti Herran huoneessa kiittämään ja ylistämään häntä hänen armollisesta avustansa siinä ruumiillisessa hädässä, josta nykyisin on päästy, olemme Me tahtoneet tulevaksi vuodeksi 1869 säätää neljä yhteistä kiitos-, paasto-, katumus- ja rukouspäivää, juhlallisesti vietettäviksi ja pidettäviksi sunnuntaipäivinä Helmikuun 21:tta, Huhtikuun 25:tta, Heinäkuun 25:tta ja Lokakuun 24:tta päivänä.
Me käskemme ja velvoitamme siis tämän kautta Teitä kaikkia, Meidän uskollisia alamaisiamme evangelisesta Lutheruksen uskontunnustuksesta Suomen Suuriruhtinanmaassa, ketään eroittamatta, olkoonpa mistä säädystä ja arvosta hyvänsä, näinä edellämainittuina juhlallisina kiitos-, paasto-, katumus- ja rukouspäivinä luopumaan kaikista maallisista askareista ja, jumalisen valmistuksen perästä, varhain ja yksimielisesti astumaan ylös Herran huoneesen, siellä, rukoillen ja ylistysvirsiä veisaten, yhdessä tutkistelemaan Jumalan pyhästä sanasta joka kerraksi valituita tekstejä ja niitä opetuksia, joita sen johdolla tullaan Teidän eteenne asettamaan. Ja että Meidän hyvässä aikomuksessa annettua jumalista käskyämme sitä tarkemmin noudatettaisiin, tahdomme Me kaikkia asianomaisia käsketyksi tätä velvollisella tavalla ja oikeassa ajassa tiedoksi julistamaan sekä tarkkaan ja yksivakaisesti vaaria pitämään, ettei kukaan sitä, määrätyn edesvastauksen haastolla, rikkone ja laiminlyöne; jonka jälkeen Teidän kaikkien yhteisesti ja jokaisen eriksensä tulee itsenne ojentaa. Ja Me jätämme Teidät, kaikki ja kunkin, Jumalan Kaikkivaltiaan haltuun, Armollisesti. Helsingissä, 23 p:nä Marraskuuta 1868.
Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä, Suomeen asetettu Senaatinsa.
Š