Viimeisellä taipaleellamme seuraamme Iyöttäytyi keski- ikäinen mies, joka oli matkalla kirkkoon. Kun kumppanini puhuivat keskenään ruotsia, minä huvittelin ukon seurassa tai ehkä olisi paremmin paikallaan sanoa, että hän kestitsi minua sellaisella annoksella taikauskoa, että typerryin, täydellisesti. Sain kuulla tietäjistä, joita elää yhä meidänkin päivinämme (yksi asuu syvällä erämaassa 1 1/2 peninkulman päässä Lummenlahdesta). He parantavat sokeita ja muita sairaita ja osaavat torjua loitsun, mikäli metsänhaltijat tai muut yhtä hämäräperäiset voimat ovat muuttaneet esimerkiksi lehmän kiveksi - me ihmiset näemme taiotun tavallisena harmaana kivenjärkäleenä, mutta lehmä siinä kuitenkin käyskentelee laitumella. Pitkään ei ukko ehtinyt haastella ennen kuin jo käsitin, ettei tuollaiseen varustukseen tehoaisi järjen sana, ei ainakaan niin pienessä ajassa kuin meillä oli käytettävissä. Tyydyin siis kuuntelemaan ja yritin johda tella häntä itse tajuamaan, minkä arvoisia tuollaiset kuvitelmat ovat; mutta puheeni oli kuin vettä hanhen selkään. Laukaassa oli, ukko kertoi, ollut hengellisiä pappeja ja heidän työnsä oli johtanut siihen, että taikuutta harjoitettiin salaa mutta hyvällä menestyksellä; äskettäin oli Hankasalmen kirkolla loitsittu yöaikaan hautausmaalla, ja silloin oli yksi ruumiskin kaivettu maasta. Saa nähdä, miten kauan kansakoulujen on tehtävä työtä ennen kuin kaikki ammoisista ajoista asti rehottava rikkaruoho on kitketty. Ihmiset tietävät noituuden olevan epäuskoa, mutta luottavat siihen melko yleisesti. Kaikki osaavat kertoa edellä mainitun kaltaisia tapauksia, mutta viranomaiset ovat voimattomia. Virallisesti asiasta ei saa edes puhua.
E. G. Palmén J. Ph. Palménille 10.6.1870.
(suom. Turun Historiallinen Arkisto XV)