VI. Ns. fennomaanit alkoivat nostaa päätään vasta Venäjän herruuden aikana. Tämä on kiistaton tosiasia. Vasta vuoden 1809 jälkeen Suomi sai oman topografisen ja hallinnollisen hahmonsa, ja keisari Aleksanteri I:n mainitaan lausuneen Porvoon valtiopäiville: "Nyt suomalaiset on otettu kansa- kuntien joukkoon." Eikä Venäjän hallitus koko sinä aikana, jolloin se on Suomea hallussaan pitänyt, ole tehnyt mitään, mitä voitaisiin sanoa kansallisen aineksen tukahduttamiseksi. Jos ruotsalaiset olisivat jääneet Suomen vallanpitäjiksi, he eivät olisi missään tapauksessa sallineet suomalaisten pyrkimysten kehittyä ja lujittua. Päinvastoin Ruotsin hallitus olisi jatkanut poliittisia valloituksiaan. Asutettuaan Itä-Suomen se olisi jatkanut kolonisaatiota länteen päin työntämällä alkuasukkaat maan sisäosiin tai muuttamalla heidät ruotsalaisiksi kaupunki kerrallaan. Venäjä sai itselleen liittolaisen taistelussa ruotsalaista perinnettä vastaan, ja se liittolainen oli kansallinen aines.
Näin järkeilee siteeraamani saksalainen kirjailija. Yhteiskun- ta, kirkko, koulu, oikeuslaitos, kauppa - kaikki oli ruotsa- laisten käsissä, mutta kansan pyrkimykset olivat syntyneet jo kauan sitten, vaikkakin ruotsalainen ylivoima piti niitä alistettuina. Mutta Suomen heimon omintakeisen kehityksen puolustajilla oli paljon enemmän maa perää kuin sikäläisillä tulokkailla - ruotsalaisilla valloittajilla. Heidän perinteensä ulottuivat Ruotsin herruuden takaiseen aikaan ja saivat vastakaikua kirjallisuudesta, joka kääntyi kansan luomistyön alkulähteille.
IX. Hallitus näki varsin hyvin aina siitä päivästä asti, jona Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan, että ruotsalaiset pyrkimykset voidaan lamauttaa vain kehittämällä kansallista kulttuuria ja asettamalla suomalainen aines niiden vasta- voimaksi. Niin se menettelikin. Mutta kiihkoilijat eivät tällaiseen osaan tyydy. He eivät erota Suomen ruotsalaisen väestön poikkeuksellisia pyrkimyksiä sen ajaessa puhtaasti itsekkäitä päämääriään kansan ystävien toiveista ja toiminnasta, kansan, jota ei millään järkevällä syyllä voida kieltää kehittymästä heimoerikoispiirteidensä hengessä.
Samat valtiollisen yhtenäisyyden intomieliset ajajat suhtautuvat suopeasti tsekkien, serbien ja muiden slaavilais- veljien kansallisiin pyrkimyksiin. Heitä ei hämmennä se, että kaikki nämä heimot pyrkivät korostamaan omaa kieltään ja kirjallisuuttaan, käyttämään kansan kieltä tuomioistuimissa ja kouluissa. Ei luulisi olevan kovinkaan vaikeaa hieman pinnistää mielikuvitustaan ja kuvitella tsekit suomalaisten paikalle. Mitä kiihkoilijat silloin sanoisivat? Silittäisivätkö he edelleenkin heidän päätään siitä hyvästä, että tsekit eivät halua käyttää mitään muuta kieltä kuin omaansa ja rikkovat kaikin tavoin sitä valtiollisen yhtenäisyyden etua vastaan, joka on Itävallan hallitukselle yhtä kallis kuin Venäjän yhtenäisyys meidän hallituksellemme? Mutta logiikka on arkaluontoinen asia, ja johdonmukaisuutta voi osoittaa vain silloin, kun on terveitä ja hyvin harkittuja periaatteita. Ja jos katsotaan asiaa massan oikeuksien ja tarpeiden suojelemisn kannalta, joita kiihkoilijat niinikaän saarnaavat, kun on kysymys läntisistä reuna-alueista, niin Suomen kansan moraalisen ja aineellisen tason kohoaminen on omiaan herättämään myötätuntoa jokaisessa kansanjoukkojen ystävässä, olipa niiden alkuperä mikä tahansa. Eiväthän yksin separatismin monomaanit pysty jonakin kauniina päivänä hyvän päivällisen jälkeen julistamaan, että Suomen kansaa ei olekaan. On vielä tsuhnat, jotka joutuvat ensi kädessä lukemaan ultravenäläisten sanomalehtien pääkirjoituksia sen sijaan, että kehittäisivät omaa kieltään.
X. Sikäli kuin tosiasioista voidaan päätellä, "fennomaanit" ovat niin vihamielisiä Suomea Ruotsiin sitovien perinteiden säilyttäjlle, että he tulevat paremmin kuin meidän sentralistimme vastustamaan kaikenlaista propagandaa, joka tähtää alueen irrottamiseen Venäjästä. Kokemus on heille osoittanut, ettei Venäjä tavoittele yksinomaista kulttuuriherruutta, vaan suhtautuu objektiivisesti kansan pyrkimyksiin niin kauan kuin ne eivät luonteeltaan muodostu valtiolliselle yhtenäisyydelle vakavaksi vaaraksi.
Mutta jos nämä fennomaanit tehdään alituisten paljastusten, vehkeilyjen ja usutuksen maalitauluiksi niiden toimesta, joita nimitän separatismin monomaaneiksi, niin he saattavat hyvinkin tehdä sopimuksen ruotsalaisen puolueen kanssa, joka on osannut käyttää asiaintilaa hyväkseen ja todistaa suomalaisten kalleimmat pyrkimykset mahdottomiksi toteuttaa valtiossa, jossa enemmistökansallisuuden julkisen sanan elimet toimivat kärsimättömän ja kaikkinielevän sentralismin hengessä.
St. Petersburgskija Vedomosti 8.4.1871
(suom. Suomen historian dokumentteja 2)