Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus
siitä lainasta, josta Suomen valtiovarastoa varten on tehty kauppa Suomen pankin sekä Franfurt am Mainista olevan pankkiirihuoneen M. A. von Rothschild & Söhne´n kanssa Turun-Tampereen-Hämeenlinnan rautatien rakentamiseksi.
Annettu Helsingissä, 8 p:nä Toukokuuta 1874.
Me Aleksander Toinen jne. Teemme tiettäväksi: Sittenkuin maan Säädyt 1872 vuoden valtiopäivillä ovat takaukseen menneet kahteenkymmeneen miljoonaan Suomen markkaan nousevasta valtiolainasta uusia rautatienrakennuksia varten, sekä sen lainan takaisinmaksamiseksi osoittaneet tarpeellisia varoja, ja Me olemme vahvistaneet Säätyjen siitä tekemän päätöksen sekä käskeneet Suomen Senaatimme tointa pitää lainan ottamisesta rautatien rakentamiseksi Turun-Tampereen ja Hämeenlinnan kaupunkien välille; niin olemme Me, siitä tehdyn esityksen johdosta, myönnyttäneet että Senaati saa Suomen pankin ja jonkun ulkomaisen pankkiirihuoneen kanssa, määrätyillä ehdoilla, sopia kysymyksessä olevan valtiolainan ottamisesta. Ja kun Suomen pankin Johtokunta on ilmoittanut että pankki ja pankkiirihuone M.A. von Rothschild & Söhne Frankfurt am Mainista, yhdessä pankkiirihuoneen Haller Söhle & Comp. kanssa Hampurista, siitä tehdyn sopimuksen jälkeen, ovat sitoutuneet haltuunsa ottamaan kysymyksessä olevan, kuusitoista miljoonaa kaksisataa tuhatta (16 200 000) markkaa Saksan riikinrahaa (5 400 000 thaleria Preussin kuranttia) tekevän valtiolainan, korkoa lukien puolen viidettä (4 1/2) prosentin jälkeen vuodessa sekä niin suurella kuoletuksella kahdesti vuodessa tapahtuvan velkasetelien ulosarpomisen kautta, että velka neljänkymmenenkahden vuoden kuluessa tulee täysin kuitatuksi, kuin myös sillä velvoituksella, että Suomen valtiovarasto koron ja kuoletusrahan suorittamiseksi maksaa kahdeksansataa kuusikymmentäyksi tuhatta viisisataa kuusitoista (861 516) markkaa Saksan riikinrahaa tekevän vuosimakson, joka mainitun ajan kuluessa on puolivuosittain kahdessa postissa suoritettava, ja samalla vahvistusta varten sisäänlähettänyt pankin asiamiehiltä ketä pankkiirihuoneelta M.A. von Rothschild & Söhne viime Huhtikuun 20 päivänä tämän mukaisesti tehdyn lainakontrahtiehdotuksen; niin olemme Me tahtoneet sanotun lainakontrahdin Armossa hyväksyä ja vahvistaa sekä Senaatin toimeksi jättäneet, kysymyksessä olevan lainan suhteen antaa likempiä määräyksiä. Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 8 p:nä Toukokuuta 1874.
Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus likemmistä määräyksistä sen valtiolainan suhteen, joka Suomen pankista sekä pankkiirihuoneelta M.A. von Rothschild & Söhne Frankfurt am Mainista on otettu Turun-Tampereen- Hämeenlinnan rautatien rakentamista varten.
Annettu Helsingissä, 8 p:nä Toukokuuta 1874
Me Aleksander Toinen jne. Teemme tiettäväksi: Sittenkuin Me, erinäisen julistuksemme kautta tältä päivältä, Armossa olemme hyväksyneet ja vahvistaneet sen Suomen pankin sekä pankkiirihuoneen M.A. von Rothschild & Söhne´n Frankfurt am Main´issa viimeksikuluneen Huhtikuun 20 päivänä tekemän lainakontrahdin, jonka kautta mainittu pankki ja pankkiirihuone, yhdessä pankkiirihuoneen Haller Söhle & Comp. kanssa Hampurissa, ovat haltuunsa ottaneet Turun-Tampereen-Hämeenlinnan rautatietä varten aivotun 16 200 000 markkaa Saksan riikinrahaa (5 400 000 thaleria Preussin kuranttia) tekevän ja puolen viidettä prosentin korkoa vuodessa kasvavan valtiolainan, niin olemme Me tämän lainan suhteen hyväksi nähneet Armossa antaa seuraavat määräykset:
1 §. 16 200 000 markkaa Saksan riikinrahaa (5 400 000 thaleria Preussin kuranttia) tekevästä lainasummasta ulosannetaan sarjoina Litt. A. B. C. ja D. Velkaseteleitä, arvoltansa: Litt. A kolmetuhatta markkaa (1000 thaleria), Litt. B tuhat viisisataa markkaa (500 thaleria), Litt. C kuusisataa markkaa (200 thaleria) ja Litt. D kolmesataa markkaa (100 thaleria), seuraaviin määriin:
2000 kappaletta, Litt. A, 3000 markalle, tehden 6 000 000 mk
6000 " , Litt. B, 1500 " , " 9 000 000 "
1500 " , Litt. C, 600 " , " 900 000 "
1000 " , Litt. D, 300 " , " 300 000 " ,
yhteensä 16 200 000 markkaa Saksan riikinrahaa.
Nämät velkasetelit jätetään Suomen pankille ja pankkiiri- huoneelle M.A. von Rothschild & Söhne ja saavat lainan- antajat, siksi kuin se on tapahtunut, omalla kulungillansa ja edesvastauksellansa, velkasetelien asemesta, ulosantaa väliaikaisia kuitteja, sitten velkaseteleitä vastaan vaihdet- taviksi.
2 §. Velkasetelit, jotka präntätään ruotsiksi ja saksaksi, ulosantaa Suomen valtiovaraston puolesta Valtiovarain- Toimikunta Suomen Senaatimme Talous-Osastossa sekä allekirjoittaa mainitun toimikunnan Esimies, vastaanottaa toimikunnan kamreeri ja ylöspanee asianomainen Suomen pankin kamreeri.
3 §. Koska kulkuneuvorahaston tarkoituksena, Meidän Armollisen julistuksemme mukaan 2 päivältä Lokakuuta 1873, on olla vakuutena, muun ohessa, Säätyjen takaamain rautatielainain pääoman ja korkojen suorituksesta, ovat tämän lainan kautta saadut rahat sanotusta rahastosta tiliin pantavat ja kirjoihin otettavat, sekä kaikki lainan tähden olevat ulosmaksot mainitusta rahastosta myöskin suoritettavat.
4 §. Kaikki velkasetelit saavat antopäiväksensä 1 päivän Syyskuuta 1874, josta päivästä myös korko luetaan, sekä asetetaan omistajalle ja ovat käypiä joka miehen kädestä, siirtokirjoitusta tarvitsematta toiselle annettaissa.
5 §. Jokaista velkaseteliä seuraa puolivuotiset kasvuliput ensintuleviksi kymmeneksi vuodeksi, kuin myös yksi emälippu; ja käyvät sekä kasvuliput että emälippu sen kädessä, jolla ne ovat.
6 §. Yllämainitun koronmaksuajan lopussa ja samalla tapaa edellensä, niin kauvan kuin lainaa kestää ja kunnes se on täysin maksettu, saadaan maksutta uusia kasvulippulehtiä lähinnäseuraaviksi kymmeneksi vuodeksi, niihin kuuluvan emälipun kanssa, kaikkiin velkaseteleihin, jotka eivät ole lunastettaviksi käyneet, Suomen pankista ja pankkiiri- huoneelta M.A. von Rothschild & Söhne Frankfurt am Mein´ista.
7 §. Korko, joka on määrätty puoleksi viidettä prosentiksi vuodelta, ulosmaksetaan puolen vuoden määräajoilla 1 päivänä Maaliskuuta ja 1 päivänä Syyskuuta; ensimäinen kerta 1 päivänä Maaliskuuta 1875.
8 §. Lainan takaisinmaksamista sekä maksettaviksi käyneiden korkojen suorittamista varten määrätään neljänkymmenen- kahden vuoden ajaksi vissi, 861 516 markkaa Saksan riikinrahaa tekevä vuosimakso, joka itsekultakin näiltä vuosilta puolen vuoden määräajoilla 1 päivänä Maaliskuuta ja 1 päivänä Syyskuuta (ensimäinen kerta 1 päivänä Maalis- kuuta 1875) 430 758 markalla Saksan riikinrahaa joka kerta on maksettava puoleksi Frankfurt am Main´issa pankkiiri- huoneelle M.A. von Rothschild & Söhne ja puoleksi Suomen pankkiin.
Sanotulla vuosimaksolla suoritetaan sekä maksettaviksi käyneiden kasvulippujen lunastus, että koko lainasumman vähitellen tapahtuva kuolettaminen, siinä järjestyksessä kuin tähän liitetty kuoletuskaava tarkemmin osoittaa.
9 §. Sen yllämainitulla tavalla määrätyn vuosimakson, joka kulkuneuvorahaston säästöstä on otettava, maksatuttakoon toistaiseksi Suomen pankin Johtokunta, jonka tähden Johtokunnan on toimi siitä pidettävä, että puoli jokaisen puolivuoden vuosimaksosta viimeistäänki neljätoista päivää ennen määräaikaa laitetaan pankkiirihuoneelle M.A. von Rothschild & Söhne täysiarvoisessa, kovassa Saksan riikinrahassa, sekä että toinen puoli Suomen pankissa siirretään kulkuneuvorahastosta hypoteekirahastoon.
10 §. Yllämainitun vuosimakson lisäksi saa pankkiirihuone M.A. von Rothschild & Söhne vaivanpalkkioksi kasvu- lippujen ja velkasetelien lunastamisesta puolen prosenttia koko vuosimakson summasta kullakin määräajalla.
11 §. Ne velkasetelit, jotka tehdyn kuoletuskaavan mukaan tulevat lunastettaviksi, ovat arpomalla määrättävät. Semmoinen arpominen pidetään kunakin puolivuonna toistaiseksi Suomen pankissa, Valtiovarain-Toimikunnan Esimiehen sekä julkisen notarion ja todistajain läsnäollessa, josta asianomainen notarion todistuskirja on kirjoitettava, ja on lainanantajilla oikeus näissä arpomisissa itse taikka edusmiehen kautta olla läsnä.
Ensimäinen arpominen tapahtuu Syyskuulla 1874, Maaliskuun 1 päiväksi 1875 määrättyä kuoletusta varten, sekä sen jälkeen kuudennen kuukauden alkupuolella ennen kutakin tulevata kuoletuksen määräaikaa.
12 §. Kuinka arpomisissa on käynyt, pitää viipymättä julistettaman kuulutuksen kautta, joka pannaan sekä Suomen virallisiin sanomalehtiin, että myös yleisiin sanomiin Frankfurt am Main´issa ja Hampurissa, mahdollisesti vielä niihin muihinkin sanomalehtiin, jotka pankkiirihuone M.A. von Rothschild & Söhne sitä varten saa määrätä. Saman- laisessa järjestyksessä julistetaan myös kaikki muutkin tätä lainaa koskevat viralliset ilmoitukset.
13 §. Kun sanomalehdissä ilmoitetaan arpomisessa arpaan tulleista velkaseteleistä, ovat myös kaikki nekin velkasetelit kuulutettavat, jotka edellisistä arpomisista kentiesi vielä ovat ulkona, lunastettavaksi tuomattomina.
14 §. Suomen valtiovarastolle edustetaan oikeus 1879 vuoden kuluttua enentää pääoman takaisinmaksoa 8 §:ssä määrätyn vuosimakson lisäämisellä ja siis arpomiseen ilmoittaa enemmänkin velkaseteleitä, kuin kuoletuskaavassa on määrätty, sekä myös että silloin, taikka jollakin muulla sen jälkeisellä ajalla, kerrassaan al pari sisäänmaksaa mitä velkana olevasta lainasummasta on jälellä.
Sekä lisätystä kuoletussummasta, että jälellä olevan lainasumman takaisnmaksosta kerrallansa, pitää vähintäänki kuusi kuukautta edeltäpäin kuulutettaman 12 §:ssä säädetyllä tavalla.
15 §. Kun arpaan tullut tahi ylössanottu velkaseteli lunastettavaksi ilmoitetaan, ovat kaikki siihen kuuluvat maksettaviksi käymättömät kasvuliput ynnä emälippu takaisin tuotavat. Jos joitakuita näistä kasvulipuista puuttuu, pidätetään niiden nimellissumma itse pääomasta. Maksetta- vaksi käyneesen velkaseteliin kuuluva emälippu lakkaa velkasetelin maksopäivänä kauvemmin kelpaamasta, jonka tähden uusia kasvulippuja semmoisella emälipulla ei saada.
16 §. Korkoa maksetaan arpaan tulleista ja maksettaviksi käyneistä velkaseteleistä ainoastansa siihen päivään asti, joka velkasetelin lunastamiselle on määrätty.
17 §. Maksettaviksi käyneet velkasetelit ja kasvuliput lunastetaan, omistajan mieltä myöten:
Frankfurt am Main´issa pankkiirihuoneen M.A. von Rothschild & Söhne´n tykönä;
Hampurissa pankkiirihuoneen Haller Söhle & Comp. tykönä;
Helsingissä Suomen pankissa.
18 §. Velkaseteli, emälippu tahi kasvulippu, joka on hukkaan joutunut taikka tapaturman kautta kadonnut, saatetaan laillisessa järjestyksessä kuolettaa, sitten uudella palkittavaksi.
19 §. Saamisvaatimukset tähän lainaan kuuluvain velka- setelien, kasvulippujen ja emälippujen perustuksella, eivät ole mihinkään määräaikaan rajoitettuja eivätkä yhteisesti noudatettavan velkomisajan alaisia; kuitenkaan ei semmoisia velkaseteleitä ja kasvulippuja, joita ei kymmenen vuoden kuluessa määräpäivän jälkeen ilmoiteta lunastetta- viksi, sitten enää saada ulkomaan paikassa lunastetuiksi, vaan ainoastansa Suomen pankin Johtokunnan tykönä, jonne mahdollisesti ilmaantuvat vaatimukset siis tulevat osoitettaviksi.
20 §. Kaikki takaisin lunastetut velkasetelit, kasvuliput ja emäliput ovat mitättömiksi tehtävät ja tallettamista varten toistaiseksi Suomen pankin Johtokunnalle Suomen valtiovaraston kulungilla ja vastauksella lähetettävät, siellä luetteloon otettaviksi ja ensin tapahtuvassa tarkastuksessa esiin näytettäviksi, jonka jälkeen ne sinetillä lukittuina ovat talletettavat, siksi kuin siitä kentiesi tulee toisin määrätyksi.
21 §. Laina tarkastetaan joka vuosi, sillä tapaa kuin kulkuneuvorahastosta on määrätty taikka vasta siitä kentiesi määrätään, jota paitsi tili lainasta tehdään Suomenmaan Säädyille.
22 §. Pankinjohtokunnan erinäisettä luvatta älköön kellenkään annettako mitään tietoja tahi otteita niistä luetteloista ja erikois-kontoista, joita pankissa kirjoitetaan tämän valtiolainan velkaseteleistä.
23 §. Ne velvollisuudet, jotka tämän julistuksen mukaan kuuluvat Suomen pankin Johtokunnalle nyt kysymyksenä olevan lainan suhteen, ovat kun kulkuneuvorahasto annetaan toisen Suomen virkakunnan hoidettavaksi, myös viimemainitulle virastolle määrättävät. Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 8 p:nä Toukokuuta 1874.