Mitä Porvoossa tapahtui?
1800-luvun puolivälistä alkaen Suomessa alettiin esittää tulkintoja, että Porvoon kokouksessa syntyi Suomen valtio. Alettiin käyttää myös nimitystä Porvoon valtiopäivät. Tästä syystä myös dokumentteja alettiin suomentaa harhaan- johtavasti käyttämällä maapäivien sijasta sanaa valtiopäivät, vaikka sellaista ei ollut alkuperäisissä asiakirjoissa.
Erityisesti J.R.Danielson-Kalmari pyrki todistamaan, että Porvoossa syntyi kahdenkeskisellä sopimuksella Suomen valtio, kun hallitsija lupasi pitää voimassa maan peruslait ja alamaisten oikeudet ja suuriruhtinaskunta sai erillisen hallintojärjestelmän.
Suomi liitettiin Venäjään maakuntana, joka sai nimen Suuriruhtinaskunta. Tätä nimeä oli käytettu jo Ruotsin vallan aikana, joskaan ei systemaattisesti. Aleksanteri otti siten maan uutena hallitsijana itselleen Ruotsin kuninkaan vanhan tittelin Suomenmaan suuriruhtinas. Vanhan eurooppalaisen tavan mukaan Aleksanteri otti Porvoossa vastaan valloitetun maan ja hyväksyi sen asukkaat alamaisikseen. He puolestaan ottivat keisarin hallitsijakseen. Näin syntyi maan asukkaiden ja hallitsijan välinen herruussopimus, mutta ei valtiota.
Perustuslailla viitattiin kansan ja hallitsijan suhteeseen, ei valtiosääntöön siinä mielessä, että Suomi olisi sellaisen nyt saanut.
Vuonna 1809 suomenkielessä ei ollut sanaa valtio. Säätyjen kokous oli ruotsiksi landtag eli maapäivät ja silloisella suomenkielellä herrainpäivät. Ranskankielinen nimitys diète merkitsi säätyjen kokousta. Kun Aleksanteri ilmoitti päätös- puheessaan, että suomalaiset oli "korotettu kansakuntien arvoon", hän viittasi siihen, että maan asukkaat muodostivat nyt osana Venäjän valtakuntaa (imperija) kansallisen koko- naisuuden, Suomen suuriruhtinaskunnan, eivät valtiota.
Suomelle tuli nyt erillinen hallinto, kun Ruotsin vallan aikana Suomi oli yksi osa Ruotsin valtiota kuten muutkin maakun- nat. Tässä mielessä Suomen asema oli "itsenäisempi" kuin ennen.
Haminan rauhansopimuksessa Ruotsi ei luovuttanut Venäjälle "Suomea", vaan kuusi lääniä, Ahvenanmaan ja osan Länsipohjaa. Suomen asema ilmaistiin rauhan- sopimuksen IV artiklassa näin: "Mainitut läänit asukkaineen, kaupunkeineen, satamineen, linnoituksineen, kylineen ja saarineen samoin kuin kaikki muu niihin kuuluva, etuoikeu- det, verot ja tuotot, tulevat vastedes kuulumaan Venäjän keisarikunnan täyteen omistusoikeuteen ja yliherruuteen ja jäämään siihen yhdistetyiksi."
Suomi sai erillisen hallinnon osin sattumalta. Koska se oli ollut kiinteä osa Ruotsia, eikä sillä ollut omia hallintoelimiä kuten esim. Baltian maissa, sille piti luoda hallintomalli. Koska ruotsinaikainen hallintomalli monine lääneineen erosi liian paljon venäläisestä järjestelmästä, sitäkään ei voitu soveltaa Suomeen. Ratkaisuksi tuli hallitsijan alainen kenraalikuvernöörihallinto. Käytännön syistä, mm. kieliongelman vuoksi, siviilihallinto kuitenkin erotettiin omaksi alueekseen. Maakunnan oma hallitus eli konselji hoiti paikallisia asioita, mutta ei päättänyt niistä itsenäisesti.
Kenraalikuvernööri valvoi myös siviilihallintoa, mutta ei käytännössä johtanut sitä. Suuriruhtinaskunnan erillisyys syntyi siitä, että sen maan hallitseminen alistettiin varsin suoraviivaisesti hallitsijalle ohi Venäjän ministereiden. Tosin tämä ei ollut poikkeuksellista, vaan samanlaisessa asemassa olivat monet muutkin Venäjän valloittamat "maat".
Porvoossa Suomen suuriruhtinaskunta siirtyi Ruotsilta venäjälle. Sen valtio-oikeudellinen asema täsmentyi seuraavina vuosina, kun maan hallinnosta annettiin tarkempia määräyksiä. Myöhemmin Porvoon kokousta alettin tulkita eri tavalla, ja se aiheutti myös pitkäaikaisen oikeudellisen ja poliittisen riidan suomalaisten ja venäläisten välille.
(Osmo Jussila, Maakunnasta valtioksi)