(Topelius Palmenille 19.6.1877)
En väitä, että ylioppilaat ovat vallitsevilta poliittisilta mielipiteiltään viattomia kuin lampaat. Kielitaistelusta voi kehittyä monenlaisia, jopa poliittisiakin pyrkimyksiä, sillä ruotsinmielisyys vetää yhtä luontevasti länteen kuin suomen- mielisyys itään. Mutta poliittiset kannanotot ovat tällä hetkellä verrattomasti rauhallisempia kuin Krimin sodan aikoihin. Eivätkä lehdistö tai Ruotsissa vallitseva mielipide anna aihetta pelkoon. Anglomaniasta näkyy tuskin jälkeäkään, turkofiliasta sitäkin vähemmän, ja russofobia tuntuu olevan huomattavasti laantumassa. Sotaa Englantia vastaan katseltaisiin nyt toisin silmin kuin vuonna 1854.
Kielitaistelu imaisee miltei kokonaan kitaansa maan sisä- politiikkaa koskevat kysymykset. Ei ole kovinkaan hämmästyttävää, että nuoriso on vapaamielistä ja jopa radikaalia, kun valtiopäivät näyttävät kunnioitettavaa esimerkkiään. Asian luonteesta johtuu, esiintyykö ylioppilas liberaalina vai äärimmäisenä konservatiivina, sillä silmän- räpäyksessä syntyneet vaikutelmat määräävät hänen väljän vakaumuksensa.
Minä en sen vuoksi saata nähdä minkäänlaista poliittista estettä yleisten ylioppilaskokousten pitämiselle. Toisenlaisia myrskyjä niiden yhteydessä tosin lienee odotettavissa. Aika on levotonta, pidettiin kokouksia tai oltiin pitämättä; mutta jos on pakko purjehtia hyökyaallon myötä, on parempi pitää perää yhdellä peräsimellä kuin kuudella.
Tunnusomaista niille hallintoperiaatteille, jotka vaikuttivat maaliskuussa 1871, on että "ylioppilaiden taloudellisten asiain" katsottiin ainoina vaativan yhteisen elimen. Aatteellisia kysymyksiä ei otettu huomioon. Ja kuitenkin niistä on yliopiston pääasiassa elettävä. Tässä laitoksessa kaikki yhteisyys - sen kollegiaalinen hallinto, tiedekunnat ja osakunnat - tähtää lain hengen ja kirjaimen mukaisesti lähinnä aatteellisiin päämääriin. Kansaa ei voi ohjata kohtelematta lempeästi vieläpä sen harhaluuloja, ja nyt uskotaan, että lukuisa nuoriso tyytyy pelkkään yhteiseen talouteen.
Päättyvän lukuvuoden tapahtumat paljastavat selvästi, miten heikosti taloudellinen valtuuskunta ja maakunnalliset osakunnat tätä nykyä vastaavat yhdyssiteen tarvetta.
Kielitaistelu oli jakanut ylioppilaat kahteen vastakkaiseen leiriin. Toisella puolen olivat kolmen pohjoisen osakunnan, Pohjalaisen, Hämäläisen ja Savo-Karjalaisen suomalainen enemmistö; toisella puolen kolmen eteläisen osakunnan, Uusmaalaisen, Länsisuomalaisen ja Viipurilaisen
ruotsalainen enemmistö. Miesvahvuus oli kummallakin puolella niin yhtäläinen, että kun pohjoisissa osakunnissa oli kevätlukukaudella 1877 yhteensä 475 jäsentä, eteläisissä oli 477. Mutta jos poissa olevat jätettiin laskuista, päästiin eteläisissä osakunnissa, joiden jäsenten kotia yliopisto on lähinnä, 64 jäsentä suurempaan läsnä olevien lukumäärään kuin pohjoisissa. Näitä kahta ihmeen tasavahvuista leiriä vastasivat suuressa konsistorissa yhtä tasaväkiset puolue- ryhmittymät. Siellä oli useimmissa kysymyksissä, joihin kielitaistelu vaikutti, yksitoista ääntä yhtätoista tai kaksi- toista kahtatoista vastaan, mitä on pidettävä selvänä todistuksena siitä, että puolueryhmittymät eivät ole tilapäisiä ja muuttuvia, vaan niiden juuret ovat syvemmällä.
...
Kun kolme osakuntaa on kolmea vastassa, ei yhteinen päätös ole enää mahdollinen. Valtuuskunnan enemmistö riippuu siitä, kummasta puolueesta rehtori nimittää kaksi sen seitsemästä jäsenestä, eteläisistä vai pohjoisista osakunnista. Ja tämä enemmistö voi yhtä vähän kuin osakunnat nousta puoluenäkökantojen yläpuolelle.
Kaikelle puoluehajaannukselle on tyypillistä, että enemmistö kohtelee vähemmistöä ilman sääliä, mutta kun enemmistöstä toisaalla tulee vähemmistö - niin kuin tapahtui esimerkiksi promootiorunoilijan vaalissa - se nousee kapinaan. Kun monta vuotta vaiennettu pohjalainen vähemmistö pääsi voitolle Upsalan-kysymyksessä, uhkasi saman osakunnan enemmistö erottaa nuo luopiot syksyllä.
Ajan pitkään käy mahdottomaksi ohjata tätä nuorisoa ilman lakeja. Silloin kun laki vaikenee, saa rehtori katsoa anarkiaa silmästä silmään. Hän voi ottaa kantaa, asettua jollekin puolelle ja hallita sen avulla toista puolta. Tai hän voi soveltaa politiikkansa konjunktuurien mukaan, toimia vuorotellen kummankin osapuolen eduksi ja antaa vastustajien kumota toisensa. - Ensin mainittu vaihtoehto ei ole oikeudenmukainen, toinen ei ole vakaa eikä kumpikaan ihmisen arvolle sopiva - siinä kolme perusvirhettä, kun on ohjattava nuorisoa. 20 vuotta sitten saatettiin vielä käyttää mahtisanoja; 30 vuotta sitten saattoi rehtori ajaa tahtonsa läpi varakanslerin tukemana vastoin konsistorin ja ylioppilaiden mielipidettä. Nyt ei moista valtiotaitoa käy käyttäminen, ei ainakaan jos hallitusmiehellä on myös oma- tunto. Sellaiseen on meidän aikamme liian demokraattinen.
J. Ph. Palmenin kokoelma, Kansallisarkisto. Painettu suom. Suomen historian dokumentteja 2.