Rohkenen väittää, että valtiovallalla ei ole oikeutta säätää yleistä asevelvollisuutta missään maassa eikä missään olosuhteissa. Tiedän varsin hyvin, että kansalaisten moraalinen velvollisuus on puolustaa maataan, mutta tiedän senkin, että ihmiset ovat taipumuksiltaan, luonteiltaan ja pyrkimyksiltään erilaisia. Jokaisen on saatava puolustaa maataan vapaasta tahdostaan ja omalla tavallaan. Ottakoon halukas käteensä miekan, mutta saakoon toinen hankkia auransa kurjessa ja ruumiinsa voimilla ne varat, jotka maan armeijan ylläpitoon tarvitaan, ja annettakoon kolmannen taistella aatteen ja sanan asein samojen ylevien päämäärien hyväksi. Mutta valtiovalta ei saa määrätä yksilön kannettavaksi velvollisuutta, joka, sellaisena kuin sitä on meillä viime aikoina julkisestikin esitetty, on omiaan tuhoamaan ihmisen koko persoonallisuuden, alistamaan hänet sekä henkiseen että ruumiilliseen pakkovaltaan ja vaatimaan häntä uhraamaan oman vakaumuksensa siitä, mikä on oikein. Eräs filosofinen lause kuuluu: valtion päämäärä on valtio, mutta rohkenen väittää, että tämä hämärä lauselma ei ole totta, ja esittää, että valtion päämäärä on yksilö, yksilön onni ja menestys. Valtio pystyy järjestelmänä takaamaan ihmiskunnan jatkuvan kehityksen, jos se edistää yksilön onnea ja kehitysmahdollisuuksia. Valtio ei saa musertaa yksilöä. Tosin on olemassa esimerkkejä siitä, miten jokin valtio on vaipunut niin alas, ettei yksikään ase ole noussut puolustamaan isänmaata. Tällaisessa tapauksessa asevelvollisuuden säätämistä voidaan verrata hätävarje- luun, johon valtio ryhtyy. En kuitenkaan usko tilanteen olevan tämä yhdessäkään meidän aikamme eurooppa- laisessa valtiossa. On myös tapauksia, joissa jokin maa ja kansa seisoo tuhonsa äärellä; silloin sitä ei pelasta mikään muu kuin kaikkien voimien kutsuminen aseisiin; ja silloin voi sanoa, että hätäpuolustus on oikeutettu ja yleinen asevelvollisuus voidaan säätää. Lakeja tällaiset hädän hetkellä suoritetut toimenpiteet eivät vaadi, niillä on oma oikeutensa. Meidän aikanamme poistetaan kuoleman- rangaistus kaikenlaisista rikoksista, jopa sellaisistakin, jotka kohdistuvat suoranaisesti valtion olemassaoloa vastaan, eikä kuitenkaan oteta huomioon, että tuomitaan kuoleman- rangaistukseen ja - mikä vieläkin pahempi - henkiseen ja ruumiilliseen kidutukseen ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tehneet isänmaalleen mitään pahaa ja jotka haluavat vapaasta tahdostaan, jokainen omalla tavallaan ja vakaumuksensa mukaan, toimia ja taistella oman maansa puolesta. Asevelvollisuudella tuomitaan vapaita kansalaisia, jotka eivät ole koskaan rikkoneet lakia, rangaistukseen, joka on paljon raskaampi kuin se pelkästään ruumiillinen pakkovalta, johon elinkautinen vanki alistetaan. - Nämä ovat siis yksinkertaisesti ne syyt, joiden vuoksi haluan esittää juhlallisen protestin: valtiovalta älköön määrätkö tässä maassa kansalaisille yleistä asevelvollisuutta; enkä minä ole tämän protestin takana yksin, en edes täällä; tämän huoneen ulkopuolella on tuhansia kansalaisia, jotka ovat samaa mieltä kanssani.
Mutta vaikka asevelvollisuutta pidettäisiinkin oikeutettuna ihannevaltiossa, se on kaikkea muuta maassa, jolla ei ole itsenäistä ulkopolitiikkaa, maassa, joka on tässä suhteessa sidottu yhteen Euroopan suurvalloista ja tuomittu seuraa- maan sen komeettamaisen arvaamatonta rataa. Ei voi pitää oikeana sellaista menettelyä, että tällaisessa maassa annettaisiin koko nuoriso ja kaikki 21-40-vuotiaat miehet alttiiksi, antauduttaisiin vaaraan, että kaikki nämä yksilöt saatetaan yhdellä iskulla tuhota, ja lisäksi etujen vuoksi, jotka eivät kenties ole murto-osaltaankaan meidän omiamme. Uskotaan että tällaiselta tilanteelta vältytään, jos säädetään, että maan sotavoimat eivät saa koskaan ylittää maan rajoja. Apu on kuitenkin varsin näennäinen: kuviteltiinpa mitä hyvänsä sotaa Venäjän ja jonkin muun , Euroopan maan välille - olkoon Venäjä hyökkääjä tai se jonka kimppuun käydään, sota voidaan varsin hyvin käydä Suomen kamaralla.
Vaikka Suomen ulkopoliittinen asema olisi toinen, ei asevelvollisuutta silti pitäisi ryhtyä toteuttamaan maassa, jossa kansan edustajilla ei ole oikeutta päättää sodasta eikä rauhasta, niin, jossa nämä edustajat eivät pysty vähimmäs- säkään määrin vaikuttamaan hallitsijaa lähinnä olevien neuvonantajien vaaliin. Tällaisissa olosuhteissa on aina tarjolla vaara, että sota ei ole kansan tahdon ilmaus, vaan sen sanelevat henkilökohtaiset ja dynastiset intressit.
Mutta yleistä asevelvollisuutta en suostuisi ehdottamaan siitäkään huolimatta, että valtiopäivillämme olisi tämä oikeus. Tiedetään että kansanedustuslaitokset saattavat tehdä sotaa ja rauhaa koskevat päätökset hätiköiden, ja silloin on kritiikki paikallaan; mutta kritiikille on sijaa vain siellä, missä sotalaitos perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos kansa ei halua juuri julistettua, ovella olevaa sotaa, se ei marssi lippujen alle. Tietoisuus tästä mahdollisuudesta hillitsee ja sitoo sotaan ryhtyviä. Yleisellä asevelvollisuudella voitetaan ainoastaan se, että puhalletaan sodan henkeä kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, innostetaan ihmisiä sotaan toisiaan vastaan, herätetään kostonhalua ja muita huonoja tunteita. Tämän on historia viime aikoina osoittanut.
Ritariston ja aateliston pöytäkirja 1877-78, s. 1171-1173. Suom. Suomen historian dokumentteja 2.