ASEVELVOLLISUUSLAKI
Suomen Suuriruhtinaanmaassa, Suomenmaan Valtiosäätyjen hyväksymä 1877 - 1878 vuosien valtiopäivillä ja Hänen Keisarillisen Majesteetinsa Armossa vahvistama 6/18 päivänä Joulukuuta 1878.
Annettu Helsingissä, 27 p:nä Joulukuuta v. 1878.
Me Aleksander Toinen jne., Teemme tiettäväksi: että Me Armossa olemme kelvoksineet ja vahvistaneet seuraavan Suomenmaan Valtiosäätyjen hyväksymän asevelvollisuuslain Suomen Suuriruhtinaanmaalle:
I. Luku.
Yleisiä määräyksiä.
1 §. Valtaistuimen ja isänmaan puolustukseksi jokainen miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen.
2 §. Niin kauvan kuin maan sotalaitos on järjestettynä yleisen asevelvollisuuden perustukselle, ovat kaikki rusthollit ja ruodut vapautetut sotaväkeä asettamasta ruotujakolaitok- sen mukaan.
3 §. Maan sotavoimana on:
a) vakinainen väki, joka on alituisessa palveluksen toimessa;
b) reservi, joka pääasiallisesti tarkoittaa vakinaisen väen lisäämistä sotaa varten tarpeelliseen lukumäärään, ja
c) nostoväki, johon kuuluvat kaikki ne, jotka ovat reservissä aikansa olleet.
4 §. Palvelukseen kutsuttujen asevelvollisten jako vakinaisen väen ja reservin välille määrätään arvanheitolla.
5 §. Vakinaisen väen täydentämiseksi vaadittavan miehistön lukumäärän säätää kunakin vuonna Keisari ja Suuriruhtinas Suomen Senaatin esityksestä.
Sillä tavoin säädetty lukumäärä saatetaan Senaatin tietoon Keisarillisen käskykirjeen kautta Kenraalikuvernöörille.
6 §. Arvanheittoon kutsutaan kunakin vuonna ainoastaan yksi ikäluokka maan asujamista, nimittäin ne nuorukaiset, jotka vuotena ennen sen vuoden Tammikuun 1 päivää, jona kutsunta on tapahtuva, ovat täyttäneet yksikolmatta vuotta.
7 §. Toistaiseksi ja siksikuin Keisari ja Suuriruhtinas saattaa katsoa syytä olevan siitä toisin määrätä, ovat asujamet Lapinmaan kihlakunnassa Oulun läänissä vapautetut asevelvollisuuden täyttämisestä eikä heitä siis kutsuta arvanheittoon. Tätä vapautusta eivät kuitenkaan nauti ne, jotka viisitoista vuotta täytettyänsä ovat mainittuun kihlakuntaan muuttaneet muusta Suomen paikkakunnasta, jossa ovat olleet asevelvollisia, vaan nämä pysyvät yhä edelleen asevelvollisuuden alaisina.
8 §. Ne, jotka ovat tuomitut häpeällisestä rikoksesta, eivät saa astua sotapalvelukseen.
II. Luku.
Palvelusajasta vakinaisessa väessä ja reservissä.
9 §. Palvelusaika sille, joka arvanheiton johdosta astuu vakinaiseen joukkoon, on rauhanaikana kolme vuotta, jonka jälkeen hän kahdeksi vuodeksi siirretään reserviin. Ne, jotka suorastaan kirjoitetaan reserviin, pysyvät siinä viisi vuotta, ja pidetään niiden kanssa vuotuisesti harjoituskokouksia kolmena ensimäisenä vuonna.
Jos joku on vakinaisessa väessä palvellut pitemmän ajan kuin kolme vuotta, pitää liikamäärä hänelle hyväksi luettaman reservissä palveltavan ajan suhteen. Milloin taas vakinaisessa joukossa palveltavaa aikaa joltakulta on lyhennetty, pitää hänen sen verta kauvemmin pysyä reservissä. Kaikki, jotka vakinaisen palveluksen jälkeen siirtyvät reserviin, luetaan siihen vuosiluokkaan, johon he vakinaispalveluksensa ajan mukaan kuuluvat.
Sodanaikana ovat sotaväestössä palvelevat velvolliset siihen jäämään niin kauvaksi aikaa, kuin tarve vaatii.
10 §. Niitä reservin harjoituksia, jotka ovat 9:ssä §:ssä määrätyt, pidetään yhteenlukien yhdeksänkymmentä päivää, jaettuina kolmelle vuodelle sillä tavoin ja niillä ajoin, kuin Senaatti ja Kenraalikuvernööri, asianomaisen päällikkö- kunnan esityksestä, määräävät.
Senaatin ja Kenraalikuvernöörin vallassa on kokonnuttaa sotaväestö maan rajain sisäpuolella pidettäviin isompiin yhteisiin leirikokouksiin ja harjoituksiin.
Kaartinpataljoonan kesäkokousten suhteen on kuitenkin noudatettavana, mitä siitä erikseen säädettäneen.
11 §. Asianomaisen päällikkökunnan on sallittu myöntää alapäällikkökunnalle ja miehistölle palveluslomaa kolmeen kuukauteen asti kunakin vuonna; kuitenkin annettakoon kolmantena vuotena palveluslomaa pitemmäksi ajaksi, vaariinottamalla, ett´ei sitä suoda leirikokouksen ajalla.
12 §. Palvelusaikaa sille, joka arvanheiton nojalla asetetaan vakinaiseen väkeen, luetaan:
a) sille, joka on astunut palvelukseen yleisen kutsunnan johdosta, Marraskuun 1 p:stä alkaen sinä vuonna, jona kutsunta on tapahtunut;
b) sille, joka on sisäänastunut muuna vuodenaikana, paitsi seuraavassa kohdassa mainittuja poikkeuksia, sen kuukauden 1 p:stä alkaen, joka lähinnä seuraa sitä, jona hän palvelukseen otettiin; ja
c) sille, joka laillista estettä näyttämättä on laiminlyönyt määräaikana palvelukseen saapua, seuraavan Toukokuun tahi Marraskuun 1 p:stä.
13 §. Jos syntyy tarvetta saattaa sotaväki sotalukuun, tulee Senaatin antaa ehdoitus siihen vaadittavain kustannusten suorittamisesta. Sitten Keisarillisen käskykirjeen kautta Kenraalikuvernöörille reservi kutsutaan palvelukseen semmoisessa vuorojärjestyksessä, että 4:s vuosiluokka ensiksi otetaan ja sen perästä 5:s vuosiluokka. Jos tarvitaan vielä enemmän lisäännysmiehistöä, kutsutaan 3:s, 2:nen ja 1:nen luokka, siinä vuorossa kuin niitä tässä on lueteltu. Ensimmäi- seen luokkaan voidaan kuitenkin ryhtyä ainoastaan siinä tapauksessa, että se jo on suorittanut yhden harjoitus- kokouksen. Jos ei kokonaista vuosiluokkaa kutsuta, tapahtuu ulosotto jo toimitetun arvanheiton johdolla sekä muutenkin niiden perustusten mukaan, jotka ovat vakinaiseen väkeen astumiselle säädetyt.
14 §. Senaatin esityksestä määrää Keisari ja Suuriruhtinas ne virat valtion ja kunnan palveluksessa, jotka ovat sitä laatua, että niiden hoitajat, vaikka reserviin kuuluvat, kuitenkin vapautettakoon vakinaiseen palvelukseen kutsutuiksi tulemasta.
X. Luku.
Katselmuksesta ja arvanheitosta.
70 §. Kaikki kutsuntaluetteloon otetut ja kutsuntapaikkaan käsketyt henkilöt, jotka havaitaan sotapalvelukseen kelpaaviksi, ovat arvanheiton alaisia.
71 §. Arvanheitto toimitetaan erikseen asevelvollisten kanssa kustakin kunnasta, jossa on vähintänsä kaksituhatta asukasta. Vähempiväestöinen kunta yhdistetään likinnä olevan kunnan kanssa yhdeksi arvanheittoalueeksi.
72 §. Ennen kuin arvanheitto alkaa, kehoitetaan niitä kutsutuita, jotka etupäässä tahtovat vakinaiseen palvelukseen astua, sitä ilmoittamaan, jonka perästä, järjestyksessä N:osta 1 ylöspäin, yhtä monta numeroittua arpalippua eroitetaan, kuin niiden lukumäärä on, jotka ovat semmoisen ilmoituksen tehneet, ja toimitetaan ensiksi arvanheitto näiden kesken sillä tavalla kuin §§ 73 ja 74 sanovat. Sitten eroitetaan seuraavia arpanumeroita niin monta, kuin vastaa muiden siitä alueesta kutsuttujen henkilöiden lukua, joiden tulee arvanheitossa osaa ottaa. Kummassakin tapauksessa varustaa toimiston puheenjohtaja nämä arpaliput jollakin tunnusmerkillä sekä kierretään ne kokoon, sekoitetaan yhteen ja pannaan läpinäkyvään lasiuurnaan. Arvanheittoon kutsutut valitkoot keskenänsä asiamiehen valvomaan kierrettyjen arpalippujen yhteensekoittamista, ennen kuin ne uurnaan pannaan.
73 §. Arvanheitossa huudetaan siihen kutsutut esiin siinä järjestyksessä, kuin he ovat kutsuntaluetteloon kirjoitettuina. Jokainen, joka esiin huudetaan, ottaa ulos yhden arvan; poissaolevan puolesta ottaa arvan ulos läsnäoleva asiamies, sukulainen taikka myös toimiston puheenjohtaja. Arvan numeron ynnä henkilön nimen ja hänen numeronsa kutsunta- luettelossa lukee joku toimiston jäsenistä julki, jonka jälkeen arpalippu jätetään muille toimiston jäsenille tarkastettavaksi ja muistoonpanoa varten sekä itse arpalipulle että kutsunta- luetteloon. Samalla kertaa kirjoitetaan arpaluetteloon sen nimi, jonka varalle arpa on ulosotettu, ja hänen kutsunta- luettelossa oleva numeronsa. Sen jälkeen annetaan arpa esiinhuudetulle, jos hän itse on sen ulosottanut, mutta jos arvan otto on tapahtunut toisen henkilön kautta, pitää arpa tälle jätettämän, annettavaksi esiinhuudetulle.
74 §. Arvanheitto asevelvollisten kanssa yhdestä arvanheitto- alueesta pitää, jos mahdollista, loppuunsaatettaman yhtenä päivänä. Jos niin ei voi käydä, jatketaan arvanheittoa seuraavana päivänä, paitsi sunnuntai- tahi pyhäpäivänä.
Tässä noudatetaan seuraavia sääntöjä:
1:ksi. Arpauurna asetetaan näkyvälle paikalle.
2:ksi. Arpanumerot otetaan arpauurnasta julkisesti.
3:ksi. Sen, joka ottaa arvan, pitää, ennen kuin hän laskee kätensä alas uurnaan, paljastaa käsivartensa kyynärpäähän asti ja näyttää läsnäolijoille avonainen kätensä.
4:ksi. Älköön kukaan paitsi se, joka ottaa arpaa, koskeko arpauurnaan.
5:ksi. Jokainen ottaa arpaa ainoastaan yhden kerran. Joka on ottanut arvan, suorittaa asevelvollisuutensa hänelle tulleen numeron perustuksella, vaikka hän olisi sen ottanut aikaisemminkin, kuin vuoronsa olisi tullut. Jos hän on ottanut kaksi tahi useampia arpoja, tulee se, jossa on alhaisin numeroluku, määrääväksi.
6:ksi. Jos ei arvanheitto pääty yhden päivän kuluessa, pitää arpauurna siihen jääneiden arpain kanssa talletettaman seuraavaksi päiväksi, suljettuna kumminkin kolmen kutsuntatoimiston jäsenen sinetillä ja erinäisen, toimiston valitseman vartion alla.
XIX. Luku.
Suomen sotaväestön kokoonpanosta ja ylläpidosta.
119 §. Suomen Suuriruhtinaanmaan Kenraalikuvernööri, joka myös komentaa sitä Venäjän sotaväkeä, joka saattaa olla maahan sijoitettuna, on Suomen armeijan Päällikkö. Keisarikunnan sotaministerin asiana on samanlaisena virkamiehenä Suomen sotavoimaa varten käytellä sekä Keisarille ja Suuriruhtinaalle esitellä semmoisia Suomen sotaväkeä koskevia asioita, jotka eivät kuulu lainsäädäntöön tahi taloudelliseen hallintoon, taikka joiden käyttelystä maan asetukset eivät toisin määrää.
120 §. Suomen sotaväkeen kuuluvain Kenraalien, Taapi- ja Yliupsierien sekä siviilivirkamiesten, niin myös alipäällikkö- kunnan ja miehistön pitää olla Suomen kansalaisia.
121 §. Rauhanaikana asettaa Suuriruhtinaanmaa vakinaista sotavoimaa aina viiteentuhanteen miehen asti alipäällikkö- kuntaa ja miehistöä, jaettuna eri aseille tarpeen mukaan ja sijoitettuna lääneihin maassa.
Sotavoiman kokoonpanon ja jaon eri aseille, niin myös joukkojen sijoituksen määrää Keisari ja Suuriruhtinas Senaatin esityksestä.
122 §. Sotaväestön varustuksen ja ylläpidon määrääminen on yksistänsä Keisarin ja Suuriruhtinaan asia. Kustannukset tästä maksetaan käytettävinä olevista yleisen sotilas- rahaston varoista, ja mitä sen yli tarvitaan, suoritetaan niillä raahavaroilla, joita Säädyt sitävarten ovat määränneet.
123 §. Suomen sotavoiman tarkoituksena on varjella valtaistuinta ja isänmaata sekä sen kautta myöskin vaikuttaa keisarikunnan puolustukseen.
Sodan sattuessa asetetaan vakinainen väki sotakannalle ja lisätään sotalukuiseksi sillä tavoin, että siihen tarvittava osa reserviä palvelukseen kutsutaan siinä järjestyksessä kuin 13 § säätää. Sen ohessa ylöspannaan jäljellä olevasta reservistä tarpeen mukaan varastojoukkoja, joiden tarkoituksena osittain on täyttää niitä aukkoja, joita sotaliikkeiden kestäessä syntyy vakinaisen väen riveissä, osittain luoda uusia joukkoja kannaksi nostoväelle, milloin tämä 20:n §:n mukaan aseihin kutsutaan.
124 §. Tämä laki astuu voimaansa 1 p:nä Tammikuuta 1881.
Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 27 p:nä Joulukuuta 1878.