Mikä on nyt meidän, suomalaisten todellinen isänmaamme, Ruotsiko vai Suomi? Minun ymmärtääkseni isänmaani on siellä, missä synnyin, missä rintalapsena imin itseeni isänmaan rakkauden, missä olen varttunut ja saanut kasvatukseni. Siellä lienee pakostakin isänmaani, siitä aivan huolimatta kenen hallitsijan alamainen olen. Mitkä velvollisuudet meidän suomalaisten nyt tulee täyttää Suomen jouduttua rauhanteossa Venäjän omaksi ja Ruotsin julkisesti päästettyä meidät uskollisuuden ja kuuliaisuuden velvollisuudesta sitä kohtaan? Niin, nyt on jokaisen rehellisen suomalaisen koetettava kaikin ajateltavin keinoin puolestaan edistää keisarimme jaloja aikeita syntymämaamme onnellistuttamiseksi. Olen kahdesti Porvoon valtiopäivillä hänen omasta suustaan kuullut vakuutuksen tästä hänen ylevästä päätöksestään. Ja jo toista vuotta olen nähnyt keisarini täyttävän antamaansa pyhää lupausta. Minkätähden hän ei täyttäisi, mitä hän kerran on luvannut ja jatkaisi niin jalosti meidän onneksemme aloittamaansa työtä? Eihän mikään muu lujemmin turvaa hänelle tätä maata, joka sen aseman vuoksi, jossa Suomi ja Venäjä valtiollisesti ovat toisiinsa, on hänelle niin välttämätön ja jota hän nyt koko voimallaan puolustaa. Sillä Viapori on hänen pääkaupunkinsa ja Suomenlahden avain. Mitä meillä suomalaisilla nyt on valittamista? Olemme niinkuin ennenkin vapaa kansa, hallittu vanhojen vahvistettujen lakiemme mukaan. Omat syntyperäiset kansalaisemme, jotka olemme keskuudestamme saaneet itse valita, hoitavat lakia ja oikeutta; verojamme on vähennetty, ja me elämme suuren, mahtavan hallitsijan turvissa. Sanon, että jos edelleenkin saamme nauttia kaikkia näitä etuja, on Suomi Euroopan onnellisin maa...
Mitä on Suomi voittanut olostaan Ruotsin valtikan alaisena? Sen, että se vuosisatoja on ollut sotatantereena. Voimme laskea, että aina kerran kahdessa vuosikymmenessä on suomalaisten alamaisten kallis veri lihoittanut peltojamme ja syntymämaata. Joka kerta on maamme korvaamattomaksi vahingokseen kadottanut useita tuhansia ihmisiä. Siinä syy, minkätähden kolmas osa maistamme vielä on autiona. Aina kun kahdenkymmenen vuoden kuluttua vähin taas toivuimme, väestö lisääntyi ja varalIisuutta alkoi kaikilla aloilla näkyä, saimme jälleen hävittävän sodan ja joka rauhanteon jälkeen lisättiin verojamme, osittain raskaammiksi kuin Ruotsissa. Sellainen tämän maan kohtalo on ollut halki vuosisatojen. Onko Ruotsilla sitävastoin sataan vuoteen ollut mitään sotaa maan sydänosissa, onko ruotsalaisten veri kostuttanut heidän peltojaan? Siellä väestö on säilynyt, minkä vuoksi varallisuus onkin Ruotsissa suurempi. Siinä se etu, minkä olo Ruotsin maakuntana on Suomelle tuottanut.
Minun nähdäkseni Suomi ei koskaan enää voi joutua sotatantereeksi, niin kauan kuin olemme Venäjän suojeluksessa, ja Venäjän keisarikunta on pystyssä.
Majuri Berndt Henrik Aminoffin muistelmat. Riilahden kok. Kansallisarkisto. Painettu: J.R. Danielson-Kalmari, Aleksanteri I:n aika III, s. 108-109.