Ohjelman ylenkatseelliset lausunnot kansallisuudesta todistavat riittävästi, ettei Dagbladin puolue tunnusta suomalaisen pyrinnön päämäärää oikeutetuksi eikä halua myöntää Suomen kansan suurelle enemmistölle sen yhtä kiistämätöntä kuin täysin taattua oikeutta. Osoittaa meidän aikanamme suurta tietämättömyyttä, jos ei tunneta ja tiedetä, että kansallisuus ja kansallishenki ovat ihmiskunnan koko historiassa aina olleet kannustimena kaikkeen korkeampaan inhimilliseen toimintaan. Uudemman ajan kansojen keskuudessa kansallisuuksien oikeus on tosin vasta viimeksikuluneella vuosisadalla tullut selvästi tajutuksi ja tunnustetuksi. Mutta kansallisuus on aina ollut myös niiden kansallisen olemassaolon ydin, ja kansallishenki on Iyönyt leimansa kaikkeen, mitä ne ovat tuottaneet. Klassillisella muinaisajalla oli kreikkalaiselle, paitsi kreikkalaisia, ainoastaan barbaareja, ja civis Romanus sum (Olen Rooman kansalainen) lausui täyden roomalaisen kansallisen itse- tunnon. Nämä kansat ovat tulleet kulttuurikansoiksi ja sellaisia olleet vain siksi, että tämä ylevä kansallishenki niissä eli ja ohjasi niiden kohtaloita; ja täytyy olla henkisesti sokea, jollei käsitä, että sama syy on uudemman ajan kulttuuri- kansoissa tuottanut saman vaikutuksen.
Semmoisen tietämättömyyden sokaisemana Dagbladin puolue ei ole kyennyt aavistamaan, mitkä ajat tulevat. Mutta tämä vuosi on näyttänyt enteen, jonka täytyy vaikuttaa vakuuttavasti paatuneimpaankin. Maamme yliopiston opiskelevan nuorison keskuudessa vallitsee nyt suomalainen
puolue ehdottomana enemmistönä. Minä tunnustan, että tämä asiantila on tullut nopeammin kuin olin voinut aavistaa ja odottaa. Skandinaavit ja svekomaanit ovat kohta mitätön joukko.
Tämä merkitsee välittömästi sangen vähän. Sillä isänmaan kohtalot eivät, Jumalan kiitos, ole ylioppilaiden kädessä! Mutta Suomen kansan tulevaisuudelle se merkitsee kaikkea. Siitä syystä juuri tämä ilmiö on ajanut Dagbladin puolueen uuteen ponnistukseen, voimattomaan yritykseen, jonka tarkoituksena on erottaa suomalaiset maan tärkeimpien asioiden hoidosta, karkoittaen heidät kouluihin ja opinto- kammioihin. Mutta tämä olisi jo kymmenen vuotta sitten ollut liian myöhäistä; sillä on nyt tämä leima otsassaan; siitä syystä se on kaikin puolin hataraa, niin helposti kukistet tavissa joka taholta. Suomalainen puolue ei antaudu harhaan johdettavaksi. Se tietää ja uskoo lujasti, että sen pyrkimys on Suomen kansan tulevaisuuden ankkuri. Se ei pidä valtiollisia takeita vähäanoisina. Mutta se tietää että ne ovat hauraita kuin taula, että ne voidaan tänään kohottaa korkealle ja huomenna lyödä maahan, kun sitävastoin kansan, sivistyneiden ja suurten joukkojen sulattamista kansakunnaksi ei enää voi ehkäistä mikään voima maan päällä.
Jos siis Dagbladin puolue yksinkertaisesti tunnustaa: Suomen olemassaolo tai tuhoutuminen riippuu sitä, että suomalaiset astuvat sille sijalle, jota ruotsalainen sivistynyt luokka on pitänyt omanaan vuosisatoja ja pitää vieläkin - niin rauha solmitaan helposti. Ei näet ole puheena muu kuin vanha kouraantuntuva: otez vous en que je m'y mette (Nouskaa, jotta voin ottaa paikkanne). Kaikki ne Dagbladin puolueen vakuuttelut, joissa poiketaan tästä yksinkertaisesta ja selvästä tilanteesta, ovat pelkkää suunpieksämistä. Sen myönnytyksistä ei nykyisin välitetä, eikä niitä tarvitse kukaan.
Morgonbladet 14.12.1880
(suom. Snellman, Kootut teokset VII)