Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä,
Hänen Suomen Senaatinsa ulosantama
Plakaatti
Yleisestä Valituspäivästä,
joka, Korkeastiautuaan Majesteetin Keisarin Suuriruhtinaan Aleksander Toisen kuoleman johdosta, juhlallisesti on pidettävä ja vietettävä Suomen Suuriruhtinanmaassa.
Annettu Helsingissä, 16 p:nä Maaliskuuta 1881.
Sen voiman ja vallan nojalla, jonka Keisarillinen Majesteeti on Suomen Senaatille suonut,
Tahtoo Keisarillinen Senaati ilmoittaa Suomenmaan asukkaille evankelisesta Lutheruksen uskontunnustuksesta:
Elämän ja kuoleman Herra on tutkimattomasta neuvostansa katsonut hyväksi ajallisen kuoleman kautta luoksensa kutsua Suomenmaan Suuriruhtinaan, Hänen Majesteetinsa Keisari Aleksander toisen, muistossa ylistettävimmän, sittekuin hän seitsemättäkolmatta vuotta rauhaisalla voimalla ja uskollisella rakkaudella on kansaansa hallinnut.
Se masentava tappio, joka hänen odottamattoman kuolemansa kautta on kohdannut niitä avaroita maita, jotka ovat nauttineet suojaa ja johtoa hänen voittoisan ja lempeän valtikkansa alla, tuntuu vielä katkerammalta sentähden, että syvästi kaivattu Hallitsija uskollisessa pyrinnössään oikeuden ja totuuden hyväksi on joutunut uhriksi kavalalle ja ilkeälle rikokselle laittomuuden ja jumalattomuuden eksytetyn joukkion puolelta. Se isku, joka tämän kautta on kohdannut niitä monia kansoja, jotka enemmän kuin neljänneksen vuosisadan kuluessa ovat tottuneet innokkaalla rakkaudella luottamaan häneen ja nauttimaan sitä väsymätöntä ja ihmisystävällistä hoitoa, jolla hän harrasti lukuisain alamaistensa parasta, on erittäin kipeästi koskenut Suomen isänmaata ja sen asukkaita. Sillä vaikka häntä rasittivat ne huolenpidot, joita hänen suuri Venäjän valtakuntansa ijäti muistettavalta Keisariltaan runsaassa määrässä on saanut nauttia, vaikka hän, ihmiskunnan hyvää selvästi käsittäen, tehokkaasti tarttui koko nykyajan historialliseen kehitykseen, on nyt edesmennyt Suuriruhtinas ylevällä rakkaudella, joka aikakirjoista turhaan vertaistansa etsii, suojellut Suomen kansaa ja edistänyt sen kalliimpia etuja tavalla semmoisella, joka tekee hänen hallituskautensa merkillisimmäksi ajanjaksoksi, jonka Suomen kansa tähän asti on elänyt. Hän vastaanotti perinnöksi Suomenmaan, sodan hävityksien alaisena; hän on lempeällä rakkaudella hoitanut ja kasvattanut sitä varallisuuteen ja voimaan; hänen suurenlainen uskollisuutensa ei ole koskaan horjunut, vaikka raskaat taakat ovat hänen hartioitansa painaneet. Vainajan hallitus on niinmuodoin ollut yhtäperäinen jakso hyviä töitä, joiden kautta uusi hengellisen ja aineellisen edistyksen aika on Suomen kansalle koittanut.
Ensimmäinen ehto kansan todelliselle onnellisuudelle on tieto Jumalan ilmoitetusta totuudesta ja kuuliaisuus sen pyhille opeille. Tässä suhteessa on poismenneen hallituskausi ollut runsaan siunauksen ajanjakso Suomenmaalle. Jumalan sanaa on puhtaasti ja selvästi saarnattu ja sen autuaaksi- tekevää oppia moninaisella tavalla seutuihimme levitetty; kirkko on saanut uuden lainsäädännön, voidaksensa sitä suuremmalla voimalla ja innolla tehdä työtä sen jumalisuuden ja siveellisen kurin ylläpitämiseksi, joka on paras vakuute kansan tulevaisuudelle ja sen todelliselle edistymiselle. Opetuslaitosta on melkoisesti laajennettu; tilaisuutta valistuksen aarteita hyväksensä käyttämään on valmistettu köyhimmällekin kansalaiselle. Maan lainalainen valtiojärjestelmä ei ainoastaan ole loukkaamatta voimassa- pysynyt, vaan myöskin saavuttanut uutta, onnellista ja monipuolista kehitystä kansan vapaalla myötävaikutuksella. Tämän tärkeän edistyksen perustuksella on maan varallisuus enentynyt ja rauhaisa menestys levinnyt kaikkiin seutuihin. Nekin hävitykset, joita vastoinkäymiset ja hallavuodet ovat aikaansaaneet, ovat Suuriruhtinas vainajan viisaan ja lempeän hallituksen aikana ei ainoastaan poistetut, vaan vielä raivanneet uusia uriakin edistymiselle eri suuntiin.
Niin on Suomen kansan ikuisesti muistettava ohjaaja toiminut siunauksessa, ja Herra Kaikkivaltias on suojellut hänen työtänsä ja tehnyt hänen elämäntekonsa onnea tuottavaksi. Tämä kehitys, johon Suomen isänmaamme hänen lempeän valtikkansa alla on joutunut ja joka on kohottanut sen kansaa ennen tuntemattomaan vaurastukseen, on kaikiksi ajoiksi tekevä hänen muistonsa unhottumattomaksi Suomen aikakirjoissa ja siunatuksi tulevissakin sukupolvissa.
Hänen päiväinsä luku maan päällä on nyt loppunut. Totuuden ja oikeuden hyväksi on hän elänyt ja vaikuttanut; hän on taistellut sorrettujen vapauttamiseksi ja avannut sidottujen kahleet. Mutta aikana, jolloin jumalattomuus ja jumalallisesta totuudesta luopuminen on niin monta sokeaksi tehnyt ja houkutellut siveellisyyden ja totuuden käskyjä vastaan rikkomaan, ei edes hänelle, ihmiskunnan hyvää harrastavalle, ollut suotu häiritsemättä siunausta kansoihin levittää. Valheen ja pimeyden voimat, jotka vihaavat valoa ja totuutta ja joille lainalainen järjestys on pakko, joka estää heidän kavalia, kaikki hajoittavia hankkeitaan, yrittivät joukkionsa kautta turmiota Herran voidellulle ja väijyivät hänen henkeänsä. Luottaen Jumalan suojelukseen ja kannatettuna kiitollisten alamaisten esirukouksilta ja siunauksilta pääsi hän näistä murhanyrityksistä. Hän ei luopunut siltä velvollisuuden ja totuuden tieltä, jolla hän kansojensa todellista hyvää silmälläpitäen, oli vaikuttanut. Vihdoin on hän kuitenkin sortunut salamurhaajain käden alle ja uhrannut henkensä alamaistensa hyväksi taistelussa ihmisen pahuutta vastaan.
Tutkimattomat ovat Herran tiet, käsittämättömät Hänen tuomionsa. Hänen kaikkiviisaasen hallitukseensa kuuluu sekä palvelijainsa elämän että heidän kuolemansa kautta kunnioituttaa valtakuntaansa ja näennäisistä tappioista luoda esiin suuria voittoja totuudelle; ja tätä korkeaa tarkoitusperää varten on rakastettu, nyt niin katkerasti kaivattu Ruhtinas työtä tehnyt, taistellut ja kalliin henkensä uhrannut. Herran kaikkiviisaan, vaikkapa ihmisille tutkimattoman sallimuksen alaiseksi tulee meidän napisematta taipua ja nöyrästi, vaikkapa särjetyillä sydämillä, kiittää Kaikkivaltiasta kaikesta siitä runsaasta siunauksesta, jota Hän iäti muistettavan Suuriruhtinaamme kautta on Suomen kansalle ja ihmiskunnalle lahjoittanut. Mutta se katkera koetus, jota Suomenmaa korkean hyväntekijänsä äkkinäisen poismenon kautta on saanut kärsiä, on niin kuin kaikki, mitä pyhä Jumala antaa kansojen joukossa tapahtua, voimakas kuritus, jonka tarkoituksena on avata ihmisten silmät ajan merkeille, varoittaa heitä jumalattomuuden vaaroista, nöyryyttää ja opettaa heitä totisen jumalanpelvon tietä. Missä tätä kuritusta otetaan vastaan nöyrällä, oppivaisella ja Jumalan armoon luottavalla sydämellä, on se oleva kansoille siunaukseksi, sillä Jumalan sana todistaa: Autuas on se ihminen, jota Herra rankaisee; älä sentähden hylkää Kaikkivaltiaan kuritusta; Hän haavoittaa ja sitoo, Hän lyö ja Hänen kätensä terveeksi tekee.
Nähköön Suomen kansa tässä raskaassa koetuksessa vakavan kehoituksen Herralta luopumaan synneistä, jotka ovat kansan turmio; karttamaan ylpeyttä, nautinnonhimoa ja jokaista itsekästä, jumalatonta tekosivistystä; totisella katumuksella etsimään Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, sekä jumalanpelvossa ja nöyrässä kuuliaisuudessa Herran sanalle ja lainalaiselle järjestykselle vaeltamaan Jesuksen Kristuksen evankeliumin valossa. Silloin myöskin Suomen isänmaa voipi oikein nauttia edesmenneen Suuriruhtinaansa uskollisen rakkauden ja väsymättömän huolenpidon kalliita hedelmiä ja Herran kansana, joka hyviä töitä ahkeroitsee, Jumalan ja Herramme Jesuksen Kristuksen tiedossa kasvamistaan kasvaen, turvallisuudella tulevia päiviä kohtaan käydä.
Näitä totuuksia mieleensä painaen, Jumalan sanaa tutkistellen ja yhteisessä rukouksessa Herran puoleen taivaassa kääntyen, jonka armo pysyy ijankaikkisesta ijankaikkiseen Hänen pelkääväistensä päälle, sopii Suomen kansan etsiä lohdutusta murheessansa ja Kaikkiviisaalle Armahtajalle korkeudessa esiintuoda nöyrä kiitos kaikesta siitä rikkaasta siunauksesta, jota Hän kalliin vainajan kautta on Suomen isänmaalle suonut. Sentähden kehoitetaan Suomenmaan asukkaita ikivanhan kristillisen tavan mukaan 31 p:nä ensintulevaa Toukokuuta heidän unhottumattoman hyväntekijänsä Keisarin Suuriruhtinaan Aleksander toisen muistoksi juhlallisesti viettämään yleistä valitus, katumus ja rukouspäivää, jona tutkistelemuksia myötäseuraavista, Jumalan sanasta valituista teksteistä on pidettävä. Ja heittäkööt siis kaikki Suomen Suuriruhtinanmaan asukkaat evankelisesta Lutheruksen uskontunnustuksesta, ketään pois eroittamatta, olkoonpa mistä säädystä ja arvosta hyvänsä, sinä päivänä kaikki maalliset askareet syrjään ja astukoot, kristillisen valmistuksen jälkeen, yksimielisesti Herran huoneesen siellä mieltänsä ylentääkseen Jumalan sanalla, virsillä, rukouksilla ja esirukouksilla; ja pitää muuten kaikki, mitä vuotuisten suurten rukouspäiväin asianomaista viettämistä varten säädetty ja käsketty on, tämänkin valituspäivän suhteen seurattaman ja noudatettaman: ollen kaikkien asianomaisten velvollisuutena tämä käsky säännöllisesti julistuttaa sesekä sen noudattamista tarkasti valvoa. Helsingissä, 16 p:nä Maaliskuuta 1881.
Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä, Hänen Suomen Senaatinsa.