Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä,
Hänen Suomen Senaattinsa ulosantama
Plakaatti
neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä, jotka koko Suomen Suuriruhtinanmaassa ovat juhlallisesti pidettävät ja vietettävät vuonna 1883.
Annettu Helsingissä 30 p:nä Lokakuuta v. 1882.
Sen voiman ja vallan nojalla, jonka Keisarillinen Majesteetti on Keisarilliselle Suomen Senaatille suonut,
Tahtoo Keisarillinen Senaatti ilmoittaa Suomenmaan asukkaille evankelisesta Lutheruksen uskontunnustuksesta:
Suomen kansa, jolle ei ole suotu luonnon runsaasti siunaa- maa maata taikka sijaa maailman suurten rinnalla, on kuitenkin Jumalalta saanut kalliita lahjoja: Hänen sanansa puhtaan tuntemisen, isiltä perityn jumalanpelvon ja uskon, ja näitä lahjoja, jotka ovat horjumaton pohja jokaisen kansan maalliselle onnelle, tulee meidän kiitollisuudella tunnustaa, huolellisesti hoitaa ja hyvin tallettaa.
Erittäin sopii meidän nöyrässä kiitollisuudessa lähestyä Häntä, jonka isänkäsi kaikkialla, niin suurissa kuin pienissä, runsaasti jakelee siunauksensa hyviä lahjoja kaikille, joilla henki ja elämä on, kun luomme silmäyksen pian kuluneesen vuoteen, joka on tuottanut meille moninaista todistusta Jumalan armosta ja isällisestä rakkaudesta. Sekä sisään että ulospäin on työskentely rauhallista edistymistä varten saaanut häiritsemättä jatkua, sivistystä ja tietoja levenee maakuntiin ja Jumalan käsi ei ainoastaan ole poistanut maasta sen alati uhkaavaa vierasta, katoa, vaan myöskin viljelijän vaivalle suonut siunauksen, runsaamman kuin monena kuluneena vuonna. Sentähden, kun menneet ajat niin usein ovat muistuttaneet meille Herran sanat: "avukses huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua!" niin opettakoon nyt viimeiseksi kulunut ajanjakso meitä innokkaasti ja vakavasti sydämeemme painamaan sitä seuraavat Raamatun sanat: "ja sinun pitää kunnioittaman minua". Tämä Jumalan kehoitus kunnioitukseen ei sisällä- kään mitään vaikeaa vaatimusta, koska kunnioituksen ja kiitollisuuden osoittaminen hyväntekijätä kohtaan kieltä- mättä on yksinkertaisin ja luonnollisin velvollisuus, jota jo luonnollinenkin tunne käskee tekemään, jonka vuoksi myöskin ihmisten kesken kiittämättömyyttä katsotaan inhottavaksi ja luonnottomaksi.
Mutta se kiitollinen kunnioitus, jonka Jumalan sana määrää jokaisen kristityn velvollisuudeksi, ei suinkaan saa jäädä paljaaksi suusanaksi ilman sydämeen juurtumatta, ilman hedelmää elämässä kantamatta. Päinvastoin tulee kristityn kiitoksen käsittää ja läpitunkea kaikki hänen työnsä ja toimensa Herransa palveluksessa, Apostolin sanain mukaan: "kaikki mitä te teette puheella eli työllä, niin tehkäät kaikki Herran Jesuksen nimeen ja kiittäkäät Jumalata ja Isää Hänen kauttansa". Täten tosin ei suljeta pois ulkonaista lausumista sanoissa ja rukouksessa, sillä kiitos hurskaan huulilta on Herralle mieluinen uhri, mutta kristityn uhrilla Jumalalle, kiitollisuuden hedelmänä vastaanotetusta armosta, Apostoli kuitenkin tarkoittaa jotain enempää, kun hän sanoo: "niin neuvon minä teitä, rakkaat veljet, Jumalan sydämellisen laupiuden kautta, että te antaisitte teidän ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka on teidän toimellinen jumalanpalveluksenne".
Semmoinen koko ruumiillisen elämämme esiintuominen tahtoineen, voimineen ja tekoineen uhripalvelukseksi Herralle edellyttää nyt tosin etupäässä semmoista mielialaa, joka tahtoo ja etsii totuutta, ei ihmisten ajatuksen mukaista, vaan sitä, jota Jumalan sana opettaa, senkin vaaran uhalla, että itsetehdyt kuvitelmat siitä, mikä on totta ja suurta, siinä ehkä tyhjiin raukeisivat. Se sisältää edelleen sen myönny- tyksen, että Jumala yksin on antaja ja ihmisvoima vaan uskollisesti hoidettavaksi luotu leiviskä, että Jumala on tuo "yksi tarpeellinen" ajalle ja ijankaikkisuudelle. Ihmisen, joka tämän tunnustaa, täytyy myöskin etsiä Herraa, etsiä Häntä Vapahtajana ja auttajana, joka saattaa tapahtua ainoastaan siten, että hän tunnustaa oman kykenemättömyytensä ja syntinsä, niinmuodoin suoralla, nöyrällä ja katuvaisella mielellä.
Kaikki tämä kuuluu nyt siis oikeaan kunnioitukseen ja kiitokseen, johonka me kaikki jo lapsuudesta asti tiedämme itsemme velvoitetuiksi.
Jos kuitenkin tuommoinen kiitollisuus on harvinainen ihmisten joukossa, niin on kai syy siihen etsittävä ei käskyssä semmoisenaan, vaan ihmissydämen laadussa, jossa niitten taipumusten ohessa, jotka Jumalan palvelukseen pyhitettyinä saattaisivat vaikuttaa yksityisten niin kuin kansojenkin onnellisuutta, liikkuu muitakin taipumuksia, Jumalaa vastaan vihollisia, jotka myrkyttävät sitä kylvömaata, jossa Jumalan sanan siemenen tulisi itää, sekä estävät ja tukehduttavat sen kasvamista. Nämät ovat itsekkäisyyden syntiset taipumukset: voiton- ja nautinnonhimo, kevytmielisyys ja pintapuolisuus, uhkamielisyys ja ylpeys; ja missä hyvänsä ne, joko peittämät- tömässä taikka kaunistetussa muodossa, saavat vaikuttaa ilman että niitä vastaan vakavasti taistellaan, siellä kalvavat ne yhteiskunnallisen elämän juuria, syövät sen kukkia ennen kuin hedelmä on päässyt kypsymään hävittämällä jumalan- pelkoa, kuuliaisuutta ja kuria kodeissa ja siten tempaamalla nuorisolta pois sitä siveellistä pohjaa, jota se välttämättö- mästi tarvitsee kerran kypsyäksensä kansaksi, jolla on vilpitön mieli ja miehuudenvoima; siellä houkuttelevat ne miestä ja vaimoa turhan harrastuksen urille, joilla elatus- huolet ja tyhjät toiveet vaihtelevat toistensa kanssa, jotenka portit jätetään avoimiksi sille jumalanunhotuksen, väärän vapaudenhimon ja laittomuuden hengelle, joka meidän aikanamme maan kansoja rasittaa.
Ja jospa nämät turmiota tuottavat vallat eivät vielä olekaan voittaneet alaa meidän maassamme ja kansassamme, niin olkoon se meille toiselta puolen suoranaisena kehoituksena kiittämään ja ylistämään taivaallista Isää, kansain kohtalojen hallitsijaa, kun me taas toiselta puolen emme saa sulkea silmiämme siltä vaaralta, joka uhkaa siellä, missä Jumala kadotetaan: vaara itse tulla kadotetuksi.
Koska siis kristityn kansan tulee Herralle esiintuoda sekä kiitosta että rukouksia ja katumusta, on Keisarillinen Senaatti tahtonut ensintulevaksi vuodeksi 1883 käskeä neljää yleistä kiitos-, katumus- ja rukouspäivää vietettäväksi Helmikuun 25, Huhtikuun 15, Heinäkuun 22 ja Lokakuun 28 p:nä olevina sunnuntaina sekä saarnaesitelmien johdoksi vastamainittuina rukouspäivinä määrätä myötäseuraavat Jumalan sanasta valitut tekstit: Ja kehoitetaan siis kaikkia Suomen Suuriruhtinaanmaan asukkaita evankelisesta Lutheruksen uskontunnustuksesta, ketään pois eroittamatta, olkoonpa mistä säädystä ja arvosta hyvänsä, sekä käymällä jumalanpalveluksessa Herran huoneessa että hiljaisissa, hartaissa Jumalan sanan tutkimisissa kotonansa oikein pyhittämään näitä yleisiä rukouspäiviä: ollen kaikkien asianomaisten velvollisuutena tämä Käsky säännöllisesti julistuttaa sekä sen noudattamista tarkasti valvoa.
Helsingissä, 30 p:nä Lokakuuta 1882.
Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä, Hänen Suomen Senaattinsa.