41 §.
Sittenkuin Keisarillinen Majesteetti, Säätyjen viime valtiopäivillä tekemän alamaisen anomuksen mukaan, on armollisessa esityksessä Meille jättänyt uudestaan tarkasteltavaksi erään Hypoteekki yhdistykseltä Hänen Majesteetillensa tulleen alamaisen anomuksen sen kuudensadan tuhannen markan suuruisen lainan kuitiksikirjoittamisesta, joka yhdistykselle on annettu Suomen pankista, olemme Me, sen mukaan kuin Meidän siihen koskeva alamainen vastauksemme tämän Kesäkuun 3 päivältä tarkemmin ilmoittaa, määrätyillä ehdoilla suostuneet mainittuun anomukseen sekä valtuuttaneet Pankkivaltuusmiehemme, niin pian kuin yhdistys osoittaa lopullisesti ryhtyneensä semmoisiin toimiin, jotka takaavat sanottujen ehtojen täyttämistä, kuitiksi kirjoittamaan mainittua lainaa, joka kuitenkin 1884 vuoden loppuun asti saa yhdistyksellä pysyä ilman korkoa ja säädettyä takaisin maksamista, samalla kuin olemme alamaisuudessa anoneet, että yhdistykselle armossa vahvistetun ohjesäännön noudattamista tarkasti valvottaisiin ja ettei takuuta uusien lainojen ottamisesta yhdistykselle myönnettäisi, ennenkuin se on järjestänyt asioimatilansa ohjesäännön määräysten mukaiseksi.
42 §.
Sen johdosta että meidän eteemme on asetetettu armollinen esitys suostuntaverosta mallasjuomain valmistuksesta, olemme Me suostuneet ensitulevana kolmena vuonna maksamaan kulutusveroa kahdeksankymmentä penniä jokaisesta mallasleiviskästä, joka mallasjuomain valmistamiseksi käytetään, sekä, pääasiallisessa yhteydessä niiden perusteiden kanssa, joita mainitussa armollisessa esityksessä ehdotellaan, hyväksyneet semmoisen asetuksen asiassa, kuin Meidän alamainen kirjoituksemme siitä tämän Kesäkuun 3 päivältä sisältää.
43 §.
Sittekuin armollisessa esityksessä Meidän hyväksyttäväksi oli lähetetty kaksi asetusehdotusta, joista toinen sisälsi ehtoja oluen, porterin ja muiden käyneitten juomain myymiseen, sekä toinen, miten saataisiin myydä paikalla nautittavaksi viiniä, mallasjuomia, kahvia ja muita väkiviinattomia juomia, mutta Me emme ole voineet muuttamattomina hyväksyä niitä ehdotuksia, olemme Me, sulkien pois jälkimäisestä asetuksesta määräykset viinistä, kahvista ja muista väkiviinattomista juomista, yhdistäneet molempain lakiehdotusten sisällön yhdeksi asetukseksi sekä puolestamme päättäneet ja hyväksyneet senlaisen säännön mallasjuomain myymisestä ja anniskelemisesta kuin on sanottu Meidän tämän Kesäkuun 3 päivänä Keisarilliselle Majesteetille lähettämässä alamaisessa kirjoituksessamme asiasta, jota vastaan olemme hyväksyneet mainitussa armollisessa esityksessä myöskin ehdotetun muutoksen Maaliskuun 31 päivänä 1879 annetun elinkeinoja koskevan asetuksen 14 ja 20 §:n sanoissa, ainoastaan yhdellä mainitussa kirjoituksessa ilmoitetulla vähemmällä muutoksella; ja olemme Me tämän kanssa yhteydessä lausuneet sen alamaisen toivomuksen, että lak-ehdotus, joka sisältäisi ne määräykset, joita äskensanotun asetuksen 14 §:n 6 kohdassa mainitut poikkeukset voimassaolevista elinkeino- säännöistä vaativat, armossa esiteltäisiin Säädyille joillakin seuraavilla valtiopäivillä.
44 §.
Alamaisessa kirjoituksessa tämän Kesäkuun 5 päivältä olemme Me ilmoittaneet että olemme hyväksyneet armollisessa esityksessä Meille esitetyn ehdotuksen rangaistuslaiksi Suomen sotaväelle, niillä muutoksilla, jotka sanotussa kirjoituksessa ovat mainitut, ja toivolla että sotilasrikoslakisäädäntö, sittekuin uusi yleinen rikoslaki on hyväksytty, otetaan uudestaan parantamista varten tarkastettavaksi.
45 §.
Niinkuin Me kirjoituksella tämän Kesäkuun 5 päivältä Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa olemme alamaisuudessa ilmoittaneet, olemme Me, rahanmääräystä valtiopäivä- maksujen suorittamiseksi koskevan armollisen esityksen johdosta säätäneet kaksisataa viisikymmentä tuhatta markkaa käytettäväksi, Säädyi]le tehtävää tiliä vastaan, yleisten menojen suorittamiseksi näillä valtiopäivillä kuin myös palkaksi taloudenhoitajalle, joka pitäisi huolta Säätyjen arkistosta, kirjastosta ja muusta omaisuudesta, sekä mainitusta hoidosta syntyväin kulunkien suorittamiseksi, kuin myös sen vajauksen täyttämiseksi, joka on laskettu ilmestyvän 1882 vuoden lopulla, viimeksi koossa oleitten Säätyjen rahamääräyksessä, puheena olevaan tarkoitukseen.
46 §.
Kirjoituksella tämän Kesäkuun 5 päivältä olemme Me ajan ja tavan suhteen alamaisuudessa jättäneet Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armolliseen säädäntöön ne määräykset, jotka parhaiten katsotaan vastaavan maamme todellista hyötyä, sen lainamäärän, kymmenen miljonan markan ottamisessa, joka tarvitaan Venäjän Valtiorahaston Pietarin-Riihimäen rautatierakennukseen antaman avun näillä valtiopäivillä päätettyyn takaisinmaksamiseen ja josta lainasta Me olemme antaneet vakuutuksen.
47 §.
Koska Me olemme katsoneet tarpeelliseksi, että Suomen pankin säännöt Kesäkuun 27 päivältä 1878 kuin myös Suomen Säätyjen Pankkivaltuusmiehille annetut ohjeet parantamista varten täydelleen tarkastetaan, olemme Me kirjoituksella tämän Kesäkuun 5 päivältä mainituille Valtuusmiehille toimeksi määränneet, yksissä neuvoin asiaa tuntevain miesten kanssa, valmistaa tahi semmoisten miesten valmistettavaksi antaa ehdotuksen uusiksi säännöiksi Suomen pankille ja uusiksi ohjeiksi Pankkivaltuus- miehille, esiteltäviksi ensikokountuville Säädyille.
48 §.
Tämän Kesäkuun 5 päivänä olemme Me karttapaperin- suostuntaa koskevan armollisen esityksen johdosta, myöntyneet vuosina 1883, 1884 ja 1885 suorittamaan senlaisen suostuntaveron pääasiassa yhtäläisillä perusteilla, kuin nykyänsä on voimassa, josta Me alamaisella kirjoituksella mainitulta päivältä olemme ilmoittaneet, samassa kuin sen kanssa yhteydessä olemme esitelleet erään toivomuksen, jota paitsi Me puheena olevan suostuntaveron kautta kerääntyvien rahain käyttämisestä olemme lausuneet mielipiteemme alamaisessa kirjoituksessamme tältä päivältä, joka kirjoitus koskee kaikkia näillä valtiopäivillä vaadittuja rahanmääräyksiä.
49 §.
Kirjoituksella tämän Kesäkuun 5 päivältä olemme Me alamaisuudessa ilmoittaneet, ettemme ole voineet muuttamatta hyväksyä armollista esitystä Joulukuun 8 päivänä 1873 annetun, kunnallishallintoa kaupungissa koskevan asetuksen muuttamisesta, vaan että Me puolestamme olemme hyväksyneet semmoisen säännön asiassa, joka mainitussa Meidän alamaisessa vastauskirjoituksessamme on ilmoitettu.
50 §.
Hyväksyen pääasiassa armollisen esityksen, joka koskee rahanmääräystä rautatierakennuksen valmiiksi saattamiseen Tampereen ja Nikolainkaupungin välillä, olemme Me kulkuneuvorahaston varoista vuodeksi 1883 määränneet mainittuun tarkoitukseen, sen mukaan kuin on selväksi saatu tarvittavat rahat, kuusi miljonaa viisisataatuhatta markkaa,josta alamaisessa kirjoituksessa tämän Kesäkuun 5 päivältä olemme ilmoittaneet.
51 §.
Niinkuin olemme ilmoittaneet Keisarilliselle Majesteetille alamaisessa kirjoituksessa tämän Kesäkuun 5 päivältä, olemme Me, tehtyämme muutamia sanotussa kirjoituksessamainittuja muutoksia, hyväksyneet erään Hänen Majesteettinsa armollisessa esityksessä Meille tekemän ehdotuksen valtaus- ja kaivossäännöksi.
52 §.
Pääasiallisesti suostuen Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen olemme Me hyväksyneet sen asetuksen muutoksista erinäisissä kohdin Suomenmaan Asevelvollisuus-laissa Joulukuun 27 päivältä 1878, joka on otettu tämän Kesäkuun 5 päivänä annettuun alamaiseen vastaukseemme mainittuun armolliseen esitykseen.
53 §.
Keisarillisen Majesteetiin armollisessa esityksessä Meille antaman ehdotuksen asetukseksi teitten ja siltain tekemisestä ja voimassapitämisestä maalla olemme hyväksyneet, tehtyämme ne muutokset, joita mainitaan Meidän tämän kuun 5 päivänä annetussa alamaisessa vastauksessamme sanottuun armolliseen esitykseen, jossa vastauksessa myös olemme antaneet pyydetyn lausunnon samassa esityksessä Meille ilmoitetusta ehdotuksesta julistukseksi, joka sisältää erinäisiä määräyksiä tien- ja sillanteon suhteen maalla.
54 §.
Säätyjen Pankkivaltuusmiesten ja Meidän Pankkivalio- kuntamme ehdotuksesta olemme Me puolestamme päättäneet muutamia muutoksia §§:iin 6, 84, 89, 91, 94, 95, 111 ja 114 Suomen pankille Kesäkuun 27 päivänä 1878 annettuun armolliseen ohjesääntöön sekä hyväksyneet erään lisäyksen mainitun pankin palkkasääntöön, josta alamaisessa kirjoituksessa nyt kuluvan Kesäkuun 5 päivältä olemme Keisarilliselle Majesteetille antaneet tiedon, pyytäen alamaisuudessa Hänen Majesteettiansa armollisesti vahvistamaan näitä päätöksiä ja niitä noudatettaviksi julistuttamaan.
55 §.
Viime valtiopäivillä uudestaan nostettu kysymys sääty- huoneen rakentamisesta on Meille ollut edelleen keskusteltavana, jolloin olemme sitä varten asetetulle toimikunnalle jättäneet tontin valitsemisen ja piirustuksen hankkimisen tällaista huoneusta varten sekä huolenpidon sen rakentamisesta niiden ohjeiden mukaan, jotka silloin määräsimme; ja samalla kuin alamaisessa kirjoituksessa Kesäkuun 5 päivältä olemme Keisarilliselle Majesteetille sen ilmoittaneet, pyytäen armollista vahvistusta tälle päätöksellemme, olemme samana päivänä erityisessä kirjoituksessa antaneet Pankkivaltuusmiehillemme toimeksi Suomen pankin voittorahoista tähän tarkoitukseen toimikunnalle maksaa miljonan kahdensadantuhannen markan suuruisen rahasumman.
56 §.
Sittenkuin Keisarilliselta Majesteetilta olemme saaneet armollisen esityksen näillä valtiopäivillä pyydetyistä rahanmääräyksistä kansakoulujen kannattamiseksi ja sotalaitoksen tarpeita varten sekä valtiopäiväkustannusten suorittamiseksi ja Meidän Valtiovaliokuntamme Valtiopäiväjärjestyksen 36 §:n nojassa on Meille antanut mietinnön kaikista valtiopäivillä kysymyksenä olleista rahanmääräyksistä sekä siitä tavasta, jolla niihin tulee varoja hankkia, olemme Me, kuten nyt kuluvan Kesäkuun 5 päivänä Hänen Majesteetillensa annettu, tätä asiaa koskeva, alamainen kirjoituksemme tarkemmin ilmoittaa, Suomen sotaväen ja kansakoulujen kannattamiseksi sekä ensin- tulevain valtiopäiväin kustannusten suorittamiseksi osoittaneet viime valtiopäiväin päätöksen johdosta nostetun yleisen suostuntaveron säästövarat, punaisen ristin hyväksi myönnetyn ylimääräisen suostuntaveron ja karttapaperi- suostuntaveron, jotka yhteensä lasketaan nousevan kahteen miljonaan yhdeksään sataan kahteentoista tuhanteen seitsemään sataan kahdeksaantoista markkaan viiteen- kymmeneen penniin, vieläpä sen lisäksi näillä valtiopäivillä hyväksytyt suostuntaverot tupakasta, mallasjuomien valmistuksesta ja pelikorteista sekä karttapaperi- ja tulosuostuntaverot eli yhteensä kahdeksan miljonaa kolmesataaseitsemäntuhatta sataseitsemän- kymmentäkaksi markkaa kolmekymmentäkaksi penniä, samalla kuin Suomen pankin käytettävinä olevista voittorahoista olemme siirtäneet kulkuneuvorahastoon viisi miljonaa kolmesataa- tuhatta markkaa rautateiden rakentamiseksi sekä sääty- huoneen rakentamista varten pidättäneet arvion mukaan miljonan kaksisataatuhatta markkaa niinkuin myös esitäneet päätöksemme viinaveron käyttämisestä ja jakamisesta.
57 §.
Tutkittuamme niitä anomusesityksiä, jotka Valtiopäivä- järjestyksen 51 § mukaan Meillä ovat nostetut, olemme Me, osittain kaikkien neljän Säädyn yksimielisen, osittain kolmen Säädyn yhtäpitävän päätöksen nojalla erityisissä alamaisissa kirjoituksissa Hänen Keisarilliselta Majesteetiltansa anoneet: 1:o että tilastollinen tutkinto, koskeva maassamme olevain kouluikäisten tylsämielisten lukua ja, sillä tavoin saadun selvityksen nojalla, armollinen esitys tarpeellisista toimeen ryhtymisistä, että semmoisille raukoille valmistettaisiin hoitoa ja opetusta, annettaisiin, jos mahdollista jo ensituleville valtiopäiville; 2:o armollista säädäntöä siihen suuntaan, että virkamiehet ja palvelljat valtionrautateillä maassamme oikeutettaisiin nauttimaan vapautta joka kolmas tahi neljäs sunnuntai, tarvitsematta palkata viran toimittajaa; 3:o Oulun ja Tornion piirilääkäri- kuntain jakamisesta siten, että kumpaisestakin muodostet- taisiin uusi piirikunta, joista toisessa olisi Kuusamon pitäjä, toisessa Rovaniemen pitäjä asemapaikkoina piirilääkäreille; 4:o koroitettua rahan-määräystä Suomen geologisia tutkinnoita varten; 5:o että armollinen kirje Oulun läänin kuvernöörille Toukokuun 5 päivältä 1881, sisältävä erinäisiä määräyksiä puutavarain kuljetuksesta Iin joessa ja sen lähestöllä, muutettaisiin siten, ettei puutavarain omistajain eikä kuljettajain olisi pakko maksaa sitä katselmusta, joka mainitussa armollisessa kirjeessä on määrätty, ja että metsävirkamieskin saisi antaa siinä mainitun passituksen, joka olisi tuleva asianomaisille ilman maksotta; 6:o tehokkaasen toimeen ryhtymistä, että Suomen muinaislinnat varjeltaisiin enemmästä rappiolle joutumisesta sekä että, asian ymmärtäväisten miesten mieltä kysyttyä, ensikokoon- tuville Säädyille annettaisiin armollin enesitys näiden muinaislinnain laajemmista korjailemisista; 7:o armollista alkutointa vaski- ja tinaveron lakkauttamiseen ynnä sen veronalaisuuden poistamiseen, joka, voimassa olevain asetusten mukaan, vielä rasittaa halpojen metallien valmistamista; 8:o että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa suvaitsisi teettää ja ensikokoontuville Säädyille esitellä koko maata käsittävän ehdotuksen vakinaisen maaveron ja kaikkien jyvissä suoritettavain maaveroin muuttamisesta säädetyksi rahanmääräksi; 9:o muutettuja määräyksiä teollisuuslaitosten ja maakauppiasten velvollisuudesta papin palkkaamisen osallisuuteen sekä kirkon rakentamiseen ja kunnossapitoon kuin myös että papin palkkaamisen tapa Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla muutettaisiin; 10:o että vakinainen rahamääräys Keisarillisen Aleksanderin yliopiston yleiselle kirjastolle koroitettaisiin kahdeksaan- toistatuhanteen markkaan vuodessa; 11:0 että kielto julistettaisiin laskemasta yleiselle laitumelle nuoria tai viallisia oriita; 12:o että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa suvaitsisi ensikokoontuvien Säätyjen hyväksyttäväksi esityttää yksityispankkien perustamisen ehtoja koskevan uuden asetusehdotuksen; 13:o että armollinen esitys, koskeva painovapauden järjestämistä maassamme, lähetettäisiin ensituleville valtiopäiville; 14:o senlaiseen toimeen ryhtymistä, että ne haitat, jotka ovat olleet esteenä, ettei se säädäntö, joka on armollisessa kuulutuksessa Helmikuun 15 päivältä 1864 ja koskee maan luovuttamista Suomen asukkaille venäläisellä Jäämeren rannikolla itäpuolella Jakobin jokea, pikimmittäin poistettaisiin; 15:o armollista alkutointa Valtiopäiväjärjestyksen 12 §:n muuttamiseen ja tarkempaan selittämiseen sekä julkisuuden voimassa pitämiseen valtiopäivämiesvaalissa Talonpoikaissäätyyn; 16:o että asian ymmärtäväisille miehille annettaisiin toimeksi tarkasti tutkimaan terveystilan seikkoja maamme tehtaissa ja työhuoneissa kuin myös kysymystä työnteettäjäin edesvas- tausvelvollisuudesta niistä ruumiin vammoista, jotka työssä kohtaavat työntekijää ilman hänen omaa syytänsä sekä sen johdosta armollinen esitys asiasta lähetettäisiin, jos mahdollista, jo ensikokoontuville Säädyille; 17:o loistomajak- kain ja muiden turvallisuuslaitosten rakentamisesta merenkululle maamme rannikoilla; 18:o että naiskouluja, suomi opetuskielenä, perustettaisiin valtion kustannuksella Jyväskylään, Kuopioon ja Ouluun sekä vuotuista apurahaa valtiovaroista myönnettäisiin suomalaisille tyttökouluille Mikkelissä, Hämeenlinnassa, Viipurissa ja Porissa; 19:o että rehtorin virkaan Pietarsaaren ala-alkeiskoulussa asetettaisiin vakinainen mies, velvollisuudella antamaan opetusta myöskin vieraissa kielissä ja oikeudella saamaan sen sitä varten määrätyn palkkion lahjoitusralioista, kuin myös että ne rahat; jotka edesmennyt Esittelijäsihtieri Henrik Reinhold Bäck entisen Turun hiippakunnan koulujen hyväksi testamentillä on lahjoittanut, käytettäisiin aiottuun tarkoitukseensa; 20:o että valtion apua ilmoitettuun määrään myönnettäisiin kunnille tai yhtiöille, jotka saavat luvan perustaa rautateitä: a) Porista Loimaalle tahi muuhun lähellä olevaan paikkaan Turun-Toijalan rataosalla; b) Kotkan kaupungista Kausalan asemalle Riihimäen-Pietarin rautatiellä sekä c) Simolan asemalta viimeksi mainitulla rautatiellä Lappeenrantaan ja Saimaalle.
Paremmaksi vakuudeksi, että Me näin olemme määränneet, päättäneet ja suostuneet, olemme Me, Suomen Suuri- ruhtinanmaan kaikki Säädyt, tämän allekirjoittaneet ja vahvistaneet, joka tapahtui Helsingissä Kesäkuun kuudentena päivänä vuonna Vapahtajamme Jesuksen Kristuksen syntymän jälkeen tuhat kahdeksan sataa kahdeksankymmentä kaksi.