Suomi on Venäjästä täysin erillään oleva valtiollinen organismi. Sillä on oma perustuslakinsa, oma erityinen raha- ja kauppapolitiikkansa, oma erityinen rahajärjestelmänsä, oma tullitariffinsa. Miksi Venäjän kansan pitää jossain suhteessa uhrata etunsa sellaisen maan hyväksi, joka elää siitä erillistä poliittista ja taloudellista elämää? Siksikö, että Suomi nauttii venäläisillä varoilla ylläpidettyjen venäläisten laitosten ilmaisia palveluksia ja vielä vaatii kuulopuheiden mukaan, että Venäjän konsulaateissa osattaisiin ruotsia ja suomea? Siksikö, että muinoin Venäjän alueeseen kuulunut ja miltei venäläistymässä ollut Viipurin lääni annettiin, ei tappion vaan voiton jälkeen Suomelle, joka ei vitkastellut pyyhkiessään sieltä pois entisen herruuden jälkiä? Tai siksikö, että suomalaiset käyttäytyvät sopuisasti eivätkä tunne suuttumusta niiden etuoikeuksien tähden, joita heille on annettu venäläisten etujen kustannuksella?
Jos Suomen välttämättä täytyy tuoda tuotteensa tullitta Venäjälle, ei mikään estä sitä solmimasta Venäjän kanssa yhtä kiinteätä taloudellista suhdetta kuin se, joka vallitsee Saksan keisarikunnan eri osien kesken ja jollaisessa ovat keskenään Saksan tulliliittoon kuuluvat valtiot. Niiden taloudellista yhdistymistä ei estänyt edes se, että jokaisella valtiolla oli oma hallitsijansa, kun taas Suomen suuriruhtinas on myös Venäjän keisarikunnan yksinvaltias. Nykyisin elävä sukupolvi muistaa vielä, miten poistettiin tulliraja Venäjän ja Puolan kuningaskunnan väliltä ja miten viimeksi mainittu liitettiin Venäjän yleiseen tullialueeseen. Sama pitäisi mielestämme molemminpuoliseksi hyödyksi tehdä myös Suomen suhteen. Muuta oikeata, järkevää ja harmitonta ratkaisua syntyneeseen kysymykseen emme voi kuvitella.
M.N.Katkov
Moskovskija Vedomosti 10.3.1883
(Suom. Suomen historian dokumentteja 2.)