Arvellaan, että siveellisyys maailmasta häviäisi naisen vapauttamisen kautta. Peljätään, että naisen siveelliset käsitteet tulisivat yhtä sekaviksi ja löyhiksi kuin miehen, jos ulkonainen pakko, joka häntä tähän saakka on rajojen sisällä pitänyt, poistettaisiin. Päinvastoin! Annettakoon naiselle valistusta samalla kuin hän saa vapautta, niin hänessä kasvaa semmoinen sisällinen hillitsemisen voima, joka on suurempi ja arvoisampi tuota entistä ulkonaista pakkoa, - voima, joka ei enää ole ainoastaan kieltävää laatua, vaan myöskin toimivaa. Mielipiteet ja moraaliset käsitteet muuttuvat tosin, mutta ne muuttuvat paremmiksi, ne selviävät. Nainen ei silloin enää pidä muotoa pääasiana eikä pääasiata sivuasiana. Hän voi esim. kävellä vapaasti yösydännä ypöyksin Kaisaniemellä yhtä hyvin kuin joku mieskin; eikä uskalla kukaan sentähden hänen mainettansa vahingoittaa. Mutta: yhtä suurena häpeänä kuin hän pitää yhteyden ja seurustelemisen huonon, langenneen naisen kanssa, yhtä suurena häpeänä hän myöskin pitää yhteyden ja seurustelemisen sen miehen kanssa, jonka kautta tuo nainen on langennut, tai jonka kanssa hän on syntiä harjoittanut, olkoon mies sitten missä asemassa hyvänsä yhteiskunnassa. Ei ole miehellä pienintäkään oikeutta huonoon elämään enemmän kuin naisellakaan; tuomio ja rankaistus olkoon siis yhtä ankara toiselle kuin toisellekin. Kun näin pitkälle on päästy, täytyy myös pitää jotenkin epäiltävänä sen naisen siveellistä kantaa, joka tanssisalissa tai muualla seurustelee epäsiveellisen ja saastaisen miehen kanssa.
Sitten sanotaan vielä: "emansipatsioonin kautta naiset kadottavat naisellisuutensa".
Asia riippuu siitä, mitä "naisellisuudella" ymmärretään. Onko se tuo kainous, joka istuu sohvassa ja virkkaa, joka sääntöjen mukaan nostaa ja laskee silmäluomiaan eikä pidä sopivana julkilausua ainoatakaan järkevää ajatusta, ei ainoatakaan vakaantunutta mielipidettä (kenties siitä syystä, ett'ei hänellä semmoisia ole?),- onko se tuo enkeli, joka ei tee mitään pahaa eikä mitään - hyvää? Se katoaa, aivan varmaan se katoaa. Tai onko naisellisuus alttiiksi-antavai- suudessa, itsensä uhraamisessa: ja itsensä kieltämisessä - s.o. siinä merkityksessä, kuin näitä sanoja naisesta aina käytetään? Sen mukaan, millä osottaa nainen nyt "alttiiksi- antavaisuutta, itsensä uhraamista" j.n.e.? Vastaus: sillä, että hän kieltäytyy kalliimmista oikeuksistaan ja laiminlyö pyhim- mät velvollisuutensa ihmisenä, ollakseen nainen, s.o. ollak- seen ensin joillekuille miehille mielitiettoisena leikkikaluna ja sitten jollekulle miehelle alammainen orja. Myöntäkäämme, että ne naissielut, jotka sellaiseen asemaan tyytyvät ja siihen ennen kaikkea pyrkivät, eivät todella vielä olekkaan niin pitkälle kehittyneet, että he vapautta ja laveampaa työalaa ansaitsisivat, tai kykenisivät niitä hyväkseen käyttämään. Jos nyt kuitenkin tahdotaan ratsastaa noilla sanoilla "alttiiksi- antavaisuus", y. m. niinkuin nainen olisi niihin velvoitettu enemmän kuin mies, niin voidaanko väittää, ett'ei nainen juuri edistymisen tiellä niitä parhaiten tarvitse. Nainen, joka totuuden tähden uskaltaa antaa iskuja ja ottaa iskuja, panee myös jotakin alttiiksi. Nainen, joka jättää rauhan laakson mennäkseen henkisten rientojen taistelu tanterelle, vahvasti luottaen siihen, että hänenkin aseitaan tarvitaan tuossa yleisessä sodassa pimeyttä vastaan - hänkin uhraa itsensä. Nainen, joka vapaaehtoisesti luopuu miesten mielitiettoi- suudesta pakottaakseen heitä ennen kaikkea kunnioittamaan häntä, - kenties on hänkin kieltäytynyt jostakin, vai kuinka? Kysyn sitä noilta todellisilta naisilta.
Mutta naisellisuus onkin jotain korkeampaa ja jalompaa kuin tuommoinen kanamaisuus eli hanhimaisuus, - miksi sitä nyt nimittäisimme. Ja juuri sentähden, että naisellisuus voittaisi enemmän alaa, pääsisi enemmän vaikuttamaan ihmiskunnan hyväksi, juuri sentähden onkin naiselle vapautta ja tasa- arvoa suotava.
Minna Canth, Naiskysymyksestä, Valvoja 1884.