Jos päämääränä on tehdä työtä abstraktin poliittisen vapausaatteen hyväksi historiallisista ja poliittisista olosuhteista piittaamatta, voi tosiaan Dagbladin tavoin nimitellä vähän itse kutakin taantumuksen kannattajaksi, jolle liberalismi ei ole tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Tässä mielessä me emme haaveksi vapaudesta. Sillä meille ei juolahtaisi koskaan mieleen, että yhteiskunta on olemassa liberalismia varten. Mutta liberalismilla on oikeutuksensa silloin, kun se koituu yhteiskunnan hyödyksi. Ja tämän vuoksi on meidän mielestämme jokaisessa yksityisessä tapauksessa otettava harkittavaksi puheena olevan vapaamielisen uudistuksen tuoma hyöty, olkoot liberalismin teoriat sitten mitkä hyvänsä. Tällaista kutsutaan myös käytännön politiikan harjoittamiseksi, ja siitä on liberalismin kotimaasta Englannista olemassa hyvä esimerkki. Juuri tällainen politiikka innoitti Gladstonea, kun hän pyyhkäisi puolueensa ohjelmasta ainakin lähimmän tulevaisuuden ajaksi sellaisen liberaalin reformin kuin kirkon eroamisen valtiosta. Ei edes Dagbladin kaltaiselle puhdassieluiselle rikkioppineelle juolahtaisi mieleen syyttää suurta englantilaista valtiomiestä taantumuksellisista pyrinnöistä. Mutta mainitun lehden etuihin näkyy sopivan, että se suo itselleen oikeuden soveltaa tällaista näkemystä ruotsasalaiseen puolueeseen.
Porvarissäädyn vaalijärjestys, joka avaisi massoille niin laajan pääsyn vaaliuurnille, että suomalainen puolue saisi enemmistön säätyvaltiopäivillä ja vieläkin suuremman enemmistön, mikäli kaksikamarijärjestelmä tulisi voimaan, olisi todella "liberaali" uudistus. Mutta jos ajatellaan tästä saatua hyötyä, näyttää tilanne toisenlaiselta. On tehtävä täysin selväksi, mitä toisi tullessaan se, että suurten massojen valitsema suomenmielinen enemmistö sanelisi valtiopäivien päätökset. Sellainen tilanne merkitsisi taantumuksen ruumiillistumaa, ahdasmielisen puhdasoppisuuden voittoa, juutalaisvihan, suojelujärjestelmän ja ammattipakon valtaan tuloa eli lyhyesti: sotaretkeä kaikkia yhteiskunnallisia ja taloudellisia uudistuspyrkimyksiä vastaan. Mutta mitäpä tämä liberaalia rikkiviisasta huolettaa! Se, että massat pääsevät määräämään porvarissäädyn ja kaksikamari- järjestelmän vaalin, kangastaa hänen silmiinsä vapaamieli- senä poliittisena reformina. Ja se on toteutettava, ettei hän tulisi pettäneeksi liberalismin aatetta. Yhteiskunnalle ja edistykselliselle kehitykselle tästä koituvat seuraukset eivät ole hänen asiansa. Vain taantumuksellinen takertuu sellaisiin sivuseikkoihin.
Jos nyt ruotsalaisen puolueen kaltainen puolue, jonka suuri enemmistö on ottanut tunnuslauseekseen vapaamielisen kehityksen, pyrkisi mainitun uudistuksen välittömään toteuttamiseen, voisi tekoa verrata poliittiseen itsemurhaan. Sillä me olemme täysin tietoisia siitä, että vaaliuudistus uhkaisi mitä arveluttavimmin juuri tätä kehitystä ja sulkisi samalla maan ruotsinkielisen väestön edustajat kaiken poliittisen vaikutusvallan piiristä. Mutta kun puolue tietää, että sillä on isänmaassa tähdellinen tehtävä täytettävänään, sillä ei ole oikeutta toimia sellaisen vakaumuksen vallassa, että on pysyttävä uskollisena jollekin abstraktille vapauden ihanteelle. Vasta kun yhteiskunnassa on saatu turvatuksi ne päämäärät, jotka puolue on päättänyt toteuttaa, on aika käydä käsiksi reformiin ja ottaa vastaan sen seuraukset.
On epävarmaa, koska vaalijärjestelmän muuttaminen olisi maallemme todella eduksi. Mutta siitä ei voida olla erimielisiä, että tämä varsin suuressa määrin riippuu suomalaisesta puolueesta itsestään sekä sen tulevasta ohjelmasta. Ainoastaan Dagblad on sitä mieltä, että se, joka ei minkä tahansa poliittisen tilanteen vallitessa vaadi kovalla äänellä vapaamielisiä poliittisia uudistuksia, osoittaa taantumuksellista asennoitumista. Maassa vallitseva maltillinen mieliala paljastaa onneksi aivan muuta kuin mainitun lehden saivartelu.
Nya Pressen nro 334 1885.