Tämän pienen poikkeaman jälkeen, joka oli tarpeen valloittamisen käsitteen selvittämiseksi, aloitamme katsauksemme Venäjän valtakunnan luoteiskolkasta, Suomesta, ja suoraan eräästä sellaisesta poliittisesta rikoksesta, joista Eurooppa meitä soimaa. Oliko kysymyksessä valloitus siinä kansallisen murhan merkityksessä, joka antaa sille vihattavan, rikollisen luonteen? Ei tietenkään, koska ei ollut kansallisuuttakaan, jolta olisi riistetty itsenäinen olemassaolo tai jota olisi raadeltu irrottamalla siitä osa. Suomea asuttava Suomen heimo ei milloinkaan ole elänyt historiallista elämää, kuten eivät ole eläneet muutkaan suomalaiset heimot, jotka sijaitsevat hajallaan Venäjän lakeuksilla. Kun ei ole tapahtunut kansan itsenäisyyden loukkaamista, poliittiset käsitykset rajojen maantieteellisestä oikaisemisesta, niiden strategisesta turvallisuudesta jne., jotka sinänsä eivät vielä riitä oikeuttamaan jonkin maan liittämistä toiseen, saavat laillisen sovellutuksensa. Venäjä kävi sotaa Ruotsia vastaan, joka Uudenkaupungin rauhan jälkeen ei ollut voinut tottua ajatukseen, että sen olisi luovutettava Venäjälle sellaista, mikä kaiken oikeuden mukaan Venäjälle kuului, ja joka etsi jokaista omasta mielestään suotuisaa tilaisuutta aloittaa sota uudelleen ja palauttaa entiset valloituksensa. Venäjä voitti ja hankki oikeuden rahalliseen, alueelliseen tai muuhun korvaukseen, kunhan se vain ei ulottunut itse Ruotsin alueelle, sillä kansallinen alue ei ole jaettavissa eivätkä mitkään sopimukset voi pyhittää kansan tietoisuudessa sellaista niin kauan kuin vierotettu osa ei ole kadottanut kansallista luonnettaan. Silloin tietenkin mutta vain silloin on alistuttava lopullisesti. Mutta tarvinneeko sanoa, ettei Suomea Ruotsista irrotettaessa ja Venäjään liitettäessä loukattu olemassa olevia oikeuksia - itsensä Suomen edut, ts. sitä asuttavan Suo men kansan edut vaativat enemmän hallituksen muutosta kuin Venäjän edut. Niin mahtava valtio kuin Venäjä saattoi huomattavassa määrin luopua hankkimasta hyötyä valloitetun maan kustannuksella; niin mahtava kansa kuin venäläiset saattoi itseään vahingoitta- matta myöntää suomalaisille täyden kansallisen autonomian. Venäjän valtio ja venäläiset saattoivat tyytyä vähään: niille riitti, että niiden alueen luoteiskolkassa oli puolueeton maa ja hyvänsuopa kansa vihollisen etuvartion ja vihamielisten ruotsalaisten herruuden sijasta. Venäjän valtio ja kansa saattoivat tulla toimeen ilman, että Suomen maa ja kansa olisi sulatettu niihin täydellisesti, mihin taas heikon Ruotsin oli välttämättömyyden pakosta pyrittävä, muodostihan Suomi alueen, joka oli kolme neljännestä Ruotsin alueesta, ja puolet sen väestöstä. Ja todellakin, vasta sen jälkeen, kun Suomi liitettiin Venäjään, alkoi Suomen kansa herätä ja saavutti viimein sen, että sen kieli tunnustettiin tasaveroi- seksi ruotsin kielen kanssa yliopisto-opetuksessa, hallinnossa ja jopa valtiopäiväkeskusteluissa. Objektiiviset henkilöt tulevat epäilemättä arvostamaan sitä, minkä Venäjä on tehnyt Suomen kansan hyväksi. Vihollisleirissä se tietenkin toistaiseksi herättää vain harmistusta, joka väliin menee naurettavuuksiin. Ollessani Norjassa muuan ruotsalainen väitti minulle vakavissaan, että Venäjän hallitus vihasta Ruotsia kohtaan on keinotekoisesti haastanut Suomen kansan esiin ja tässä tarkoituksessa jopa sepittänyt Kalevala- eepoksenkin. Ihmeellinen hallitus tosiaan, joka puolalaisten mukaan luo ukaasein venäjän kieltä ja tyrkyttää sitä mongolialamaisilleenkin, mutta ruotsalaisten mukaan sepittää kansaneepoksia!
N.J. Danilevski, Rossia i Europa (1868,1888). Suom. Suomen historian dokumentteja 2.