Voinvienti Englantiin
Tanskalaista vai suomalaista voinoteerausta?
Suomessa kävi hiljattain tanskalaisen Landbovennen- aikakauskirjan toimittaja herra F. Riegels. Hänen lehdessään on ilmestynyt useita artikkeleita, joissa käsitellään Itämeren maiden voikauppaa Englantiin. Niiden mukaan voikaupalle koituisi huomattavaa etua, mikäli se keskittyisi kokonaan Kööpenhaminaan. Käsityksensä tueksi artikkelien kirjoittaja tuo esiin Tanskan hallitsevan aseman Englannin voimarkkinoilla. Muille Itämeren maille olisi pelkästään hyödyksi, jos niiden voita tarjottaisiin yhdessä tanskalaisen voin kanssa. Päinvastaisessa tapauksessa hinnat laskisivat kaikilta kilpailun vuoksi, kun kukin maa esiintyisi erikseen markkinoilla omine tuotteineen. Viimeksi heinäkuun 20. päivänä herra Riegels ilmaisi asian Landbovennenissä seuraavaan tapaan:
"Me yritimme saada [Suomen] lehdistön käsittämään, miten epäedullista Suomen on myydä voitaan Lyypekkiin ja Hampuriin, missä se on tullin alaista. Ei ole myöskään edullista lähettää sitä Englantiin ja antautua täysin englantilaisten valtaan, tyytyä siihen hintaan, jonka englantilaiset katsovat hyväksi maksaa. Tanska sitä vastoin on kuin luonnostaan heidän liittolaisensa, molempien maiden edun mukaista on pitää hinnat korkealla. Tämän myönsivät myös suomalaiset lehdet. Mutta suomalaisten heikkous on heidän voimakas kansallistunteensa, sillä se panee heidät pelkäämään, että Englannissa heiltä menee nimi ja kunnia. Siitä ei tosin ole vaaraa, sillä suomalainen voi on paljon parempaa kuin sen maine. Niin että sen puoleen ei luuloon ole aihetta. Suomalainen voi saisi pitää suomalaisen tuotemerkkinsä, mutta sitä myytäisiin Englantiin Tanskan
välityksellä, ja se pääsisi varmasti paljon pikemmin oikeuksiinsa. Sillä Kööpenhaminan kauppiaita eivät englantilaiset heiluttele sinne eivätkä tänne, heidän on pakko maksaa yhtäläinen hinta yhtä hyvästä tavarasta, oli se sitten suomalaista tai tanskalaista.
Asia lienee tullut selväksi Suomen lehdistölle, ja nyt sopii jäädä odottamaan sen kehittymistä." Näin Landbovennen.
Me olemme jo lähes kaksi vuotta sitten esittäneet mieli- piteemme kysymyksestä, johon antoi aiheen Landbovennenin artikkeli "Kööpenhamina, Itämeren maiden voinvienti- keskus". Tässä artikkelissa kirjoittaja yritti löytää vastausta kysymykseen, "mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä, että Kööpenhamina pysyisi Euroopan voinviennin pääpaikkana ja pystyisi asemansa ansiosta yhä edelleen vaikuttamaan ulkomaiden voinhintaan". (Ks. Nya Pressen n:o 252, 1887.)
Me esitimme käsityksenämme, että suomalainen voi on alkanut omalla nimellään voittaa jalansijaa Englannin markkinoilla ja saanut asiakkailtakin selvää, joskaan ei ylenpalttista kiitosta. Niinpä nyt on entistä vähemmän syytä tehdä tyhjäksi työtä, jota on tehty jo monta vuotta, ja atautua Kööpenhaminan kauppiaiden armoille. Ruotsikin yrittää kaikin tavoin päästä irti vastaavanlaisesta riippuvuus- suhteesta, joka on ehkä alkanut tuntua hankalalta tai osoittautunut epätaloudelliseksi. Tällä kannalla meidän on yhä edelleen pakko pysyä, sillä viisasten kiveä ei meille ole pystynyt antamaan herra Riegels eikä kukaan muukaan. Eikä tiettyjä Itämeren maita, Tanskaa, Pohjois-Saksaa, Venäjää ja Suomea ole saatu yhdistetyksi herra Riegelsin ehdottomaksi "voirenkaaksi". Tuollainen nimi sopii meidän mielestämme yritykselle varsin hyvin, sillä sen päämäärät ovat saman- tapaiset kuin muidenkin renkaiden, nostaa voin hintaa Englannissa keinotekoisesti. Jo pelkästään tästä syystä ehdotus on herättänyt meissä vähemmän suopeita tunteita.
Kun ei sitä paitsi ole olemassa takuita siitä, että Kööpen- haminan tukkukauppiaat maksaisivat suomalaisesta voista välittäjinä paremman hinnan kuin kuluttajat, siis tässä tapauksessa englantilaiset, on vaikea käsittää, mitä suomalaiset vointuottajat voittaisivat sillä, että antautuisivat tanskalaisten valtaan mieluummin kuin englantilaisten. Ja koska suomalaisilla vointuottajilla on täysi syy olettaa, että maan lukuisten voikauppiaiden välinen kova kilpailu pakottaa nämä maksamaan voista korkeimman mahdollisen hinnan, ei heidän mitenkään kannata perääntyä tieltä, jolle ovat jo lähteneet. Sen luulisi ennemmin tai myöhemmin johtavan siihen, että suomalaisesta voista maksetaan sen todellisen arvon, laadun mukaan.
Nya Pressen 212A/1889 (suom. Suomen historian dokumenttaja 2)