Keisari Aleksanterin käynneistä yksityisten henkilöiden luona kiireisellä paluumatkallansa Pietariin ei tiedetä mitään, lukuunottamatta hänen käyntiään Espoonkartanossa everstinna Ramsayn luona. Tästä kertoo Arvid Afzelius "Muistelmissaan" nojaten erääsen kirjeesen, joka sisälsi tarkkoja tietoja tästä ja jonka hän oli saanut morsiameltaan, neiti Sofia Ramsaylta, seuraavasti:
Everstinna Ramsay oli mennyt porrasten eteen ottamaan keisaria vastaan, joka tarjosi hänelle käsivartensa ja vei hänet portaita ylös vierashuoneesen, missä keisari pyysi hänen istuutumaan viereensä sohvalle.
Juotuaan kupin teetä hän alkoi mitä kohteliaimmalla tavalla everstinnan kanssa seuraavan keskustelun:
"Tiedän sotavuosina kenraalieni ja ajutanttieni majailleen tässä kartanossa ja nauttineen sen vieraanvaraisuutta. Peltonne ja niittynne ovat tallatut ja samoin alustalaistenne ryöstetyt hevostemme elatukseksi, mikä aina on sodan onneton seuraus. Ankarimmankin sotakurin on mahdoton sellaista estää. Mutta sen minkä voin, olen nyt tullut tekemään, nimittäin tarjoamaan Teille täyden korvauksen kaikesta vahingosta, minkä tämä talo ja sen alustalaiset ovat kuluneina sotavuosina kärsineet.»
Tähän vastasi vanha everstinna: "Tappiota, minkä olen kärsinyt, ainoaa, joka on jättänyt haavan sydämeeni, mikä ei koskaan parane, ei Teidän Majesteettinne kaikella osanotollaan ja armollaan voi korvata - kahta toivorikasta poikaani, jotka ovat kaatuneet taistelussa isänmaansa kunniaksi. Olen tehnyt kaikki, mitä olen voinut, vastustaakseni Venäjää ja rakkaan Ruotsini puolesta, minne lapsineni aion muuttaa; mutta yhtä armonosotusta minun on pyydettävä Teidän Majesteetiltanne, sitä nimittäin, ettei minua noudettaisi Helsinkiin maaherran luo vannomaan uskollisuuden- ja kuuliaisuudenvalaa Teidän Majesteetillenne."
"Sen voin kyllä myöntää", vastasi keisari, tyytymätönnä, että hänen hyväntahtoisuuttansa halveksittiin. Senjälkeen hän nousi ylös ja käski ajutanttiensa olemaan lähtövalmiina, koskei hän aikonut, kuten aikaisemmin oli miettinyt, viipyä yön yli.
Hän oli, kuten jo on mainittu, juonut kupin teetä; hän tarttui nyt kuppiinsa ja meni talon 17-vuotiaan tyttären, neiti Sofia Ramsayn luo, joka salissa tarjosi teetä kenraaleille, sanoen ystävällisesti hänelle: "Te suotte kai varmaan minulle kupin teetä kädestänne". Hyvin hämillään ja ujona kaasi tytär teetä hänen kuppiinsa, ja juotuansa sen, keisari ei viipynyt monta minuuttia, ennenkuin istui hevosensa selässä ja ratsasti kaikkein adjutanttiensa seuraamana pois.
Emil Nervander, Aleksanteri I:n matkat Suomessa