(Julkiluettava saarnastuolista).
Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä,
Hänen Suomen Senaattinsa antama
Plakaatti
neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä, jotka koko Suomen Suuriruhtinanmaassa ovat juhlallisesti pidettävät ja vietettävät vuonna 1893.
Annettu Helsingissä, Joulukuuu 13 päivänä 1892.
Sen voiman ja vallan nojalla, jonka Keisarillinen Majesteetti on Keisarilliselle Suomen Senaatille suonut,
Tahtoo Keisarillinen Senaatti ilmoittaa evankelis- lutherilaista uskoa tunnustaville Suomen asukkaille:
Kun Herran profeetta Miika ennustaen kuvailee sitä tuhoa, jonka Jumalan kansa Israel luopumisensa kautta Jumalasta, koko olemassa olonsa lujasta pohjasta, oli tuottava päällensä, lausui hän, ei omasta puolestansa vaan juuri tuon kurjan ja katuvaisen kansan edustajana, tämän erittäin huomattavan tunnustuksen: Minä tahdon kantaa Herran vihan, sillä minä olen Häntä vastaan syntiä tehnyt. Voimallisena kuuluu tähän aikaan Jumalan herätys-ääni maailman kansoille. Niinpä painaa Suomenkin kansan hartioita Herran käsi raskaasti pian päättyneen vuoden viimeisinä hetkinä ja lähimmän tulevaisuuden vaiheet ovat peitetyt pilviin. Pelvolla odotettiin viimekuluneena kesänä mitä tuleva talvi oli isänmaallemme tuottava. Ja jos Jumalan armosta epätoivo paikka-paikoin muuttuikin siunaukseksi, niin on kuitenkin monesta maamme kulmasta tullut katovuoden ja nälän kuulumiset, niin että köyhyys ja kurjuus, taudit ja vaivat ovat odotettavissa. Niilläkin seuduilla, jossa Jumalan armollinen käsi on siunannut maan hedelmiä, nousee moninaisia muita esteitä yksityisten toimeentulolle ja yhteiskunnan kehitykselle.
Tämmöiset kovat ajat ovat epäilemättä nyt, niinkuin monesti muinoinkin, omiansa saattamaan ihmiset vakaasti koettelemaan itseänsä ja ajatellen tutkimaan, mistähän syy on etsittävä Herran kuritukseen, sekä etsimään apuansa rukouksesta. Ja onhan sen ohessa nähtävänä, mitenkä kova aika on herättänyt niissä, joille parempi onni on suotu, halua ja intoa auttamaan hätääntyneitä veljiä ja kansalaisia. Mutta kristityn kansan tulee pyhittää sekä rukouksensa että armeliaisuutensakin toimet Jumalan Hengen voimalla, jos tahtoo rukouksillensa elävää pontta ja aputoimillensa todellista vaikutusta. Sillä paljaana ihmistyönä rukous on turha ja aputoimet raukeavat tehottomiksi. Mutta Jumlan elähyttävä Henki löytyy Hänen pyhässä sanassansa; siihen on siis sekä hätäytyneen että auttajan kääntyminen. Ja pyhästä Raamatusta kuuluu tuo profeetallinen lause, tuo Jumalan kansan jalo tunnustus kovan kohtalon päivänä: Minä tahdon kantaa Herran vihan, sillä minä olen Häntä vastaan syntiä tehnyt, siihen asti että Hän minun asiani toimittaa ja saattaa minulle oikeuden.
Ne sanat sisältävät tärkeät opetukset. Ensiksikin opettavat, että kovan onnen päivät ovat Herran Jumalan lähettämät rangaistukset kansan synneistä; sillä Herranpa rangaistukseksi tuo onnettomuus tässä kutsutaan. Paljastaen itsensä syntisenä Jumalan edessä, tunnustaa siinä Israel olevansa Herran vihan alaisena. Vaan vieläkin enemmän näissä sanoissa sisältyy. Ne opettavat, mitenkä Herran lähettämä rangaistus on Jumalan kansan kannettava. Sillä tavoin kuin profeetta tässä puhuu, niin ei puhu pakana, joka kovan onnen kohtaessa lankee avuttomana auttamattoman epäjumalansa eteen, eikä orja, joka, piestynä, kukistuu saamattomaksi ja kurjaksi. Nämä eivät voi nousta ylös kovan kohtalon alta, ne eivät osaa kantaa Herran vihaa eikä löytää päästöä hädästä, apua ja uudistusta; sillä heiltä puuttuu lapsellinen luottamus taivaalliseen isään, jota eivät tunne. Aivan toisin on Jumalan omain, liiton lasten laita, joidenka puolesta profeetta tässä puhuu. He eivät jää pysähtymään itse vitsaukseen, sen ulkonaiseen muotoon, synnin karvaasen hedelmään. Jumalan lapsi pyrkii tunkeumaan sisemmälle, syvemmälle, hakee Häntä, jonka käsi rankaisee, ja laskee peittelemättä ja vilpittömästi koko syntinsä Jumalan eteen, ei pakanan ja orjan tavalla, vaan lapsen turvallisella luottamuksella, katuen syntinsä särjetyllä sydämmellä, samoin kuin lapsi ainakin lähestyy loukattua isäänsä, jonka tahtoa hän rikkoi. Hän ei pyydä päästöä synnin seurauksista ja rangaistuksista, vaan etupäässä sovintoa Jumalan kanssa, jotta, kuritettuna, oppisi vast'edes vihaamaan syntiä ja, Herran kasvattamana, kypsymään mieheksi sekä saisi Häneltä puuttuvat voimat uuteen elämään. Ja senkaltainen uudesta synnyttävä voima on kaikille ihmisille tarjona Evankeliumissa, joka on Jumalan voima itsekullenkin uskovaiselle autuudeksi. Saarnaavatpa evankeliumin saarnaajat kaikille kansoille, onpa heidän äänensä tosin lähtenyt kaikkeen mailmaan ja heidän sanansa mailman ääriin. Ja missä evankeliumia vastaanotetaan ja säilytetään elinvoimana kansan povessa, siellä se perkaa ohdakkeet Jumalan pellolta, vaikuttaa suolana yhteiskunnallisessa elämässä, estäen itsekkäisyyden, siveettömyyden ja kaiken mädännäisyyden leviämistä perheelliseen ja kansalliseen elämään. Se se voima on, joka antaa sitkeyden kansan luonnolle kaikkea pahaa vastaan, tuottaa siunausta kaikkiin sen toimiin ja hankkeisin ja voiton sielun vihollisia ja ulkonaisia vihamiehiä vastaan, niin että kansa Evankeliumin kasvattamana kasvaa Herran kansaksi, joka tietää että kurittavakin Jumala kuitenkin on hänen Jumalansa, johonka hän saapi luottaa, tietää että tämä Jumala omillensa hankkii päästön ja voimistumisen kaikista ulkonaisista ja sisällisistä vaaroista ja kohtaloista. Silloin kansa turvallisesti tunnustaa profeetan kanssa: Hän minun asiani toimittaa ja saattaa minulle oikeuden, Hän vie minun ulos valkeuteen, että minä saan nähdä Hänen vanhurskautensa, silloin kansa oppii tuon apostolin salaisuuden: kerskata itseänsä vaivoissakin ja psalmistan jalon tunnustuksen: Autuas on se, jota Sinä, Herra, kuritat ja opetat Sinun la'istas.
Hankkiaksensa tänäkin hädän aikana tilaisuutta sekä niille, jotka nyt meidän maassamme kärsivät Jumalan kuritusta, että niillekin joita Herra tällä kertaa on säästänyt, yhteisesti lähestymään Häntä, joka panee kuorman päällemme, mutta joka myös auttaa, ja hakemaan Jumalalta pyhitystä ja voimaa, apua ja lohdutusta ulkonaisessa niinkuin sisällisessäkin tuskassa, on Keisarillinen Senaatti määrännyt, että tulevan vuoden ensimmäinen rukouspäivä, Maaliskuun 5 päivänä 1893, on vietettävä yhteisenä rukouspäivänä erittäin maan nykyisen hädän-alaisen tilan tähden, samassa kuin Keisarilinen Senaatti tämän kautta tahtoo ensi tulevaksi vuodeksi 1893 säätää neljä yhteistä kiitos-, katumus- ja rukouspäivää, vietettäviksi sunnuntaina Maaliskuun 5, Kesäkuun 4, Elokuun 27 ja Lokakuun 15 päivinä, sekä saarnojen johdoksi edellämainittuina rukouspäivinä määrätä myötäseuraavat Jumalan sanasta valitut tekstit. Ja kehotetaan siis kaikkia evankelis-lutherilaista uskontoa tunnustavia Suomen Suuriruhtinanmaan asukkaita, ketään pois eroittamatta, olkoonpa mitä säätyä ja arvoa hyvänsä, oikein pyhittämään nämät yhteiset rukouspäivät, niin hyvin käymällä Jumalanpalveluksessa Herran huoneessa kuin myöskin hiljaisissa ja hartaissa Jumalan sanan tutkimisissa kunkin kodissa; ollen kaikkien asianomaisten velvollisuutena säännöllisesti julistuttaa tämä Käsky ja tarkasti valvoa sen noudattamista. Helsingissä, Joulukuun 13 päiv&nä 1892.
Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä,
Hänen Suomen Senaattinsa:
C. TUDEER.
H. MOLANDER.
C. O. MELAN.
A. E. ARPPE.
AUGUST NYBERGH.
Z. YRJÖ-KOSKINEN.
G. von TROIL.
K. F. IGNATIUS.
Js GRIPENBERG.
WALD. ENEBERG.
Gustaf Rancken.