Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus
myönnetyistä määrärahoista maan hevosrodun parantamisen edistämiseksi.
Annettu Helsingissä, 15 p:nä Helmikuuta 1893.
Me ALEKSANDER Kolmas, Jumalan Armosta, koko Wenäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Tsaari, Snomen Suuriruhtinas y. m., y. m., y. m. Teemme tiettäväksi: Suomen Senaattimme Talousosaston alamaisesta esityksestä sekä maan Kenraalikuvernöörin puolustukseen katsoen olemme Me suvainneet Armossa sallia että, maan hevos- rodun parantamista tarkoittavia toimenpiteitä varten, yleisistä varoista määrättäköön vuonna 1893 neljäkymmen- täyksi tuhatta markkaa ja vuodesta 1894 toistaiseksi viisi- kymmentäkahdeksan tuhatta markkaa vuosittain, jonka ohessa Me vastamainittuin määrärahain käyttämisestä olemme nähneet hyväksi säätää:
että niistä kahdenkymmenentuhannen markan määrä vuosittain toistaiseksi käytettäköön palkinnoiksi yleisissä kilpa-ajoissa ja muitten sitä seuraavien kustannusten suorittamiseen;
että kelvollisten, suomenrotuisten siitosoriiden ostamiseen yhteensä vähintään sata kappaletta koko maata varten ja niitten jakamiseen eri lääneille Senaatin määrättävällä tavalla, kahdenkymmenenviidentuhannen markan summa vuosittain niinikään toistaiseksi käytettäköön sekä sen lisäksi kaksituhatta markkaa vuodessa näytteille asetettujen oriiden palkitsemiseen;
että edelleen kolmentuhannen markan vuotuinen summa saadaan antaa palkinnoiksi vuoden vanhoista varsoista ja tammoista, joilla on varsa vieressään;
että sen lisäksi viidentuhannen markan summa vuodessa saadaan, tarvittaissa, käyttää apurahoiksi hevosystäväin- ja oriyhdistyksille ynnä muihin hevosrodun parantamista tarkoittaviin tarpeisin;
että mahdollisesti syntyvät säästöt edellämainituissa määrärahoissa ovat aiottuihin tarkoituksiin seuraavaksi vuodeksi varattavat; sekä
että on toistaiseksi asetettava maan hevostenkasvatukseen perehtynyt, asian-ymmärtävä henkilö, hevostenkasvatuksen neuvojan nimellä, jonka tehtävänä on: kruununasiamiehenä olla läsnä julkisissa ravikilpailuissa, pitää silmällä palkittuin hevosten käyttämistä järkiperäiseen hevostenkasvatukseen, ostaa kruunun oriita...
Muuten olemme Me Armossa tahtoneet valtuuttaa Senaattia antamaan uudet säännöt ravikilpailuille sekä niitä lähempiä määräyksiä erikoistoimista hevosten-kasvatuksen edistämiseksi, joita asianhaarat saattavat vaatia.
Tätä kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 15 p:nä Helmikuuta 1893.
Keisarillisen Majesteetin Oman Päätöksen mukaan ja Hänen Korkeassa Nimessään,
Suomeen asetettu Senaattinsa:
C. TUDEER.
G. v. ALFTHAN.
H. MOLANDER.
C. O. MELAN.
A. E. ARPPE.
AUGUST NYBERGH.
Z. YRJÖ-KOSKINEN.
G. von TROIL.
K. F. IGNATIUS.
Js GRIPENBERG.
WALD. ENEBERG.
J. L. Snellman.