(Julkiluettava saarnastuolista).
Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä,
Hänen Suomen Senaattinsa antama
Plakaatti
neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä, jotka koko Suomen Suuriruhtinaanmaassa ovat juhlallisesti pidettävät ja vietettävät vuonna 1898.
Annettu Helsingissä, Marraskuun 9 päivänä 1897.
Sen voiman ja vallan nojalla, jonka Keisarillinen Majesteetti on Keisarilliselle Suomen Senaatille suonut
Tahtoo Keisarillinen Senaatti ilmoittaa evankelis- lutherilaista uskoa tunnustaville Suomenmaan asukkaille:
Sammumaton on ihmisen onnen jano. Kuinka tosiaan nykyinenkin aika ponnisteleikse onnea saavuttaakseen! Ja kuinka monesti turhaan, syystä että onnea haetaan aistimaailmasta ja sen nautinnoista! Senpätähden Suomen kansassakin, tunnustettavan edistyksen ohessa, kasvaa moni karvas juuri. Kerta toisensa perästä tulee ilmi petollisuutta taholla semmoisella, jolla sitä ei voinut odottaa. Törkeä aistillisuus murtauu esiin, vaikka saatu kasvatus ja etuisa asema kirkossa ja yhteiskunnassa piti kantaman kohtuuden ja puhtauden hedelmiä. Tyytymättömyys eri kansankerrosten, eritenkin työnantaja- ja työmiesluokan, välillä on kasvamassa, vaikka sekä jumalallisen säädöksen että ihmisellisen yhteiskuntajärjestyksen mukaan keskinäinen luottamus, hyväntahtoisuus ja avuliaisuus pitäisi olla vallitsemassa. Nämät ja monet muut asianhaarat todistavat, että laajoilla aloilla kansan-elämä on taudin tartuttama. Senkaltaisten kuoleman enteiden pitäisi herättämän yhteinen synnintunto, niin että väkevä huuto, syntiä tunnustaen ja armoa anoen, kohoaisi syvyydestä Herran puoleen.
Kääntyminen Herran puoleen onkin ijäisen autuuden ja ajallisen onnen saavuttamiseksi välttämätöntä. "Kääntykäät minun tyköni, niin te autuaiksi tulette kaikki maailman ääret", sanoo Herra kaiken onnen valtava alkulähde, jonka käsi ei ole lyhennetty ett'ei Hän voisi auttaa. Kun ihminen seisahtuu Herran eteen, antaa Kaikkitietävän "käydä oikeutta" ja saattaa julki turmeluksen syvyydet, käypi selville että, sittenkuin vapaa ihmissuku ratkaisun hetkellä kerran valitsi luopumisen pois Jumalasta, turmelus on tunkeunut ihmisluonnon sisimpään ja on sentakia jälkeisissä polvissa myötäsyntyneenä. Tämä kehityksen lain mukaan, mikä on voimassa pahankin suhteen. Tästä selviää vielä sekin että onnea ei voida saavuttaa parantamalla ainoastaan ulkonaisia oloja, vaan täytyy ennen kaikkea itsensä parantaa siitä sisällisestä paheesta, joka on ihmisen luonnossa, täytyy murtaa synnin voima ja ylivalta ja sisällisesti uudesta syntyä. Ja synnin voima ja ylivalta murtuu nykyiseksi ja tulevaksi ajaksi siten että se hervaiseva syyllisyyden kuorma, minkä kulunut aika on vierittänyt synnin alle myydyn ihmisen hartioille, otetaan pois sovituksen ja anteeksi-antamisen kautta. Mutta sovitusta taas ihminen ei voi itse toimittaa tai toisen ihmisen kautta toimituttaa syystä että kaikki ihmiset ovat vian-alaisia. Sen saapi toimeen ainoastaan Jumalan- pojan rakkaus, joka Ihmisen-poikana alentuu ihmiseen asti. "Se on totinen sana ja kaiketi mahdollinen ottaa vastaan, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." Nöyrästi luottaen että tämä pelastus on häntäkin varten, tulee syntisen kiitollisena ottaa se vastaan ja omistaa se omaksensa. Sama Vapahtaja sanookin: "joka uskoo minun päälleni, hänellä on ijankaikkinen elämä." Vapautettuna synnin kuormasta ja sen orjuuttavista siteistä, saapi ihminen liikuntakyvyn jälleen ja tahto kääntyy taisteluun synnin valtaa vastaan. Palautuneena Jumalan yhteyteen, vahvistuu hän painamaan alas omaa itsekkäisyyttänsä ja vanhaa ihmistä himoineen, jota vastoin uusi ihminen elpyy, itsensäkieltäminen ja rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan sekä Jumalan sanalle kuuliainen mieli saapi yhä enemmän tilaa ja vaikutusvaltaa. Pelastettu ihminen on silloin avoinna hengen vaikutukselle ylhäältä ja suljettuna maailman hengen vaikutukselta ja hänessä tulee eläväksi todellisuudeksi se, mikä oli käskyn päätös, nimittäin "rakkaus puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta."
Tämä rakkaus, vaikka se tämän ajan piirissä voipi toteutua vain vajavaisesti, on kuitenkin kykenevä lievittämään tai poistamaan ruumiillista ja hengellistä pahetta yhteis- kunnassa sekä mahdollisuuden mukaan hankkimaan ihmiselle ulkonaistakin onnellisuutta. Sillä se autuus, minkä pelastus Jeesuksessa Kristuksessa saapi aikaan, ei kätkeydy vain sisälliseen ihmiseen, ei rajoitu rauhaan Jumalan kanssa, hyvään omaantuntoon ja ijankaikkisen elämän toivoon, vaan ilmenee myöskin ulkonaisissa asioissa, vuorovastaisessa rakkauden osoituksessa ja lukemattomien itsekkäisyydestä johtuvien kärsimysten välttämisessä. Niinmuodoin "on jumalisuus kaikissa asioissa hyödyllinen ja sillä on tämän ja tulevaisen elämän lupaus."
Tähän katsoen on Keisarillinen Senaatti tahtonut vuodeksi 1898 käskeä neljä yleistä kiitos-, katumus- ja rnkouspäivää vietettäväksi sunnuntaisina Maaliskuun 13, Toukokuun 8, Elokuun 7 ja Lokakuun 16 päivinä ja määrätä saarnojen johdoksi edellämainittuina rukouspäivinä myötäseuraavat Jumalan sanasta valitut tekstit. Ja kehoitetaan siis kaikkia evankelis-lutherilaista uskontoa tunnustavia Suomen Suuriruhtinaanmaan asukkaita, ketään pois eroittamatta, olkoonpa mitä säätyä ja arvoa hyvänsä, oikein pyhittämään nämä yhteiset rukouspäivät, niin hyvin käymällä Jumalan palveluksessa Herran huoneessa kuin myöskin hiljaisissa ja hartaissa Jumalan sanan tutkimisissa kunkin kodissa; ollen kaikkein asianomaisten velvollisuutena säännöllisesti julistuttaa tämä Käsky ja tarkasti valvoa sen noudattamista. Helsingissä Marraskuun 9 päivänä 1897.
Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä, Hänen Suomen Senaattinsa:
H. MOLANDER.
O. GADD.
Z. YRJÖ-KOSKINEN.
G. von TROIL.
K. F. IGNATIUS.
J. G. SOHLMAN.
HJALMAR PALIN.
WALD. ENEBERG.
OSSIAN BERGBOM.
LENNART GRIPENBERG.
F. Nordlund.