Armollisessa ohjesäännössä kätilöille 6 p:ltä Toukokuuta 1878 ja sen 31 §:ssä on kuntain asiaksi jätetty omaksi tarpeeksensa asettaa ja palkata tutkinnonkäyneitä kätilöitä. Mutta, pitkän ajan kuluessa saavutetun kokemuksen mukaan, puuttuu kuitenkin sellaisia kätilöitä monin paikoin maaseudulla, ja kätilönammattia harjoittavat siellä enemmän tai vähemmän taitamattomat henkilöt, usein kyllä suureksi ja korvaamatto- maksi vahingoksi sekä lapsensynnyttäjille että syntyneille.
Syyt mainittuun asiantuntevain avustajain puutteeseen ovat etsittävät siitä, että asianomaiset kunnat osaksi eivät ole selvillä siitä että viitattu onneton seuraamus on taitavia kätilöitä käyttämällä melkoisessa määrässä vältettävissä, osaksi toisinaan ovat katsoneet olevansa liian varattomat jaksaaksensa ottaa tutkinnonkäyneitä kätilöitä, taikka ovat palkanneet kätilönsä niin huonosti, että nämät ovat olleet pakotetut muualla, semminkin kaupungeissa, etsimään itselleen paremman ja turvallisemman toimeentulon.
Jotta mainittu epäkohta niin pian kuin mahdollista saataisiin poistetuksi ja kun ei vielä ole katsottu olevan syytä pakolli- sesti velvoittaa kuntia ottamaan ja palkkaamaan tutkinnon- käyneitä kätilöitä, on Keisarillinen Senaatti, joka armolli- simmasti on oikeutettu viiden vuoden aikana eteenpäin, kätilönpuutteen poistamiseksi maaseudulta, myöntämään maalaiskunnille ja maaseudulla oleville yhdistyksille valtio- apua määräajaksi kykeneväin kätilöitten ottamiseen, tänä päivänä puheenalaista asiata esitettäessä harkinnut välttä- mättömäksi, että Kuvernöörit ja piirilääkärit ottavat tämän asian huolenpitonsa esineeksi ja siis koettavat saattaa niitä maalaiskuntia, joita puheeksitullut haitta rasittaa, viipy- mättä ottamaan tutkinnonkäyneitä kätilöitä ja samalla myöntämään heille sellaiset edut että ne turvaisivat heidän toimeentulonsa ja saattaisivat heidät ainakin jonkun pitemmän ajan pysymään toimessaan.
Sen ohessa Keisarillinen Senaatti on tahtonut saattaa asian- omaisten maalaiskuntain tietoon että, ell'eivät erityiset, säälittävät asianhaarat välttämättömästi vaadi poikkeusta, valtioapua ei myönnetä kunnalle, jolla on varoja yksinomaan omalla kustannuksellaan palkata tutkinnonkäynyt kätilö taikka joka sijaitsee aivan lähellä kaupunkia, missä on riittävä määrä sellaisia kätilöitä, ja siitä syystä saattaa tulla toimeen ilman omaa kätilöä, jota vastoin ilman tutkinnon- käynyttä kätilöä olevalle kunnalle voidaan valtioapua myöntää, jos kunta on köyhä ja sen väestö harvaanasuva, minkä ohessa usean, valtioapua anovan sellaisen kunnan joukosta sillä on etusija, joka ottaa tutkinnonkäyneen kätilön pitemmäksi ajaksi sekä takaa hänelle paremmat palkkaedut ja vastaa siitä että kätilö saapi maksuvelvollisilta korvausta matkoistaan ja päivärahaa toimituksilla ollessaan; tullen vuotuinen valtioapu, joka annetaan enintäin viiden vuoden ajaksi, suuruutensa puolesta määrättäväksi pääasiallisesti kunnan varallisuussuhteiden mukaan ja niin että se yleensä ei nouse päälle 300 markan eikä myöskään yli sen määrän, minkä kunta on sitoutunut kätilön palkkaamiseksi suoritta- maan; ja tulee muutoin sääntönä noudatettavaksi, että valtioapu annetaan ehdoilla, että kätilö on asianmukaisen tutkinnon käynyt, että kätilö sellaisessa kunnassa, jolla ei ole omaa lääkäriä taikka josta on pitkä matka tai muuten hankalat kulkuneuvot muun lääkärin luo, myöskin on taitava instrumenttaalisynnytyksessä, että kunta ottaa kätilön vähintään viiden vuoden ajaksi ja että kätilö, joka on paikkakunnan asianomaisen lääkärin ja ja myöskin piiri- lääkärin alainen, pitää päiväkirjaa toimittamistaan synnytyksistä ja antaa toimestansa ne raportit ynnä muuta, mitä Lääkintöhallitus ehkä määrää.
Tämän kaiken Siviilitoimituskunta, Keisarillisen Senaatin päätöksen mukaan, saapi Teille tiedoksi ja noudatettavaksi täten ilmoittaa.