"Vastarinnan ohjelma on erinomaisen johdonmukainen, mutta yhtä selvä on myös toimeenpanon lopputulos. Mahdollisesti ohjelman tekijät eivät ole itselleen selvittäneet viimeisiä johtopäätöksiä. On kentiesi ajateltu, että jahka hallitsijalle ja hänen venäläisille neuvonantajilleen tulee oikein tiedoksi, että heidän lainvastaiset toimenpiteensä ovat maassa ja kansassa herättäneet yleistä tyytymättömyyttä, he siivosti peräytyvät ja panevat kaikki entiselleen. Tähänasti- sen kokemuksemme nojalla se toive ei seiso millään pohjalla ensinkään.
On tunnettu asia, että Venäjän hallitsevissa piireissä toimen- piteet Suomen erikoisasemaa vastaan ovat pääsuunniltaan kauan harkittua tuumaa. On myös ollut Venäjällä provo- kaatiota Suomeen nähden, jotta saataisiin syytä toimenpitei- siin. Nämä yritykset eivät vieneet perille. Sen johdosta tänne lähetettiin kenraalikuvernööri tarkoituksessa saada kapina syttymään. Mutta Suomen nykyinen kenraalikuvernööri on halpa välikappale, joka panee toimeen, mitä vallitseva ryhmä Venäjän valtiomiehiä keksii ja käskee. Onko näin ollen luultavaa, että vastarinta voi vaikuttaa suunnanmuutosta kauan harkitussa politiikassa? Sitä ei kukaan ole voinut uskoa.
Joku mielenilmaisu Suomen kansan puolelta oli tarpeen, mutta äsken koottu kansalaisadressi oli muodoltaan onnistu- maton, koska se oli Suomen pienen kansan maailman mahta- vimmalle hallitsijalle antama ultimaattumi. Siinä sanottiin, että Suomen kansa hyvän oikeutensa turvin ei suostu mihin- kään sovitteluun, ellei hänen puoleltaan kaikki pahat teot, rikokset ja synnit tule korjatuiksi. Venäjän keisari luultujen valtakunnan etujen edustajana tuskin myöskään peräytyy. Siinä siis seisotaan. Yhteentörmäys ei liene vältettävissä. Suomalaisen puolueen asia on kuitenkin valvoa, ettei tätä välien rikkomista viedä viimeisille perille asti. Sovinto, jos se vieläkin on mahdollinen, on saatava toimeen. Asema näyttää tosiaan sellaiselta, että kaikki välittävä kanta monen mieles- tä saattaa tuntua mahdottomalta. Jos venäläisten hävitys- suunnitelma meitä vastaan on jo aikoja sitten valmis, maksaako vaivaa enää ruveta sovittelemaan? 'Yksi hävin- neen kaikki.' - Mutta ainakaan hallitsijalla ei liene hävitys- suunnitelma yksityiskohdissaan lopullisesti ratkaistuna asiana eikä hän nähtävästi tahdo toimenpiteissä käydä edemmäksi kuin minkä katsoo välttämättömäksi sen käsityk- sen mukaan, jonka hän on omaksensa tehnyt. Toiselta puolen on jotenkin varma, että hänen venäläiset neuvonantajansa koettavat häntä kehottaa yhä uusiin hallinnollisiin toimen- piteisiin osoittamalla, että hänen jo hyväksymiään tarkoi- tuksia ei voida säännöllisillä keinoilla toteuttaa.
Emme saa unohtaa, että taistelussa me oikeudestamme huolimatta olemme auttamattomasti heikompi puoli ja että meidän täytyy pyrkiä siedettävään sovintoon, ellemme tahdo panna Suomen kansan koko asemaa, kenties olemustakin alttiiksi ja uhrattavaksi. Lapsikin ymmärtää, ettemme voi saada hallitsijaa peruuttamaan uutta asevelvollisuuslakia, jonka säätämiseen hänen mielestään on ollut yleisempi oikeus kuin Suomen ruotsinaikaiset perustuslait. Toinen asia on, että uusi laki sisältää joukon onnettomia määräyksiä, mutta niiden suhteen ei liene mahdotonta toivoa korjauksia edes siihen määrään kuin valtakunnanneuvoston hyväksymä ehdotus sisälsi. Viime mainittu ehdotus olisi tietysti ollut yhtä laiton, mutta se olisi maassa otettu vastaan tyvenemmällä mielellä. Tällä pohjalla olisi siten vielä joku sovinto asevel- vollisuusasiassa mahdollinen. Että maa ja kansa on nurjalla mielellä, ei ole salaisuus, ja siitä on adressi tarpeellisen asiallisesti, jos kohta vähemmän sopivassa muodossa, antanut Majesteetille todistuksen. Mutta sittenkin on pakko toistaiseksi taipua sen alle, kunnes voimme onnistua saamaan sen muutetuksi. Aivan turhaa on ruveta estämään asetuksen toimeenpanoa pienillä neulanpistoksilla, kun ei meillä kumminkaan ole muita aseita käytettävinä kuin nuppineulat. Ja vaikka olisikin, on selvää, että asetus pannaan täytäntöön. Ainoa järkevä neuvo siis on malttaa mielensä toistaiseksi, kunnes sovinnon hetki tulee ja suotuisammat ajat koittavat. Pelkkä ärsytys ei ole missään oloissa, saati niissä, missä me elämme, järkevää politiikkaa.
Historia on meidät asettanut siihen asemaan suuren keisari- kunnan suhteen, että meidän täytyy elää ystävyydessä ja sovinnossa venäläisten kanssa. Sen on suomalainen puolue J.V. Snellmanin ajoista saakka varsin hyvin käsittänyt. Epäilemättä nämä tunteet ovat tätä nykyä joutuneet kovan koettelemuksen alaisiksi. Mutta tahtoessamme edellä kaiken säilyttää kansallisen olemuksemme, emme saa unohtaa, että olemme melkoisessa määrin riippuvaisia mahtavan naapurikansan ystävällisistä tunteista ja kentiesi vielä enemmän yhteisen hallitsijan suosiollisesta mielestä."
(J.K. Paasikiven muistelmia sortovuosilta I.)