Kirje Helsingistä: suurlakkokatsaus.
Tämän vihon myöhästyminen johtuu, niinkuin jokainen ymmärtää, siitä yleisestä kaikkien töiden seisauksesta koko maassamme, joka alkoi juuri kun tämä vihko oli valmistu- massa.
Lakko on meidän aikojemme keksimä keino käydä sotaa oikeuksien ja etujen saavuttamiseksi - sotaa, joka tapahtuu tai jonka ainakin pitäisi tapahtua ilman verenvuodatusta ja periaatteellisesti passiivisin keinoin, ilman aseellista voimaa.
Koko n.s. passiivinen vastarinta ei oikeastaan ole mitään muuta kuin lakkoa. Kun maassamme tahdottiin saattaa voimaan ilman eduskunnan suostumusta syntynyttä ase- velvollisuuslakia, niin niillä, jotka tahtoivat saada tämän kumotuksi, ei ollut muuta keinoa kuin asettua lakkokannalle sen suhteen; nuorukaisia jäi pois kutsunnoista, virkamiehiä oli, jotka eivät myötävaikuttaneet asetuksen toimeenpanoon j.n.e. Tämä lakko epäonnistui suureksi osaksi; kansassamme oli mahtava puolue, joka ei sitä kannattanut, ja lakon onnis- tumisen ensimmäisenä ehtona on yksimielisyys. Se teki kuitenkin sekin osaltaan tehtävänsä: se oli osoituksena kansan tyytymättömyydestä ja alistumattomuudesta. Se on kieltämättä osaltaan vaikuttanut siihen, että l901:n vuoden asevelvollisuuslaki, jota ei koskaan ole voitu toteuttaa kuin pienessä määrässä, on lopullisesti kuollut, jota vastoin, jos siihen olisi alistuttu, ei olisi suotuisissakaan oloissa ollut toivoa sen kumoamisesta.
Mutta kerrassaan suurenmoinen on semmoinen passiivisen vastarinnan ilmaus, joka esiintyy yleislakon muodossa. Koko- nainen kansa luopuu tavallisista jokapäiväisistä töistään, seisauttaa kokonaan elämän tavallisen kulun vaatiakseen vapauttaan ja oikeuttaan, päättäen olla taistelusta luopu- matta, ennenkuin se on voitettu! Sanottakoon että meidän suurlakkomme on pienenä osana niistä maailmanhisto- riallisista tapahtumista, jotka viimepäivinä ovat Venäjästä tehneet konstitutsionaalisen, parlamentaarisen valtion. Mutta meidän täytyy joka tapauksessa sanoa, että Suomen kansa näinä päivinä itse voimakkaasti tarttui kohtalojensa ohjaksiin: tämä liike ei ollut vain myötätuntoisuuden osoi- tusta Venäjän vapaudenharrastukselle, vaan samalla myös selvä ilmaus siitä, että Suomen kansa itse tahtoi kansana elää ja panna vastalauseensa laittomia oloja vastaan. Ja tämä mielipiteenilmaus pantiin täällä toimeen vielä johdon- mukaisemmin ja järjestyneemmin kuin Venäjällä, jos kohta- kin sen menestymisen ehtona oli, että lakko samaan aikaan vallitsi Venäjällä.
Me olemme jokainen näinä päivinä epäilemättä paljon oppi- neet, olemme nähneet kokonaan uusia, meille ennen tunte- mattomia ominaisuuksia kansassamme. Me olemme olleet siinä ajatuksessa, että me suomalaiset olemme tuntuvasti nahjusmaisuuteen taipuvaa väkeä: sen sijaan olemme nähneet että kansamme, sen alimmat kerrokset etupäässä ovat kykenevät nopeaan ja päättäväiseen toimintaan - nämähän kerrokset ne juuri aloittivat lakon, johon yläluo- kallamme yksinään ei olisi ollut kyllin päättäväisyyttä eikä voimaa. Me olemme kenties luulleet, ettemme me itse omin ohjimme kykene järjestäytymään: me olemme nähneet että meidän työväestömme kykenee organiseerautumaan ja myös pitämään yllä järjestystä mitä erinomaisimmalla tavalla. Ja samalla jokainen, joka kenties sitä ei ennen ollut ajatellut, tuli selvästi näkemään ja tuntemaan, kuinka monen palvelevan veljen: apua, kuinka paljon keskinäistä palvelusta ja yhteis- työtä me todella kaikki tarvitsemme, jotta elämämme kulkisi säännöllistä kulkuaan. Vaikka lakko ei koskenut välttämättö- mimpiä tarpeitamme: ruokaa ja vettä, niin sittenkin jokainen tuli näkemään, miten 20:nnen vuosisadan elämä kaupunki- paikassa on kerrassaan mahdoton ilman lukemattomien eri voimien yhtymistä yhteistoimeen.
Meidän tulee lausua vilpitön tunnustuksemme Suomen työväestölle siitä, että sen tekemä lakko oli yksinomaan poliittinen, ensinkään sekoittamatta asiaan taloudellisia vaatimuksia, niinikään myös siitä, että se oikeana ajan- hetkenä, heti kun julistuskirja, joka täytti koko Suomen kansan yhteiset vaatimukset, oli julkaistu, lopetti lakon.
On monelta taholta sanottu, ettei työväestö saavuttanut mitään erikoisvaatimuksiaan, kaikki mitä saavutettiin joutui ainoastaan yläluokan hyväksi. Tämä puhe ei kuitenkaan ole totta. Jo sen johdosta että laillisuus jälleen tunnustettiin palautettavaksi - ja paljon perinpohjaisemmin kuin viimeksi koossa olleet valtiosäädyt olivat anoneet -, ja samalla kokoontumis- ja yhdistymisvapaus tunnustettiin, sen johdosta on työväellä niin äärettömän paljoa runsaampi tilaisuus kuin ennen joka taholla työskennellä aatteittensa puolesta ja vaatimuksiensa hyväksi. Mutta ei siinä kyllin: tämän lakon aikana, jos ei ennen, on jokaiselle kansalaiselle tässä maassa, jokaiselle "yläluokkalaisellekin" käynyt selväksi, että yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vaatimusta ei ole syytä eikä oikeutta vastustaa, ja tämä periaate on selvästi tunnustettu julistuskirjassakin. Mutta julistuskirja lupaa vielä enemmän: se avaa uran uudenaikaisen edus- kuntalaitoksen saamiseen, jommoisen saavuttamista vielä joku viikko sitten pidettiin miltei vain rohkeana unelmana - eduskuntalaitoksen, jolle hallitus on vastuunalainen. Hallituksen vastuunalaisuus yleisen äänioikeuden ohella on oleva kansan syvien rivien voimakkain turva.
Se mitä työväki tällä valtiollisella lakolla ei ole saavuttanut, on semmoista, joka ei edes ole ollut saavutettavissa ilman täydellistä vallankumousta. Kansalliskokouksen kokoon- kutsuminen säätämään maalle uusia perustuslakeja olisi ollut mahdollinen ainoastaan joko kokonaan syrjäyttämällä hallitsijanvallan ja väliaikaisen hallituksen valitsemisella, jommoista todella esitettiinkin, tai tunnustamalla hallitsijan itsevaltiuden. Edellinen vaihtopuoli oli mahdoton, jälkim- mäinen taas jyrkässä ristiriidassa koko sen kannan kanssa, jolle Suomen kansa on asettunut oikeustaistelussaan näiden viimeksikuluneiden vuosien aikana ja joka sai selvimmän ilmauksensa suuressa adressissa 1899.
Haihtukoon nyt tämmöisenä suurena historiallisena hetkenä kansalaisten mielistä katkeruus ja epäluottamus. Poistukoon mielistä kaikkien liiallisuuksien, tapahtuneiden yli oikeiden rajojen siirtymisten muisto. Mutta jääköön mieliimme hälventämättömäksi ainoastaan sen suuren valtavan yksimielisyyden muisto, jolla koko kansa nousi vaatimaan vapautta ja oikeutta. Olkoon meille kaikille selvänä, että astuminen kehityksen - ei kumouksen - tietä saavutetun vapauden toteuttamiseksi ja vahvisvistamiseksi on nyt Suomen kansalle mahdollinen. Että tämän tien käyminen on todella oleva kansallemme mahdollinen, siihen mielestäni kaikkien mustien enteiden uhallakin antaa toivoa se tosiasia, että suuri vapaustaistelu täällä suoritettiin niin erin- omaisessa järjestyksessä, ihmishenkiä ja yksityisomaisuutta loukkaamatta. Mutta kaikki tämä runsas kehityksen työ ei ole menestyvä muulla ehdolla, kuin että ryhdytään yhteistyöhön yhteisvoimin.
Yleislakon lopun jälkeisenä päivänä 7.X.05.
Spectator
(Valvoja 10/1905.)