Lauri Ingman: Onko kansankirkkomme erotettava valtiosta?
Kysymys kirkon eroittamisesta valtiosta on meillä yht'äkkiä joutunut päiväjärjestykseen. On kyllä ennenkin ollut kirkon vihamiehiä, joille kirkon vaikutus kansaamme on ollut vastenmielinen, ja jotka sentähden olisivat suoneet, että valtio supistaisi kirkon vaikutuksen niin ahtaisiin puitteisiin kuin mahdollista. On toiselta puolen kirkon ystäväin piirissä ollut niitä, jotka ovat elävästi tunteneet, että läheinen yhteys valtion kanssa enemmän kuin yhdessä suhteessa tekee kirkolle vaikeaksi, ehkä suorastaan mahdottomaksikin, toiminnassaan kaikin puolin toteuttaa omia periaatteitaan s.o. kristinuskoa. Mutta kirkon vihamiehet eivät viime aikoihin asti ole voineet toivoa mitään suurempaa kannatus- ta niin pitkälle menevälle vaatimukselle, kuin että kirkko ja valtio kokonaan eroitettaisiin, ja kirkon ystävät taasen ovat arvelleet, että heidän huomaamansa ja huomauttamansa epäkohdat olisivat autettavissa yksityiskohtaisilla parannuk- silla lainsäädännön alalla, ilman että tarvitsisi kokonaan hajoittaa sitä perustusta, mille kirkon suhde valtioon meillä on rakennettu.
Suurlakko ja sen aikana esitetyt aatteet saivat tälläkin alalla aikaan tärkeän käänteen. Tunnettua on, että silloin monin paikoin, enimmäkseen sosiaali-demokraattein vaikutuksesta, kansankokouksissa julistettiin kirkon ja valtion ero. Semmoi- sinaan tuollaiset julistukset eivät tietysti merkinneet paljoa- kaan, mutta suurella painolla esitetty aate jäi kytemään ihmisten mielissä. Senpätähden onkin nähty, että suurlakon jälkeen kysymystä kirkon eroittamisesta valtiosta on innok- kaasti pohdittu mitä erilaisimmissa piireissä. Helppo näyttää ratkaisu olleen siellä, missä on oltu kirkolle ja kristinuskolle vihamielisellä kannalla. Näyttää siltä kuin pidettäisiin tällaisissa piireissä selviönä, että kirkon vaikutus heikkenee, jos valtio lakkaa tukemasta ja kannattamasta sitä, ja sen- tähden on epäilyksittä otettu ohjelmaan vaatimus: kirkko ja valtio erilleen! Mutta näyttää siltä kuin kirkon ystäväinkin piirissä, vaikka siellä tietysti on lähdetty vallan vastakkai- sista premisseistä, monasti olisi tultu samaan loppu- tulokseen. Niinpä on sanomalehdissä ollut luettavana kertomuksia sekä pappeinkokouksista että pappein ja maallikkojen yhdessä pitämistä kokouksista, joissa neuvotte- lujen tulos on ollut se, että kirkolle olisi suotavinta, että se pääsisi erilleen valtiosta.
Näin ollen näyttää siis todella aika olevan valmis tämän suuremmoisen muutoksen - etten sanoisi mullistuksen - toimeenpanoa varten. Kirkon vihamiehet ja ystävät kerran- kin yksimielisesti kannattavat suurta kirkollista reformia. Kuitenkin on olemassa eräs seikka, joka herättää epäilyk siä. Niistä lukuisista lausunnoista, jotka jo ovat olleet nähtävinä tässä kysymyksessä, en hakemallakaan ole löytänyt ainoa- takaan, jossa edes vähänkään perusteellisemmin olisi esitetty, mitä tuo vaatimus, kirkon ja valtion ero, todella sisältää. Toisin sanoin, en ole nähnyt selontekoa siitä, mitkä ne yhdyssiteet ovat, jotka nyt meillä kiinnittävät kirkon ja valtion toisiinsa, ja jotka siis olisivat katkaistavat. Ennenkuin se asia on täysin selvillä, ei ainakaan kirkon ystävien piirissä pitäisi voida tätä asiaa vakavasti punnitakaan, sillä semmoi- senaan on huuto: "kirkko erilleen valtiosta!" paljaastaan yksi niitä tyhjänpäiväisiä lausetapoja, joiden ympäri ihmiset ryhmittyvät punnitsematta mitä ne merkitsevät. Tässä on kuitenkin siksi tärkeä ja kansallemme arvaamattoman kallis asia kyseessä, ettei kukaan kirkon ystävä saa liittyä toista tai toista tunnuslausetta kannattamaan tietämättä mitä hän sen kautta tekee.
Pyydän seuraavassa kiinnittää huomiota niihin peruskohtiin, joissa valtion ja ev.-luterilaisen kansankirkkomme läheinen yhteys nykyään meillä tulee ilmi. Aine on siksi rikas, että minun on tässä pakko supistaa esitykseni välttämättömim- pään. Toivon kuitenkin, että Iyhytkin esitys voi tarjota jonkinlaisen todellisen pohjan keskustelulle kirkon ja valtion eroittamisesta.
Mitä tässä edellä olen esittänyt pyydän koota seuraaviin ponsiin:
I. Nykyään lähinnä tarpeelliset lainsäädäntötoimenpiteet, joiden kautta
a) eriuskolaislaki laajennetaan siten, että jokainen, joka uskonsa vuoksi haluaa erota ev.-luterilaisesta kirkosta, esteettömästi voi sen tehdä
b) avioliittolainsäädännön alalla saadaan aikaan sellainen uudistus, että ne, jotka eivät tahdo solmia avioliittoansa kirkollisten viranomaisten edessä, voivat tehdä sen yksin- omaan siviiliviranomaisen edessä, mikäli ei se uskontokunta, johon he kuuluvat, pane sille esteitä;
c) kirkollistaloudellisella alalla saadaan aikaan pappis- palkkojen suurempi tasoittaminen, ylen suurten pappis- virkatalojen parempi käyttäminen sekä eläkelaitoksen perustaminen täysinpalvelleita pappeja varten;
ovat pikimmin ja parhaiten toteutettavissa kukin erikseen, eivätkä siis ole kytkettävät yhteen laajaperäisen ja erittäin vaikeasti ratkaistun kysymyksen kanssa ev.-luterilaisen kirkon täydellisestä erottamisesta valtiosta.
II. Ev.-luterilaisen kansankirkkomme erottaminen valtiosta tuottaisi tällä hetkellä toimeenpantuna kansallemme korvaamattoman vahingon, koska ei ole olemassa valmistuk- siakaan suunnitelmaa varten, miten
a) oppi- ja kansakoulujen eron kautta menetetty uskonnon- opetus kirkon puolelta olisi korvattava;
b) pappeja olisi valmistettava ev.-luterilaiselle kirkolle, kun valtio lakkaisi valmistamasta niitä yliopistossa;
c) miten kirkon toimintaa varten tarpeellinen taloudellinen pohja olisi hankittava.
(Vartija 1906.)