Carl Niklas Keckman syntyi 25.6. 1793 Oulussa ja kuoli 9.5. 1838 Helsingissä. Vanhemmat: kauppaneuvos Lars Henrik K. ja Helena Schulin, jonka edellisestä avioliitosta syntyi F. M. Franzén.
Keckman vihittiin tohtoriksi (maisteriksi) 1815 ja hänestä tuli samana vuonna amanuenssi yliopiston kirjastoon. Yhdessä toisten pohjoispohjalaisten kanssa hän harrasti suomen kieltä. Arwidsson, Sjögren ja Ehrström olivat hänen ystäviään. Keckmanin laatima 700-numeroinen luettelo Förteckning å härtills vetterligen tryckta Finska Skrifter (1821) oli ensimmäinen suomalaisen kirjallisuuden bibliografia.
Keckman toimitti Reinhold von Beckerin ja Karl Hällforsin kanssa Turun ViikkoSanomia vuosina 1822-1823. Hän avusti myös Z. Topelius vanhempaa Suomen kansan vanhojen runojen toimittamisessa. Keckmanin keräämä aineisto oli sittemmin Lännrotin apuna tämän tehdessä omaa sanakirjaansa.
Helsingin yliopistoon perustettiin suomen kielen lehtorin virka vuonna 1828 ja Keckman valittiin sen hoitajaksi seuraavana vuonna. Tätä varten hän kirjoitti tutkielman De formis conjugationum in lingua Fennica meditationes, jossa selvitti suomenkielen passiivin luonnetta. Opetuksessa Keckman käytti Frosteruksen Hyödyllistä huvitusta ja Lönnrotin Kalevalaa.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustava kokous pidettiin 16.2. 1831 Keckmanin asunnossa. Hän oli seuran ensimmäinen Iyhytaikainen puheenjohtaja ja toimi sitten sen sihteerinä kuolemaansa saakka. Seuran ensimmäisenä julkaisuna ilmestyi 1834 Keckmanin tekemä suomennos Kultala J. H. D. Zschocken kirjasta Das Goldmacherdorff. Käännöstä pidettiin suorastaan käänteentekevänä suomen kirjakielen kehitykselle.
Keckmanin kirjallinen tuotanto jäi vähäiseksi. Hänen suomen kieltä, sukukieliä ja kansanrunoutta koskevat muistiinpanonsa jäivät SKS:n arkistoon.
Kuoli naimattomana.