Urho Kaleva Kekkonen syntyi 3.9. 1900 Pielavedellä ja kuoli 31.8. 1986 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Juho Kekkonen ja Emilia Pylvänäinen.
Kekkonen vihittiin Sylvi Salome Uinon kanssa vuonna 1926.
Kekkonen toimi Maalaiskuntain liiton lakimiehenä vuosina 1927-1931 ja maatalousministeriön nuorempana hallitussihteerinä vuosina 1933-1936.
Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana Kekkonen toimi vuodesta 1932 ja Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana vuodesta 1938.
Kekkonen oli maalaisliiton kansanedustaja vuodesta 1936. Hän toimi oikeusministerinä vuosina 1936-1937 ja sisäasiainministerinä vuosina 1937-1939.
Kekkonen oli siirtoväen huollon keskuksen johtajana vuosina 1940-1943. Kekkonen toimi oikeusministerinä vuosina 1944-1946.
Maalaisliitto asetti Kekkosen ehdokkakseen vuoden 1950 presidentinvaaleissa. J.K. Paasikivi tuli uudelleen valituksi, mutta Kekkosesta tuli uuden hallituksen pääministeri. Tämän jälkeen hän oli ministerinä kuusi vuotta lähes yhtäjaksoisesti.
Kekkonen valittiin tasavallan presidentiksi vuonna 1956 lähinnä maalaisliiton ja kansandemokraattien äänin. Heti ensimmäisenä presidenttikautenaan hän joutui huomattavien sisäja ulkopoliittisten ongelmien eteen. Sisäpoliittisista ongelmista mainittavimpia olivat vuoden 1956 yleislakko ja maan ulkopoliittiseen linjaan kohdistuvan arvostelun voimistuminen.
Ulkopoliittisia ongelmia Kekkoselle muodostivat vuoden 1958 ns. yöpakkaset ja vuoden 1961 noottikriisi. Kekkosen onnistui kuitenkin selviytyä näistä kriiseistä.
Vuosien mittaan Kekkonen sai kokea edustamansa ulkopolitiikan niin kutsutun Paasikiven-Kekkosen linjan tulevan yhä yleisemmin hyväksytyksi Suomen kansan keskuudessa. Kekkonen valittiin vuosina 1962 ja 1968 uudelleen presidentiksi ylivoimaisella ääntenenemmistöllä. Henkilökohtaisella arvovallallaan hänen onnistui myös saada Suomelle paljon näkyvämpi ja aktiivisempi sija kansainvälisessä politiikassa kuin maan voimavarat ja väkiluku olisivat edellyttäneet. Jälkimmäisellä presidenttikaudella vuonna 1973 Suomi mm. assosioitui Euroopan talousyhteisön (EEC:n) kanssa.
Kekkosen uudelleen valinnan vuonna 1974 neljäksi vuodeksi turvasi erityinen poikkeuslaki. Tälle presidenttikaudelle osuu yksi hänen huomattavimmista ulkopoliittisista saavutuksistaan: vuoden 1975 Euroopan turvallisuusja yhteistyökonferenssin järjestäminen Helsingissä.
Vuoden 1978 vaaleissa kaikkien pääpuolueiden rintama toi Kekkoselle voiton jo ensimmäisessä äänestyksessä 259 äänellä.
Heikkenevä terveys pakotti Kekkosen jäämään sairaslomalle 11.9. 1981 ja 26.10. 1981 hän luopui pysyvästi presidentin tehtävistä. Kekkonen asui viimeiset vuotensa kotonaan Helsingin Tamminiemessä.