Volter Adalbert Ericsson (myöhemmin Kilpi) syntyi 12.12. 1874 Kustavissa ja kuoli 13.6. 1939 Turussa. Hänen vanhempansa olivat merikapteeni David Ericsson ja Anna Lucina Abrahamsson.
Volter Kilpi valmistui filosofian kandidaatiksi 1900 ja työskenteli sen jälkeen Helsingin yliopiston kirjastossa.
Kilpi oli nuoruudentuotannossaan uusromantikko ja ensimmäinen suomalainen kirjailija, jonka tuotannossa oli havaittavissa Nietzschen filosofian vaikutusta. Vuosisadan alussa hän julkaisi teokset "Bathseba" (1900), "Parsifal" sekä "Ihmisestä ja elämästä" (1902) ja "Antinous" (1903).
Vuosia vaiettuaan Kilpi julkaisi kirjat "Kansallista itsetutkistelua" (1917) ja "Tulevaisuuden edessä" (1918). Näissä hän esiintyi suomalaisen kulttuurielämän kielellisen hajaannuksen arvostelijana. Tämän jälkeen hän työskenteli Turun kaupunginkirjastossa ja Turun yliopiston kirjastossa.
Merkittävimmät teoksensa Kilpi loi 1930luvulla. Proustin ja Joycen modernismista vaikutteita saaneessa sarjassa ilmestyivät "Alastalon salissa" (1933), "Pitäjän pienempiä" (1934) ja "Kirkolle" (1937). Niissä nykyisyys ja menneisyys ovat läsnä toisiinsa kietoutuneina. Kirjailijan verkkainen ja polveileva tyyli hämmensi erikoisuudellaan, mutta teoksissa nousevat esille eloisat ja humoristiset henkilökuvat saariston ihmisistä.