Gunnar Landtman syntyi 6.5. 1878 Helsingissä ja kuoli siellä 30.10. 1940. Hänen vanhempansa olivat ylikasööri Ivar Alfred Landtman ja Maria Ulrika Eleonora Stenius.
Landtman oli Edvard Westermarckin oppilas. Hän opiskeli sosiologiaa Englannissa vuosina 1903-1908. Hän valmistui filosofian lisensiaatiksi vuonna 1905 ja hänet nimitettiin sosiologian dosentiksi Helsingin yliopistoon vuonna 1910.
Landtman teki vuosina 1910-1912 matkan Uuteen Guineaan, missä hän tutki kiwaipapualaisten henkistä ja aineellista elämää. Vuosina 1912-1913 hän työskenteli jälleen Englannissa.
Landtmanin teoksista on manittava mm. "Nya Guinea färden" (1913), "Samhällsklassernas uppkomst" (1916) "The Folk-tales of the Kiwai Papuans" (1917), Kulturens ursprungsformer (1918) "Inledning till det filosofiska tänkandet" (1920), "Immanuel Kant" (1922) ja "Ett sagoland och dess infödingar" (1931).
Landtman oli ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana vuosina 1922-1923.
Hänet nimitettiin sosiologian ylimääräiseksi professoriksi vuonna 1927.