Carl Fredrik August Langhoff syntyi
14.2. 1856 Heinolassa ja kuoli 18.11. 1929 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat apteekkari Fredrik Wilhelm Langhoff ja Charlotta Wilhelmina Lucander.
Langhoff valmistui Haminan kadettikoulusta ja otti Ismailovin kaartin mukana osaa Turkin sotaan vuosina 1877-1878. Langhoff päätti Pietarin yleisesikunta-akatemian kurssin vuonna 1884 ja palveli Venäjän yleisesikunnassa vuoteen 1890, jolloin hänestä tuli Suomen sotaväen päällikköhallitukseen adjutantti.
Langhoff oli vuosina 1891-1894 pääesikunnan sotatieteellisen komitean sihteerinä
ja vuosina 1894-1896 Uudenmaan tarkkaampuja pataljoonan komentajana sekä vuosina 1896-1897 Suomen sotaväen esikuntapäällikkönä. Vuosina 1897-1899 Langhoff oli Suomen kaartin komentajana ja vuosina 1899-1904 Semenovin kaartinrykmentin komentajana sekä 1. kaartin jalkaväkiprikaatin komentajana vuosina 1904-1906.
Suurlakon jälkeen helmikuussa 1906 kenraalimajuri Langhoff nimitettiin Suomen ministerivaltiosihteeriksi. Hän oli hyvissä väleissä Mechelinin ja Hjeltin senaattien kanssa.
Vuoden 1909 jälkeen tilanne muuttui, kun Markovin senaatti nimitettiin ja F.A. Seyn tuli Suomen kenraalikuvernööriksi. Langhoff esitti useaan kertaan hallitsijalle Seynin erottamista.
Langhoff sai lykätyksi Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjien yhdistämisen Venäjään. Hän erosi huomatessaan asemansa kestämättömäksi alkuvuodesta 1913, kun venäläinen tuomioistuin oli tuominnut yhdenvertaisuuslain vastustamisen johdosta vankeuteen joukon Viipurin hovioikeuden jäseniä. Samalla Langhoff erosi Helsingin yliopiston vt. kanslerin toimesta.
Langhoff korotettiin vapaaherraksi vuonna 1911 ja erotessaan vuonna 1913 hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi.
Sisällissodan aikana Langhoff toimi sotasairaaloiden tarkastajana. Toimintaansa ministerivaltiosihteerinä hän kuvasi teoksessa "Sju år såsom Finlands representant inför tronen I-III" (1922-1923).