Joel Lehtonen syntyi 27.11. 1881 Säämingissä ja kuoli 20.11. 1934 Huopalahdessa Helsingin lähellä. Hänen äitinsä oli Karoliina Heikarainen ja kasvatusäitinsä pastorinrouva Augusta Cecilia Wallenius.
Lehtonen pääsi ylioppilaaksi vuonna 1901. Hän toimi jonkin aikaa sanomalehtimiehenä ja ryhtyi sitten vapaaksi kirjailijaksi. Lehtonen aloitti kirjailijantoimintansa romaaneilla "Paholaisen viulu" (1904) ja "Villi" (1905).
Lehtonen matkusteli mm. Italiassa ja Sveitsissä vuosina 1907-1908 sekä Ranskassa vuonna 1911. Matkavaikutelmista kertovat kokoelmat "Myrtti ja alppiruusu" (1911) ja "Punainen mylly" (1913).
Lehtosen voimakkaimpaan luomiskauteen kuuluvat mm. teokset "Kerran kesällä" (1917), "Kuolleet omenapuut" (1918), "Putkinotko I-II" (1919-1920), "Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki" (1922), "Sorron lapset" (1923), "Punainen mies" (1925), "Lintukoto" (1929) ja "Henkien taistelu" (1933).
Lehtosen kootut teokset I-VIII ilmestyivät vuosina 1931-1935.