Elias Lönnrot syntyi 9.4. 1802 Sammatissa
ja kuoli 19.3. 1884 samassa pitäjässä. Vanhemmat: räätäli Fredrik Johan L. ja Ulrika Wahlberg.
Lönnrotin koti oli köyhä. Hän pääsi silti Tammisaaren pedagogioon ja kävi vuosina 1816-18 Turun katedraalikoulua. Parin vuoden keskeytyksen jälkeen hän siirtyi Porvoon lukioon, mistä muutti edelleen apteekkioppilaaksi Hämeenlinnaan. Lönnrot tuli ylioppilaaksi yksityisoppilaana. Kesät hän vietti kotiopettajana professori J. A. Törngrenin kodissa Vesilahden Laukossa.
Lönnrot valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1827 tutkimuksella De Väinämöine, priscorum Fennorum numine I, jossa hän pyrki valaisemaan Väinämöisen persoonaa ja toimintaa. Keväällä 1828 Lönnrot Iähti pitkälle runonkeräysmatkalle, joka ulottui Hämeestä Savon halki Suomen Karjalaan. Hän sai Itä-Suomesta runsaasti runoja. Osan saalistaan Lönnrot julkaisi 1829-31 neljänä Kantele-nimisenä vihkona.
Lönnrot valmistui lääketiteen kandikaatiksi vuonna 1830 ja lisensiaatiksi 1832. Hän julkaisi väitöskirjan Om finnarnas magiska medicin ja sai tohtorin arvon saman vuoden promootiossa.
Vuonna 1833 Lönnrot määrättiin Kajaaniin piirilääkäriksi. Täällä hän taisteli ankaraa lavantautiepidemiaa vastaan ja sairastui itsekin pahasti. Kansaa auttaakseen hän julkaisi myöhemmin kirjasen Suomalaisen talonpojan Koti-Lääkäri.
Lönnrot oli keväällä 1831 perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa ja toimi sen ensimmäisenä sihteerinä. Syksyllä 1833 hän lähti ensimmäiselle matkalleen itärajan taakse. Vuonnisen kylässä hän tapasi mm. Ontrei Malisen, joka tunsi eheän Sampojakson.
Lönnrot päätti liittää kaikki kertovat runot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, Homeroksen runojen tapaiseksi eepokseksi. Niin syntyi vuosien 1833-34 vaihteessa 5052-säkeinen eepos, ns. Alku-Kalevala. Lönnrot halusi vielä tavata Vienan Karjalan Latvajärven kuuluisan laulajan Arhippa Perttusen ja saikin arvokasta runoainesta. Lönnrot muokkasi kokoelman kokonaan uudelleen ja laajensi sen yli kaksinkertaiseksi. Runoelma käsitti nyt 32 runoa ja 12078 säettä. Nimeksi tuli "Kalevala taikka Vanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista".
Lönnrot oli 1835 laajalla keruumatkalla rajan takana ja seuraavina vuosina Vienan Karjalassa ja Lapissa. Keväällä 1840 hän sai kokoon Kantelettaren. Se sisälsi yli 600 Iyyrillistä ja lyyrillis-eepillistä runoa. Vuonna 1842 ilmestyivät vielä Suomen kansan sananlaskuja ja vuonna 1844 Suomen kansan arvoituksia.
Vuonna 1835 Lönnrot perusti Mehiläinennimisen aikakauskirjan, ensimmäisen suomen kielellä. Se sisälsi kansanrunoutta, kirjoituksia eri tiedon aloilta ja liitteessään kokonaisia suomennettuja historianteoksia, mm. J. F. Cajanin alkuperäisen Suomen historian.
Vuonna 1841 Lönnrot aloitti suomalaisruotsalaisen sanakirjan laatimisen. Muut työt tulivat kuitenkin esteeksi. Samaan aikaan hän valmisteli päätyönään uutta painosta Kalevalasta. Se valmistui 1849 ja vuosien mittaan tästä painoksesta tuli "varsinainen" Kalevala. Samana vuonna Lönnrot palasi lääkärintoimeensa, mutta toimitti sivutyönä Oulun Viikko-Sanomia.
1852 Lönnrot nimitettiin yliopiston suomen kielien professorin virkaan. Tämän työn ohessa hän käänsi paljon tietoteoksia ja vakiinnutti näin suomen kielen muotoja.
Lönnrot ei ottanut osaa suomalaisuustaisteluun, mutta kannatti asiaa. Vuonna 1862 hän esitti valtion komiteassa, että virkamiehet olisi velvoitettava käyttämään heti suomea.
Lönnrot erosi professorinvirastaan 1862 ja muutti Sammattiin.Hän julkaisi vielä kymmenkunta virsikokoelmaa. Täällä
syntyi myös suuri Suomalais-ruotsalainen sanakirja. Viime vuosinaan Lönnrot julkaisi mm. Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (1880) ja alkoi toimittaa Kantelettaren uutta laitosta. Hän toimi Sammatissa pappina ja lääkärinä.
Testamentissaan hän määräsi suurimman osan omaisuudestaan emäntäkoulun perustamiseen. Hänen kirjallisen perintönsä sai Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Lönnrotin syntymäkoti, Paikkarin torppa Sammatissa, julistettiin ensimmäiseksi kansalliseksi muistomerkiksi.
Puoliso vuodesta 1849 Maria Piponius (kuoli 1868).