Nikolai Aleksandrovitsh syntyi 18.5. 1868 Pietarissa ja kuoli 17.7. 1918 Jekaterinburgissa. Hänen vanhempansa olivat keisari Aleksanteri III ja Maria Feodorovna, syntyisin Tanskan prinsessa Dagmar.
Nikolai Aleksandrovitsh tuli Venäjän hallitsijaksi 1.11. 1894 isänsä kuoleman jälkeen. Nikolai II vahvisti Suomen perustuslait edeltäjiensä tavoin noustessaan valtaistuimelle. Kruunajaiset pidettiin Moskovassa 20.5. 1896. Niihin osallistui myös suuri joukko suomalaisia.
Elokuussa 1898 Nikolai II kehotti valtoja panemaan toimeen yhteisen neuvottelun sotavarustusten supistamisesta. Seuraavana vuonna kokoontuikin Haagin ensimmäinen rauhankonferenssi.
Nikolai II nimitti vuonna 1898 kenraali Bobrikovin Suomen kenraalikuvernööriksi. Seuraavana vuonna julkaistu helmikuun manifesti ulotti itsevaltiuden erityisesti lainsäädännössä Suomeenkin. Taustalla oli pyrkimys vahvistaa valtakuntaa ja sen sotavoimaa yhdenmukaistamalla ja nykyaikaistamalla hallintoa. Suomen erillisasema nähtiin tässä suhteessa ongelmana ja suomalaisten lojaalisuutta epäiltiin.
Venäjä joutui vuonna 1904 sotaan Japanin kanssa. Samalla alkoivat yhteiskunnalliset levottomuudet koko valtakunnassa. Kenraalikuvernööri Bobrikovin kesäkuussa 1904 tapahtuneen murhan jälkeen sortotoimenpiteitä lievennettiin, ja suurlakon johdosta Nikolai II lupasii 4.11. 1905 palauttaa lailliset olot Suomeen.
Kun vallankumouksen uhka oli Venäjällä helpottunut, politiikka tiukkeni jälleen ja ns. toinen sortokausi alkoi Suomessa vuoden 1909 tienoilla.
Vuonna 1914 puhjenneessa maailmansodassa Venäjällä oli suuria vastoinkäymisiä. Tyytymättömyys huonoon sisäiseen hallintoon kasvoi ja lakkoja esiintyi kaikkialla. Maaliskuussa 1917 tapahtui vallankumous, jonka vyöryä Nikolai II turhaan koetti estää lupaamalla valtakunnalle perustuslain; hänen oli 15.3. luovuttava kruunusta.
Keisari puolisoineen ja lapsineen kuljetettiin Siperiaan, jossa heidät bolsevikkien määräyksestä surmattiin heinäkuussa 1918.
Keisariperheen jääneet haudattiin vuonna 1998 uudelleen Pietariin.