Anders Johan Sjögren syntyi 8.5. 1794 Iitissä ja kuoli 18.1. 1855 Pietarissa. Vanhemmat: suutari Mikael S. ja Kaarina Arvidintytär.
Valmistuttuaan Turun Akatemiasta 1819 Sjgren lähti Pietariin tutkimaan Venäjän historiaa. Hän toimi siellä kotiopettajana ja oli kreivi Rumjantsevin kirjastonhoitajana. Tämän tuella Sjögren lähti Tiedeakatemian tutkimusmatkalle Pohjois-Venäjälle.
Sjögren teki akatemialle laajan tutkimuksen pohjoisten kansojen oloista. Vuonna 1834 hänestä tuli Akatemian kirjaston ulkomaisen osaston päällikkö ja 1844 hänet nimitettiin varsinaiseksi akateemikoksi ja seuraavana vuonna akatemian kansatieteellisen museon johtajaksi. Sjögren aaateloitiin vuonna 1845 ja hän sai valtioneuvoksen arvon. Hän sai tutkimuksistaan Ranskan Akatemian suuren Volneyn palkinnon 1846.
Sjögren loi teorian suomalais-ugrilaisesta kielija kansasukulaisuudesta, joka pian yleisesti hyväksyttiin ja josta tuli keskeinen osa suomalaista identiteettiä. Hän järjesti tieteellisen seuraajansa M.A. Castrénin Siperianmatkan vuonna 1845.
Sjögren joutui poliittiseeen epäsuosioon, kun hänen todettiin käyttäneen asemaansa neuvoakseen suomalaisia näiden Venäjänsuhteissa. Omaelämänkerrassaan Tutkijan tieni (1955) Sjögren kertoo miten hänen tehtävänsä oli lukea kiellettyjä kirjoja ja raportoida niistä, jotta venäläinen ylimystö tietäisi mitä Euroopassa tapahtuu.
Sjögrenin kootut teokset julkaistiin saksaksi vuonna 1861.
Puoliso vuodesta 1832 Gustafva Sofia Laurell (kuoli 1880).
Sjögren kuoli "väärään aikaan väärässä paikassa". Hänet unohdettiin, koska loi uransa Venäjällä ja menetti arvostuksensa Suomessa. Hän ei ollut Snellmanin mukaan edes "suomalainen". Sjögren oli kuitenkin tunnetuin suomalainen tiedemies ja tärkeä vaikuttaja Suomessa, missä hän vieraili säännöllisesti vaikka asuikin Pietarissa.
Hänen päiväkirjansa "Ephemerider" on tallessa mutta julkaisematta.