Bjørnsterne Martinius Bjørnsson syntyi
8.12. 1837 Kviknessä Østerdalissa ja kuoli 26.4. 1910.
Bjørnson tutustui opiskeluaikanaan mm. Henrik Ibseniin. Bjørnson julkaisi ensimmäisen näytelmänsä vuonna 1856, jonka jälkeen hän muutti Kööpenhaminaan.
Bjørnsonin teoksia suomennettiin jo varhain: "Iloinen poika" (1862) ja "Kalatyttö" (1869). Muita hänen elinaikanaan suomennettuja teoksia ovat "Arne", "Konkurssi", "Päivärinteen Synnöve", "Leonarda", "Maria Stuart Skotlannissa", "Manghild", "Yli voimain", "Jumalan teillä" ja "Mary".
Bjørnson sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1903. Bjørnsonin luomissa tuntee omituista valtaavaa, tulvivaa elonrunsautta, niissä on jotakin sytyttävää, elämään uskovaa, vauhdikasta, hän on etupäässä herättäjä, terästäjä.
Sama mahdikkuuden, sytyttävyyden leima, mikä on henkenä Bjørnsonin kirjallisessa tuotannossa, on myöskin ollut hänen valtiollisen toimintansa tunnusmerkkinä. Norjassa hän on ollut vasemmistolaispuolueen ja Norjan itsenäisyysasian innostavimpia johtajia.
Yleensä Bjørnsonin syttyvä ritarillinen luonne on saanut hänet, missä vain yleisinhimillisiä näkökohtia on kysymyksessä ollut, pelotta ja palavasti astumaan sorretun oikeuden puolustajaksi. Dreyfus-asiassa hän kirjoitti säkenöiviä artikkeleita, ja meidänkin maamme saa kiittää häntä monesta leimuavasta kirjoituksesta, jolla hän on Euroopan edessä puolustanut oikeuttamme. Rauhanasian innokas esitaistelija hän on ollut.
(Tietosanakirja, 1909.)