Pehr Evind Svinhufvud syntyi 15.12. 1861 Sääksmäellä ja kuoli 29.2. 1944 Luumäellä. Hänen vanhempansa olivat merikapteeni Pehr Gustaf Svinhufvud ja Olga von Becker.
Svinhufvud oli aatelissäädyn edustajana vuosien 1893, 1899 ja 1900 valtiopäivillä.
Svinhufvud nimitettiin vuonna 1901 Turun hovioikeuden asessoriksi. Hänet erotettiin vuonna 1903 yhdessä 15 muun jäsenen kanssa, kun hovioikeus oli kieltäytynyt tottelemasta senaatin käskyä.
Svinhufvud muutti tämän jälkeen Helsinkiin ja ryhtyi asianajajaksi. Hän liittyi kagaaliin ja oli Suurlakon aikana 1905 yksi porvarillisten johtomiehistä. Hänet nimitettiin Heinolan tuomiokunnan tuomariksi vuonna 1906.
Svinhufvud valittiin nuorsuomalaisen puolueen edustajaksi eduskuntaan vuonna 1907. Vuosina 1907-1912 hän toimi eduskunnan puhemiehenä.
Svinhufvud erotettiin vuonna 1914 tuomarinvirastaan, ja hänet vietiin Siperiaan, mistä hän pääsi palaamaan kotimaahan vuonna 1917.
Svinhufvud nimitettiin prokuraattoriksi ja vielä samana syksynä senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi.
Sisällissodan puhjettua tammikuussa 1918 Svinhufvud jäi Helsinkiin osan senaattia siirtyessä Vaasaan, mutta toiminnan käytyä mahdottomaksi oli hänen piilottauduttava. Svinhufvud pääsi 3.3. lähtemään Helsingistä Vaasaan. Senaatti palasi 3.5. Helsinkiin.
Eduskunta valitsi 18.5. 1918 Svinhufvudin Suomen valtionhoitajaksi. Saksan hävittyä sodan Svinhufvud erosi 12.12. valtionhoitajan toimesta.
Svinhufvud toimi Enso-Gutzeit Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1921-1931.
Svinhufvudista tuli pääministeri vuonna 1930 ja tasavallan presidentti seuraavana vuonna. Svinhufvud oli ehdokkaana vielä vuoden 1937 presidentinvaaleissa.
Svinhufvud vetäytyi viimeisiksi vuosikseen Luumäelle, missä hän omistautui maanviljelykselle ja ampumaurheilulle.