Nikolai Bobrikov syntyi 27.1. 1839 Strelnassa Venäjällä ja kuoli 17.6. 1904 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat salaneuvos Ivan Bobrikov ja Alexandra Seeland.
Bobrikov yleni nopeasti sotilasuralla ja hänestä tuli 1897 jalkaväen kenraali. Lisäksi hän oli valtakunnanneuvoston ja sotaneuvoston jäsen. Suomen kenraalikuvernööriksi hänet nimitettiin 29.8. 1898.
Bobrikovin myötävaikutuksella 15.2. 1899 julkaistiin manifesti, joka teki hallitsijanvallan Suomessa rajattomaksi. Bobrikovin tukena oli Suomen ministerivaltiosihteeriksi vuoden 1899 lopulla nimitetty venäläinen
V. von Plehwe.
Bobrikovin aikana laeille uskollisia virkamiehiä erotettiin ja venäläisiä nimitettiin tärkeille virkapaikoille, sensuuria kiristettiin, sanomalehtiä lakkautettiin, puhe-, yhdistymisja kokoontumisvapaus kumottiin ja venäjän kielen asemaa vahvistettiin.
Erityisesti suomalaisten ja Bobrikovin välejä kiristi 12.7. 1901 annettu "asevelvollisuuslaki", jolla Suomen oma sotaväki lakkautettiin ja jonka mukaan suomalaiset saattoivat joutua palvelemaan venäläisissä joukoissa. Huhtikuussa 1903 Bobrikov sai itselleen miltei täydellisen vallan. Tämän valtansa nojalla hän karkotti useita suomalaisia joko ulkomaille tai Venäjälle.
Apukamreeri Eugen Schauman ampui 16.6. 1904 Bobrikovin senaatintalon portaikossa. Bobrikov kuoli seuraavana päivänä.