Johan Fredrik Wallenius syntyi 14.8. 1765 Turussa ja kuoli 12.1. 1836 Helsingissä. Vanhemmat: professori Martin Johan W. ja Renata Frosterus.
Wallenius valmistui 1782 maisteriksi ja 1786 lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi. Hän toimi piirilääkärinä Hämeen ja Uudenmaan piirissä. Hän oli vuodesta 1799 Suomen Talousseuran sihteeri ja 1800 alkaen yliopiston lääketieteen apulainen.
Wallenius harrasti myös latinan kieltä ja runoutta. Julkaistuaan väitöskirjan De epigrammate hänet nimitettiin Porthanin jälkeen kaunopuheisuuden professorin virkaan. Hän julkaisi monta väitöskirjaa runouden ja puhetaidon alalta mm. De centonibus poeticis, De parodia, De parciore in hodierna quam in antiqua eloquentia affectuum usu ja De elocutione oratoris sacri.
Hänen muuta tuotantoaan ovat mm. kertomukset Mäntyharjun ja Nauvon pitäjistä, biografinen De fennis summos in philosophia honores ante conditam academiam Aboensem adeptis (1810-12) ja keskeneräiseksi jäänyt Finska adelns och ridderskapets historia (1827). Hän oli myös Yliopiston raha-ja mitalikokoelman esimies.
Walleniusta käytettiin monissa yliopistoa ja koululaitosta koskevissa komiteoissa, mutta juonikkuutensa vuoksi hän oli yliopistossa epäsuosittu. Filosofisessa tiedekunnassa ei uskallettu julkaista väitöskirjaa esittämättä sitä ensin Walleniukselle.
Vuosina 1810-14 ja 1828-36 hän oli Åbo Tidningarin toimittajana. Wallenius erosi virastaan 1826 ja oli vuodesta 1830 alkaen sensorina Turussa.
Hän sai kanslianeuvoksen arvon 1822.
Kuoli naimattomana.