Edvard Alexander Westermarck syntyi 20.11. 1862 Helsingissä ja kuoli 3.9. 1939 Tenholassa. Hänen vanhempansa olivat yliopistonkamreeri Nils Christian Westermarck ja Constance Maria Gustafva Blomqvist.
Westermarck valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1886 ja siirtyi sen jälkeen jatkamaan tutkimuksiaan Lontooseen, missä julkaisi kolme vuotta myöhemmin väitöskirjansa "The Origin of Human Marriage". Filosofian tohtorin arvon Westermarck sai Helsingin yliopistossa 1890, jolloin hänet nimitettiin myös sosiologian dosentiksi.
Tieteellisessä maailmassa suurta huomiota sai osakseen Westermarckin 1891 julkaisema "The History of Human Marriage". Hän lähti vuonna 1897 stipendin turvin Marokkoon, missä hän suoritti etnologisia tutkimuksia maurien ja berberien keskuudessa. Vuonna 1904 hän sai sosiologian opettajan toimen Lontoon yliopistossa. Westermarck nimitettiin kahta vuotta myöhemmin Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin virkaan ja vuonna 1907 hän sai Lontoon yliopiston sosiologian professuurin.
Westermarckin toinen pääteos on "The Origin and Development of the Moral Ideas I-II" (1906-1908). Marokon alkuasukkaiden tapoja koskevien tutkimustensa tuloksia hän esitteli mm. teoksissaan "Marriage Ceremonies in Morocco" (1914), "Ritual and Belief in Morocco" (1926) ja "Wit and Wisdom in Morocco. A Study of Native Proverbs" (1930). Mielenkiintoinen yleistajuinen teos on "Sex år i Marocko" (1918).
Westermarck erosi vuonna 1918 virastaan Helsingin yliopistossa ja siirtyi Åbo Akademin ensimmäiseksi rehtoriksi. Lontoon yliopiston professorin virasta hän erosi 1931 ja virastaan Turussa seuraavana vuonna.
Westermarckin myöhemmästä tuotannosta on syytä mainita "Freuds teori om Oidipuskomplexen" (1934), "Three Essays on Sex and Marriage" (1934), "Äktenskapets framtid i västerlandet" (1936) ja viimeisenä teoksena ilmestynyt laaja "Christianity and Morals" (1939).
Vuonna 1937 Westermarck julkaisi muistelmateoksen "Minnen ur mitt liv".