Emile Zola syntyi 2.4. 1840 ja hän kuoli
29.9. 1902 Pariisissa häkämyrkytykseen.
Zola aloitti laajan tuotantonsa 1860-luvulla. Kirjoissaan hän tutki erilaisia olosuhteita, eri yhteiskuntaluokkia ilmituoden mitä räikeimpiä kuvauksia. Kaikkialla astuu eteemme luonteen ja olosuhteiden pakottava voima.
Hän haki aiheensa suurkaupunkielämän ja sanomalehtiuutisten, oikeussalin, edustajakamarin ja yhteiskuntatieteen piiristä suurentaen mittasuhteita, vahventaen värejä. Zola on "aineen ja voiman runoilija", hänen tuotantonsa on ylistyslaulu elämän voimalle ja runsaudelle.
Hän käsittää ihmiset summittaisesti, yleispsykologisesti sivuuttaen yksilöllisyyden. Hän on taitava viettien ja himojen kuvaaja esittäessään milloin eläimellisyyttä (La bête humaine), milloin sukuvaistoisen vihan raakoja purkauksia (Germinal). Voimakkaisiin vastavaikutuksiin liittyy usein hedelmällisiä, laajalle kantavia sosiaalisia aatteita: sodan aate, rauhan tehtävä, perinnöllisyys, työväenkysymys (Germinal). Hänestä tuli siten uudenaikaisen sosiaalisen elämän ja sosiaalisten aatteiden runoilija. Zola koetti kohottaa naturalismin tieteen arvoon noudattamalla kokeellista menetelmää kirjallisessa toimessaan.
Emil Zolan "Kertomuksia" julkaistiin suomeksi jo vuonna 1888. Kirjallisuutensa ohella hän on ansainnut paikkansa suomalaisten sydämissä allekirjoittamalla 1899 eurooppalaisen Kulttuuriadressin, jolla pyrittiin kumoamaan Helmikuun manifesti.
Koko maailmaa kuohuttaneessa oikeudenkäynnissä Zola nousi vuonna 1898 J'accuse -nimisellä kirjoitelmallaan puolustamaan Dreyfusia, jonka takia hän joutui syytteeseen ja pakeni vankilaa Englantiin.
(Tietosanakirja, 1920)