Matthias Calonius syntyi 7.1. 1738 Saarijärvellä, ja kuoli 13.9. 1817 Turussa. Vanhemmat: kirkkoherra Matthias C. ja Elisabet Silander.
Calonius pääsi ylioppilaaksi Porvoon lukiosta ja opiskeli humanistisia aineita Turussa, mutta ei suorittanut tutkintoa. Vuonna 1764 hän hän puolusti historian vaitöskirjaa De nova facie orbis Europaei circa saeculum reformationis exorta ja nimitettiin talousopin dosentiksi. Vuonna 1778 hänet, vaatimatta pätevyysnäytettä, nimitettiin lainopin professoriksi, missä virassa hän oli kuolemaansa saakka. Lakitiede alkoi nousta hänen johdolla siitä alennustilasta, jossa se oli ollut pitkään sekä Suomessa että Ruotsissa. Vuonna 1793 Calonius kutsuttiin Korkeimman oikeuden jäseneksi, missä tehtävässä oli kevääseen 1800.
Palattuaan Turkuun Calonius jatkoi työtä opettajana. Hän korjasi vuoden 1734 lain suomennoksen ja se ilmestyi 1808.
Hän oli yliopiston rehtori 1808, kun Venäjä valtasi Suomen. Hän vastusti yhteistyötä, jota mm. piispa Tengström edusti. Hän sanoi, ettei "kukaan, niin kauan kuin sodan lopputulos on tietymätön, häpäisemättä itseään kunniattomalla petoksella voi vapautua alamaisuudestaan". Sittemmin hän oli taipuvaisempi ja laati hallituksen (hallituskonseljin) ohjesäännön. Hänet nimitettiin samalla prokuraattorin virkaan. Hän hoiti virkaa jo vanhana miehenä 7 vuotta. Erotessaan vuonna 1816 hän sai todellisen valtioneuvoksen arvon.
Calonius oli vuonna 1770 perustamassa Aurora-seuraa ja avusti sen lehteä. Hänen siviilioikeutta koskevat luennot ilmestyivät vuonna 1908 (suom. 1946). Ne muodostavat yhdessä hänen ohjaamiensa väitöskirjojen kanssa kattavan esityksen valtakunnan oikeudesta.
Calonius oli naimaton. Hänen haudallaan Kaarinan hautausmaalla on muistokivi, jonka pystyttämistä myös Aleksanteri I tuki.