Nikolai Adlerberg syntyi 31.5. 1819 Pietarissa ja kuoli 25.12. 1892 Münchenissä. Vanhemmat: hoviministeri, kreivi Edvard Ferdinand Woldemar A. ja Maria Nelidov. Adlerberg-suku polveutui Upsalan arkkipiispasta Olof Svebiliuksesta, jonka pojat oli aateloitu 1684.
Adlerberg oli perintöruhtinaan, sittemmin keisari Aleksanteri II:n lapsuudentoveri. Tämä suhde vaikutti hallitsijan kuolemaan saakka. Adlerberg otti 1840-luvulla osaa Kaukasian taisteluihin ja Unkarin sotaretkeen ja oli myöhemmin mukana Krimin sodassa. Vuonna 1857 hänestä tuli keisarin kenraaliadjutantti ja hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi 1870. Toimittuaan sotilasasiamiehenä Berliinissä hänet nimitettiin 1866 Suomen kenraalikuvernööriksi.
Adlerberg oli byrokraattinen, mutta ja pyrki toimimaan siten, että saisi suomalaisten luottamuksen. Hänen vastustuksensa johdosta raukesi senaatin oikeusosaston muuttaminen korkeimmaksi oikeudeksi ja kollegioiden muodostamisen senaattiin. Adlerberg tuki valtiopäiväjärjestyksen laatimista, kaupunkien kunnallishallinnon uudistusta ja asevelvollisuuslakia 1878. Hän puolusti tässä asiassa suomalaisten kantaa Venäjän sotaministeriä vastaan.
Riihimäen-Pietarin radan rakentamisessa Adlerberg riitaantui J. V. Snellmanin kanssa, jonka oli siksi erottava senaatista 1868.
Suomenkielinen sivistyneistö oli tyytymätön Adlerbergin koulupolitiikkaan. Hänen aloitteestaan kenraalikuvernöörille annettiin oikeus lakkauttaa sanomalehtiä.
Aleksanteri III:n noustua valtaistuimelle 1881 Adlerberg joutui edellisen keisarin suosikkina eroamaan virastaan; hänet nimitettiin Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi. Viimeiset vuotensa hän asui Münchenissä.
Puoliso: kreivitär Amalia von LeichenfeldKöfering, lähettiläs, vapaaherra Alexander von Krüdenerin leski.